Seuraa rahapuhetta, sillä koen velvollisuudekseni välillä raottaa freelancerin tulonmuodostusta. Palkkioasiat herättävät kollegoiden kesken aina keskustelua, ja monesti ostajat ovat niistä yhtälailla ymmällään.

Laskutin viime viikon töistäni 1200 euroa. Se ei tarkoita palkkaa, vaan maksan tästä summasta 24,1 prosenttia pakollista yrittäjäeläkevakuutusta (YEL), työhuoneeni vuokran, työvälineeni ja niiden päivityksen ja huollon, kirjanpitoni, lomani ja terveydenhuoltoni. Verotettavaa tuloa jää noin puolet laskutettavasta summasta, viime viikolla siis 600 euroa.

Mitä tein? Viikko oli poikkeuksellisen työntäyteinen, ja jouduin jopa kieltäytymään kolmesta juttukeikasta, jotka olisivat tuoneet tuhat euroa lisälaskutettavaa. En yksinkertaisesti olisi ehtinyt tehdä niitä. Tein nytkin töitä täydet työpäivät ja lisäksi kolmena iltana. Yritän välttää iltatöitä, mutta viime viikolla se ei ollut mahdollista, koska deadlineja lähestyvät jutut eivät työajan puitteissa asettuneet. Joka viikko en jaksaisi tällaista työmäärää.

Kirjoitin kaksi isohkoa henkilöjuttua. Toisen olin haastatellut etukäteen ja haastattelunauhankin jo purkanut, toisen haastattelun purkamisineen tein viime viikon aikana. Haastatteluun meni pari tuntia, matkat päälle, ja haastattelunauhan purkamiseen reilu pari tuntia (kysymykset olin suunnitellut valmiiksi). Lisäksi kirjoitin jutut, pyysin kommentteja tilaajilta ja tarkistutin jutut haastateltavilla (toisen jutun viilailu jäi tälle viikolle). Väleissä vastailin sähköposteihin. Perjantain päätteeksi kävin vielä yhdellä lisäjuttukeikalla, jonka olin jossain välissä viikolla suunnitellut. Valmistauduin myös maanantain töihin, koska tiedossa oli pari haastattelua heti aamusta.

Yhteensä tein töitä kolmelle toimeksiantajalle. Yhtään myyntiä en ehtinyt tehdä, mikä todennäköisesti kostautuu lähiviikkoina.

Viikko oli poikkeuksellinen sikäli, että päällekkäin oli kaksi henkilöjuttua, jotka kuormittavat ajattelua paljon. Niitä on kiva välillä tehdä – näidenkin juttujen tähden sain keskustella pitkään kahden todella mielenkiintoisen ihmisen kanssa – mutta mieluusti eri viikoilla. Nyt flunssa oli sotkenut suunnitelmia; jouduin pari viikkoa sitten olemaan koronatestikaranteenissa muutaman päivän ja perumaan haastattelun (henkilöjuttuja varten ihmisiä on aika tylsä haastatella puhelimitse tai videoitse, vaikka sekin on koettu).

Jos tienaisin joka viikko samalla tavalla kuin viime viikolla, verotettava tuloni olisi 2400 euroa kuussa. Tosiasiassa tulojen määrä riippuu monesta tekijästä. Pienemmistä ja siksi usein vähemmän vaativista jutuista tienaa suhteessa paremmin. Henkilöjutut taas vaativat ympärilleen ilmaa, jotta en toimittajana tee väkivaltaa haastateltavan ajatuksille. On ehdittävä ajatella. Siksi varaan niille työpäiviä mieluummin hiukan yläkanttiin vaikka palkkio jää siten suhteellisesti pieneksi. Viimeviikkoinen viisi päivää kahdelle isolle jutulle oli minulle minimi. Olen tehnyt toimittajan hommia parikymmentä vuotta ja tiedän, että tämän nopeammaksi en tule. En osaa ajatella pikavauhtia.

Freelancerin todellisuutta on sekin, että aina ei ole isoja eikä pieniä juttuja viikolle aikataulutettavaksi. Kiireiset viikot kostautuvat, jos myyntiä ei ehdi tehdä eikä vakituisilta asiakkailta tule sopivasti tilauksia. Silloin viikkotulo tietysti putoaa, joskus nollaan asti.

Suomen freelance-journalistit ry, johon minäkin kuulun, julkaisee vuosittain palkkiosuosituksia. Jos haluaisin päästä palkkasuhteisen toimittajan mediaaniansioon 3774 euroa kuussa, minun pitäisi laskuttaa päivän työstä reilu 500 euroa ja viikosta reilu 2500. Se on hyvä tavoite. Käytännössä lehdissä on yleensä tarkat palkkiotaulukot, jotka ovat aika kaukana suosituksista. Tai sitten pitäisi osata ajatella tuplanopeudella.