Haluan lukea enemmän kirjoja

Yöpöydälläni lepää Jeanette Wintersonin Majakanvartija. Se on puoleksi luettu. Se on erinomainen kirja, mutta sellainen vähän ahdistavanlainen, jota pitää välillä vältellä. Kaikkina iltoina en jaksa lukea.

Olen opiskellut yliopistossa kirjallisuustiedettä. Siksi, kai, minulta toisinaan kysytään lukuvinkkejä. En osaa antaa. Ei minulla ole aavistustakaan, mistä joku toinen ihminen tykkäisi, ellen tarkkaan tunne hänen kirjamakuaan (ja ellei se muistuta omaani). Itse en pidä monistakaan kirjoista ja olen huono lukemaan sellaista, mistä en pidä. En ole sellainen himolukija kuin jotkut, jotka kahlaavat jatkuvasti mitä tahansa, kuinka paksua tahansa. Yksi luokkatoveri luki Tolstoita kuudennella luokalla. Ihailin häntä mutta minusta ei olisi ollut moiseen.

Silti sanoisin, että kirjojen lukeminen on parhaita asioita elämässä.

Suomalaiset lukevat kirjoja vähemmän kuin ennen. Tietokirjailija Kai Ekholm väitti juuri Hesarissa, että jos kirjojen suosio yhä vähenee, suomalaiset hukkaavat kulttuuriperintönsä. Hän huomautti, että verkossa vietämme lähes vuorokauden viikosta, ja sanoi: ”Jos kuvatut trendit jatkuvat, niiden päässä on kansakunta, joka on vaihtanut lukemisen ja oman kulttuurinsa verkon kaljakelluntaan.” Hänestä kirjallisuudessa on kyse muistin, kielen ja ymmärryksen siirymisestä. ”Kulttuuria on vaikea siirtää, jos sitä ei ole itse saanut.” Niinpä.

Löysin tänä kesänä pitkästä aikaa sellaisen flow’n, että oli ihana lukea teos toisensa jälkeen. Sain ystävältä hyviä suosituksia (hän tietää, millaisista kirjoista tykkään), ja niitä riitti pariksi kuukaudeksi. Sitten tuli stoppi. Etsin blogeista (muun muassa Siinalta) suosituksia luettavalle, mutta syystä, jota minun on vaikea eritellä, en kestä monia hyviksi kehuttuja kirjoja. Luen vähän mutta en pysty jatkamaan. Yleensä ärsytys on kielen tasolla. Ja kun vastaan tulee yksi tai kaksi kirjaa, jotka eivät vedä (minua), lukeminen loppuu kokonaan. Se kertonee siitä, että lukeminen ei ole (enää) kovin syvälle juurtunut tapa.

***

Somen veikkaillaan korvanneen lukemista. Onhan se lukemista myös, huutaa nyt joku, mutta kuulkaa. Ei se ole yhtään sama asia. Some ei koskaan pakota pitkiin ajatuksiin, koska sellaiset eivät tarjoa pikaista, koukuttavaa nautintoa. Kirjan käyttöliittymää ei liuta markkinointiguruja ole hionut käyttäjän dopamiinintuotanto mielessään.

Mikael Jungner reagoi Kai Ekholmin Vieraskynään twiittisarjalla, jossa hän totesi, että ”kirja on yllättävän kömpelö käyttöliittymä vuorovaikutukseen”. Vuorovaikutukseen ehkä kyllä, mutta parhaimmillaan kirjoissa on kyse ensisijaisesti jostain ihan muusta: vaikeammin selitettävästä, katharttisesta kokemuksesta. Samasta, ehkä, kuin muussakin taiteessa. Ne haastavat ajatuksia ja tunteita, vievät selittämättömän äärelle.

Kirjan arvoa ei vähennä se, että kaikki eivät nauti siitä, eikä maalauksen arvoa se, että värit saa puhtaampina esille vaikkapa talon seinässä.

Meille, jotka olemme oppineet kirjojen kanssa seurustelun, lukemattomuus on oma valinta, mutta entäpä heille, jotka eivät ole koskaan saaneet lukemiseen kosketusta?Minusta on surullista, jos uusi sukupolvi ei koskaan saa mahdollisuutta kokea kirjojen uppouttavaa ja koukuttavaa vaikutusta. Lukeminenkin, siis sellainen keskittyvä ja rauhallinen, pitää ihmiselle opettaa.

***

Toimittaja Jia Tolentino väitti juuri The Guardianin esseessään, että nykynainen rakastaa nopeaa salaattibaaria ja barre-tunteja ennen kaikkea siksi, että ne valmentavat häntä toimimaan paremmin ylitöitä ja ulkoista moitteettomuutta vaativassa, hektisessä kapitalismin maailmassa. Molemmat, salaattibaari ja barre, auttavat häntä suoriutumaan elämän pakollisuuksista, syömisestä ja liikkumisesta, mahdollisimman tehokkaasti. Hänen mukaansa ne pyrkivät peittämään sen tosiasian, että toimistotyöelämä hektisessä ympäristössä on ihmiselle huomattavan epäterveellistä. Ehkäpä somen tuhannet virikkeet tekevät saman, mitä tulee lukemiseen. Siellä voi kuvitella sivistyvänsä, lukevansa, tekevänsä.

Totta kai somessa on myös paljon hyvää. Ei sitä pidä demonisoida. Meidän pitäisi vaan osata käyttää sitä niin, että se ei vie kaikkea vapaa-aikaamme. Ja miettiä, mitä oikeasti haluamme.

Minä esimerkiksi olen Facebook-koukussa, vaikka en pidä koko palvelua erityisen kiinnostavana. Tätä tekstiä kirjoittaessani joudun koko ajan taistelemaan, etten klikkaisi itseäni vahingossa linjoille.

Tosiasiassa, oikeasti, haluan lukea kirjoja. Haluan kirjoittaa. Haluan löytää taas keskittymisen, jota ei häiritse some eikä meilin kilinä. Se on yllättävän vaikeaa, halustakin huolimatta. Se olisi ehkä mahdotonta, jos lapsena opittua tapaa lukea kirjoja ei olisi.

Paras tähän asti löytämäni keino harhautua netin äärettömyydestä on sopivat kirjat. Sellaiset, jotka vievät juuri minut mukanaan – sellaiset, joita en malta laskea käsistäni. Niitä tulee vastaan liian harvoin (lähinnä ehkä siksi, että en osaa etsiä).

Mitä jos lukisin sivun filosofiaa joka kerta kun meinaan mennä Facebookiin? Tai edes romaania? Kuinka nopeasti se tulisi luetuksi? Pitäisikö olla iso käsikirjasto vai käydä kirjastossa nykyistä useammin (ilman lasta)? Millaisia uusia tapoja pitäisi omaksua?

Tänä kesänä lukemistani edisti tällainen lista kirjoja. Suosittelen sellaisille, joiden elämään surun pohtiminen juuri nyt sopii ja jotka eivät kaihda hyvin vaikeiden asioiden käsittelyä kirjallisuudessa. (Lisäksi pitää tietysti olla samanlainen kirjamaku kuin minulla!)

  • Katriina Huttunen: Surun istukka (rakastin hänen kieltään, raakuuttaan ja armottomuuttaan yhtä paljon kuin ystäväni sanoi niitä inhoavansa)
  • Kang Han: Vegetaristi (oli minulle maaginen ja oudolla tavalla samastuttava kokemus)
  • Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti (nopealukuinen, kaunis, myönteinen)
  • Maggie Nelson: Sinelmiä (olisi oikeastaan vaatinut enemmän aikaa ja ajatusta)
  • Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (kuvaa omakohtaisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaihetta)

Seuraavaksi luen loppuun Majakanvartijan.

Mainokset

Outoa kulutusta, kiitos

Innostun selittämättömästi jutuista, jotka haastavat jonkin vallitsevan tavan toimia, etenkin kun se liittyy kuluttamiseen.

Muutama päivä sitten Haagaan perustettiin Suomen ensimmäinen Buy Nothing -ryhmä. Se on kansainväliseen liikkeeseen kuuluva paikallinen Facebook-ryhmä, jossa tarkoituksena on lahjoittaa ja pyytää tavaraa, aikaa, palveluksia tai mitä nyt keksiikin. Raha tai muu korvaus ei vaihda omistajaa, ajatuksena on vain kiitollisuuden viljeleminen. Minusta se on ihanaa. Vain ajatus siitä, että voisimme jakaa, antaa ja ottaa vastaan tarvitsemaamme hyvällä mielellä ja ilman rahaa – ah! Se tuntuu sopivasti olevan vastoin kaikkea totuttua ja haastavan ajattelua. Erityisen vaikealta tuntuisi ottaa vastaan jotakin oikeasti arvokasta, vaikkapa apua sellaisessa hommassa josta ei itse selviä. Voisikohan sitä tuollaisessa ryhmässä harjoitella?

Tänään törmäsin somefeedissäni tähän Virve Fredmanin jo alkukesästä ilmestyneeseen juttuun siitä, miten hän käytti kahdeksan kuukautta pääosin vain kahta mekkoa. Lopputulema oli, että hän koki valintansa vapauttavaksi eikä kyllästynyt lainkaan.

Ryhdyin heti miettimään, mitkä vaatteet valitsisin, jos käyttäisin vain kahta vaatekertaani. Tämä Kude Designin musta mekko olisi aika ilmeinen valinta, se sopisi nimittäin melkein mihin tahansa tilaisuuteen (ja on edelleen priimakunnossa). Kaksivuotiaan kanssa touhuava tarvitsisi kyllä hiukan kahta mekkoa enemmän valinnanvaraa garderoobiin, sillä vaatteet likaantuvat milloin mistäkin yllättävästä keissistä johtuen aika usein. Silti huvittaisi kokeilla jotakin tällaista yksinkertaistusta, ihan vain huvin vuoksi. Miten se muuttaisi ajattelua?

Somessa törmäsin tässä kesällä myös Arvokkaaseen maailmaan, joka on Pipsa Valkeilan sympaattinen instatili kolmehenkisestä perheestä, joka pyrkii olemaan kuluttamatta turhaan ja ostamatta mitään. Siinäkin hauskinta on minusta ajattelun haastaminen. Perheessä on vähän omaa lastani nuorempi lapsi, ja mietin Pipsan tiliä seurattuani muun muassa sitä, olisiko minusta hankkimaan kaikki taaperon vaatteet ilmaislähteistä, ja jos (tai ehkä kun!) ei, miksi ei. Olisiko syy tyyliä enemmän sosiaalisessa odotuksenmukaisuudessa?

Kuinka kauan vaatteen kuuluu kestää?

kengätVaateostoksien kirjaamisen ansiosta olen aika hyvin kartalla siitä, milloin mikäkin vaatteeni on ostettu. Siksi on mahdollista sanoa myös jotakin niiden kestävyydestä.

Huomaan, että maltillisen vaatevaraston omistajalla on yksi haaste, nimittäin se, että vaatteet kuluvat. Sillä kyllä ne kuluvat. Juuri eilen huomasin taas yhdessä perusyläosassani pienenpienen reiän. Sen saa korjattua, mutta kun näitä pienoisia reikiä on tarpeeksi, vaate ei yleensä enää tunnu erityisen siistiltä.

Vuoden 2016 vaateostoksistani olen julkaissut täällä blogissa poikkeuksellisen yksityiskohtaisen listan, joten sen sisältöä on helppo tarkastella hiukan lähemmin nyt, kun vaatteiden ostamisesta on yli kaksi ja puoli vuotta aikaa. Miten vaatteeni ovat kestäneet?

Tässä jo vuoden 2016 lopussa julkaisemani ostettujen lista, nyt kestävyyskommentein:

leggingsit, Muji 12,50 e

Olivat tehokkaassa yöhousukäytössä. Hajosivat suhteellisen pian täydellisesti ja korjauskelvottomasti. Menivät roskiin.

Etam-t-paita, La Fripe Rue St Maur 2 e (second hand)

Tämä oli alkujaankin vähän nafti ja arvioin koko ostoksen heti hölmöksi. Käytin muutaman kerran. Lähti kiertoon.

Majestic filatures -poolo, Emmaus 6,50 e (second hand)

On kaapissani yhä, ja hyvässä kunnossa. Olen käyttänyt tätä paljon. Joskin tämäkin on nykymakuuni vähän nafti…

silkki-kashmir-yömekko, Emmaus 12,50 (second hand)

Oli aktiivisessa yöpaitakäytössä Pariisissa ja hajosi joka paikasta aika pian. (Oikeasti tässä kyllä taisi olla silkin sijaan tai lisäksi pellavaa.) Meni roskiin. Huono hinta-laatusuhde jopa käytettynä!

silkkipaita Miikan julkkareihin, Emmaus 12,50 (second hand)

Käytin julkkareissa ja joissain muissa kemuissa. Materiaali on kummallinen: vesiroiskeistakin jää tahrat. Tekee käytöstä lähes mahdotonta, mutta tämä on edelleen vaatevarastossani.

sukat, Monoprix 6,90 e

Villaiset sukat, joita käytän yhä, vaikka ovat nukkaantuneet kovasti. Jokin reikä on tullut, voisi paikata.

rintsikat Calvin Klein x 2, Stocka 103 e

Nämä lähtivät raskauden myötä roskikseen täysin palvelleina. (Tosin koossa taisi alkujaankin olla toivomisen varaa…)

Korjaustyö: Wonders-kävelykenkien pohjaaminen, suutari Rue Roquette 18 e

Nämä kengät ovat tulossa taas kevään myötä käyttöön. Kannatti korjata.

La Botte Gardiane -avokkaat, 160 e

Olen käyttänyt, mutta jostain syystä olin ostanut vähän naftit. Suutari venytti näitä hiukan taannoin, ja luulen että nämä ovat loistavat kengät tälle kesälle.

Majestic Filatures -pellavahuivi x 2, Emmaus 31 e (secondhand)

Värit eivät näissä olleet ihan parhaat mahdolliset minulle. Toisen olen myynyt eteenpäin, toinen on käytössä yhä.

Maxmara-mekko, Bis Boutique Solidaire 15 e (secondhand)

Paljon käyttämäni perusmekko, joka palvelee taas ensi kesänä. Jes! On materiaaliltaan ehkä viskoosia, jonka laatu kyllä jättää hiukan toivomisen varaa (enemmän kuin Maxmaralta odottaisi). Kestää kuitenkin, koska käyttö on Suomen lyhyen kesän vuoksi rajallista.

H&M-paita, Oriveden kirppis 1 e (secondhand)

Oli käytössä pari kesää. Väri ei kuitenkaan tyydyttänyt pidemmän päälle. Lähti kiertoon.

rintsikat, KappAhl 20 e

Käytössä yhä. Eivät yhtään nätit ja myös vähän repsottavat, mutta mukavat.

Marimekko-villaliivi, Kierrätyskeskus 5 e (secondhand)

Tämä on ihana. Käytin eilen viimeksi. Olen viimeisen vuoden sisällä ihastunut liiveihin.

jakku hautajaismekon päälle, Kierrätyskeskus 9 e (secondhand)

Palveli hautajaisissa kerran. On kaapissa. En ole varma, käyttäisinkö toiste.

Kurt Kellerman -villamekko hautajaisiin, Kierrätyskeskus 10 e (secondhand)

Palveli hautajaisissa kerran. On kaapissa. Tässä on potentiaalia, kaunis mekko – joskaan ei kovin muodikas juuri nyt.

mustat herrainkengät, Kierrätyskeskus 6 e (secondhand) – kuvassa

Tykkään näistä kovasti, mutta käyttö on ollut aika vähäistä. Näille ei ole elämässäni toistaiseksi ollut kovin suurta tarvetta.

Korjaustyö: YSL-jakun hihojen kavennus ja vuorin uusiminen, Vaatturi Niko Pelkonen 100 e

Tämä jakku on hieno ja loistokunnossa, mutta olen suoraan sanottuna käyttänyt sitä vain vähän. Minulla ei oikein ole tarvetta tämän tyyliselle vaatteelle – tai ainakaan en ole keksinyt sitä vielä!

Korjaustyö: Wonders-nilkkurien täydellinen korjaus, Haagan suutari 35 e

Nämä kengät jäivät täysin palvelleina eläkkeelle viime syksynä. Roskiskamaa, mutta en ole vieläkään malttanut heittää…

silkkivilla-aluspaita, Stocka 21,90 e

Kaapissa yhä, hyvässä kunnossa. Jonkin verran käytetty.

Janita-kengät, Kenkämarski 198 e

Olen käyttänyt näitä talvet ostamisesta alkaen. Korjautin juuri toisen vetoketjun. Palvelevat kaiketi vielä pitkään.

3 x alushousut, Kappahl 13 e

Ovat jo joutaneet roskiin. Alushousut vaikuttavat kestävän käytössä noin vuoden verran.

silkki-villaleggingsit, Sokos 19,90 e

Käytössä ja kunnossa yhä.

uimapuku, Ellos 35 e

Olen käyttänyt tätä aktiivisesti ja käytän yhä. Hiukan harmillisen nafti, ja olkaimet vaatisivat ompeleita. Harkitsen korvaamista paremman kokoisella ja pitkälahkeisemmalla (joita on kyllä tosi vaikea löytää).

Yhteenveto: 25 ostamastani vaatteesta 11 on kaapissani edelleen, kahden ja puolen vuoden jälkeen. Minusta se on lopulta aika vähän, ainakin kun yritys on ollut ostaa kestävää sekä laadun että tyylin puolesta. Seitsemän vaatetta on mennyt roskikseen – ei laiskuuttani vaan siksi, että ne ovat oikeasti olleet täysin loppuun kuluneita. Loput ovat olleet enemmän tai vähemmän virheostoksia, ja muutamista vuoden 2016 vaatteista luopumista harkitsen edelleen, koska ne ovat olleet vähällä käytöllä tai jääneet nafteiksi.

Tästä voinee päätellä ainakin sen, että en ole mikään mahtiostaja. Vuonna 2016 en ostanut valtavasti – kulutin ostoksiin ja korjauksiin yhteensä noin 854 euroa, aika tarkkaan keskimääräisen suomalaisen verran – mutta silti näistäkin ostoksista olisi voinut monta jättää väliin.

Toki tämä kertoo myös siitä, että vaatteet, varsinkin yö- ja alus-, kuluvat. Huomaan, että vuosi sitten ostamani iso setti alushousuja alkaa taas olla tiensä päässä. Reikiä on aika paljon ja elastaanit ovat väsyneet. Asiaan vaikuttaa kuivausrummun käyttö, mutta se helpottaa arkeani niin paljon, etten ole valmis siitä luopumaan. Sitä en tiedä, kestäisivätkö laadukkaammat alushousut pidempään (nämä ovat pikamuotiketjun puuvillaista mallistoa).

Olen joka tapauksessa jälleen hieman pulassa vaatevarastoni kanssa. Se sisältää kokoonsa nähden liikaa vähän pieniä ja hiukan epäsiisteiksi kuluneita vaatekappaleita. Tarvitsisin uutta lähinnä siksi, että muutamat vaatteet ovat nyt niin kovassa käytössä, etten ennusta niille enää kovin pitkää elinaikaa. Pelkään, että kohta koko vaatevarastoni on kulahtanut.

Etenkin tarvitsisin uusia paitoja, mutta mistä ihmeestä niitä löytää? Haluan laadukkaita, juuri oikeanlaisia, kestäviä… Eivätkä kirpputorit oikein tunnu vastaavan kysyntään. Uusien vaatteiden ostajana minusta on tullut entistä arempi, kun joka ainoassa tekemässäni ostoksessa tuntuu olevan jokin virhe. Hermostun, jos ihan uudesta takista hajoaa vetoketju (kuten viime vuonna kävi Didriksonsin takille) tai uusi t-paita läikittyy materiaalinsa takia pesussa omituisesti (kuten kävi viime vuonna Lindexin paidalle). Vastikään tilasin netin kautta Balzac Parisilta ihanalta näyttäneen mekon, mutta se kuoriutui paketista kauheana ryppykasana. Ei jatkoon tämmöinen.

L-kokoinen S-ihminen

ääriviivat

Lainasin ystävän paitaa. Se tuntui ihanalta päällä. Materiaalilla (silkkiä ja villaa) oli varmasti osuutensa asiaan, mutta aika äkkiä tajusin myös toisen jutun.

Se oli sopiva.

Siinä samassa ymmärsin myös, mikä monissa omissa vaatteissani mättää.

Ne ovat pieniä.

***

Olen omaksunut jostakin (terveisiä äidille!) sellaisen ajatuksen, että ihmisen – naisen! – kuuluu ostaa pienimpiä mahdollisia vaatteita, jotka mahtuvat hänen päälleen.

Kun olin nuori, äitini osti minulle usein XS-kokoisia vaatteita, todennäköisesti kovien alennusprosenttien innoittamana. Teini-ikäiselle minulle XS-vaatteet ehkä mahtuivat päälle, mutta sopivia ne eivät olleet koskaan.

Olen koko aikuisuuteni ostanut itselleni paljon S-kokoisia vaatteita, koska olen aina ollut hoikka ja ylävartalostani pieni. Olen identifioitunut S-kokoiseksi. Ässät ovat mahtuneet päälle.

Ystävän mukava (ja hyvännäköinen!) paita oli kokoa L.

Tapahtui valaistuminen. Mitä ihmettä oikein olen ajatellut?

***

Kirjainluokitukset tietysti kertovat vaatteen koosta hyvin vähän. Outi Les Pyy on kirjoittanut siitä, että kokoluokituksia – edes niitä numeroversioita – ei ole mitenkään standardisoitu. Hän suosittelee pitämään vaateostoksilla mukana mittanauhaa. Viisautta. Olen lukenut hänen kirjoituksiaan jo tuoreeltaan, mutta ei ole näköjään auttanut.

Kyse ei edes ole siitä, että erityisesti haluaisin olla S-kokoinen (kai). Olen vain tottunut siihen. Sentään olen älynnyt katsoa vaatteesta, sopiiko se pitkäselkäiselle ja lyhytkätiselle. Senkin olen tiedostanut, että takapuoleni on vähän toista maata kuin vyötäröni, siis suhteessa suuri, ja huomioinut tämän vaateostoksilla. Mutta hartiat. Niitä en ole miettinyt koskaan.

Ystävä on viisaampi kuin minä. Hän kertoi ajattelevansa, että kokolappua ei kannata tuijottaa vaan ostaa sellainen paita, joka istuu hartioista. Juuri tämä selittää monta epämukavaa tai oudon huonosti istuvaa vaatettani. Saatan olla edelleenkin joistakin kohdista potentiaalinen S, mutta hartiani ovat aika leveät.

***

Luin taannoin MyBodyModel-nimisestä apista, jonka avulla saa tehtyä omilla mitoillaan realistisen mallikuvan itsestään. Kiehtoo sellainen. Sovellus palvelee eritoten ompelevia ja neulovia ihmisiä, mutta olisi ehkä muillekin avartavaa nähdä oman vartalonsa ääriviivat piirrettyinä. Ehkä silloin vihdoin tajuaisi, että vaatteet kannattaa ostaa oman malliselle ihmiselle eikä jollekin muulle.

Heippa vaan S. Ei palata asiaan!

Vaatevuosi 2018

meret

Tätä vaatetta en ostanut. (Meret Oppenheim Emmassa vuoden alussa)

Kuten jo neljänä aiempana vuonna (2014, 2015, 2016 ja 2017), myös viime vuonna pidin kirjaa kaappiini muuttaneista vaatteista. Mielenkiintoista: ensimmäisen vuoden jälkeen vaatebudjettini tuntuu luontevasti asettuneen 700 euron hujakoille. Veikkaan kirjanpidolla olleen siihen jonkinlaista vaikutusta. Täysin vertailukelpoisia vuodet eivät ole, sillä olen huono laatimaan symmetrisiä exceleitä.

Tänä vuonna arvioin ostokset plussilla yhdestä kolmeen. Yhden plussan vaatteet olisi voinut hyvin jättää hankkimattakin. Kahden plussan vaatteet ovat olleet hyvässä käytössä mutta laadussa tai jossakin muussa yksityiskohdassa olisi ollut parantamisen varaa. Kolmen plussan vaatteet ovat täydellisiä hankintoja. Miinusmerkin varasin sellaisille vaatteille, jotka ovat jo lähteneet eteenpäin.

Tähdellä merkityt ovat secondhand-ostoksia.

Tammikuu
Paksu harmaa neuletakki, Jaegerin nettikauppa, 100 e ++(+)
Kommentit: Ihastuin tähän neuleeseen kivijalkakaupassa Edinburghissa ja kyttäsin sen alesta Suomeen palattuani. Ihana, iso neule, jonka väriroiskeet (harmaan seassa on pinkkiä ja vihreää) voisivat olla ihan vähän täydellisempiäkin vaatekaappiini.

Helmikuu
*Lumi Jenna Tote Bag, paikallinen Facebook-kierrätysryhmä, 50 e +++
*Savunsininen silkkipaita, Pelastusarmeijan kirppis, 5 e +
Kommentit: Vaalean konjakin värinen, hyväkuntoinen laukku löytyi sattumalta paikallisesta kirppisryhmästä ja oli nopea ostos, koska olin ehtinyt kaivata vaihtelua kymmenen vuotta käytössä olleelle mustalle nahkalaukulle. Lumi onkin ollut ostohetkestä asti käytössä joka työpäivä (ja musta seisoo hyllyllä, hmm…). Silkkipaita on kauniin värinen mutta tässä elämäntilanteessa aika vähällä käytöllä, siis turhahko.

Maaliskuu
*Sikarimalliset villakangashousut, Kierrätyskeskuksen ilmaislaari, 0 e +++
10 x alushousut, Kappahl, 56 e ++
Tummansiniset Wolford-sukkikset, Stockmann, 31 e +++
Kommentit: Harmaalla ja turkoosilla kudotut housut olivat superlöytö ilmaislaarista. Ne päälläni tunnen oloni nuoreksi Diane Keatoniksi. Alushousut olivat tarpeen, mutta ovat jo vuoden lopussa täynnä reikiä (kuivausrummuttelulla lienee iso osuus asiaan). Sukkikset olivat tarpeen ja ovat käytössä.

Huhtikuu
*Petroolinväriset Esmara-leggingsit, Fida, 1 e +++
*Tummansiniset Esmara-viskoosihousut, Fida, 3 e +
2 x Bread & Boxers -ribbialustoppi, joku pop-up-kauppa, 24,90 e +++
Kommentit: Leggingsit toimivat hyvin yöhousuina, kuten pitikin. Viskoosihousuja käytin kesällä, mutta ilmankin olisin pärjännyt. Kuumuus haastoi vaatekaapin, ja tuli ostettua tällaisia herätejuttuja. Alustopit olivat tarpeen, mutta kahden ostamiseen vaikutti tielleni sattuneen pop up -kaupan loppuunmyynti. Ostetut versiot ovat kuitenkin toimineet hyvin. Ne ovat myös juuri ja juuri tarpeeksi edustuskelpoisia pidettäväksi pelkästään.

Toukokuu
*Silkkihuivi, Punavuoren patina, 3 e +++
*Marjapuuronpunainen Marella-t-paita, Bella-kirppis, 2,20 e +++
*Tummansiniset Marimekko-pellavahousut, Pieni sydän Second Hand, 55 e +++
Kommentit: Nämä ostokset olivat kaikki vintagea ja loistavia täydennyksiä kesävaatekaappiin. Silkkihuivi on väreiltään (syvää sinistä, hiukan pinkkiä ja haaleaa lilaa) täydellinen. Marimekon housut ovat mahtavan skarppia, paksua ja laadukasta pellavaa ja kulunut pesulappu kertoo, että ovat kestäneet jo paljon käyttöä – kankaassa se ei näy.

Kesäkuu
*Musta Esmara-alustoppi, Spinny-kirppis, 2 e – (kierr.)
2 x rintsikat, Marks & Spencer, 53 e +++
Kommentit: Tälle kuukaudelle mahtuu vuoden ainoa täydellinen huti (liian pieni toppi) lähikirppikseltä (ja muutenkin: miksi ostan Lidl-vaatteita kirppikseltä?). Marks & Spencer myy rintsikoita, joissa on pienempi ympärysmitta (65) kuin missään muualta löytämissäni. Siis sain sopivat rintsikat! Jee!

Heinäkuu
*Vaaleanharmaa Part Two -neule, Spinny-kirppis, 4 e +
Kommentit: Tämän olisi voinut jättää ostamattakin. Hiukan epätoivoinen yritys korjata huonoa paitatilannettani.

Elokuu
Didriksons-kuoritakki, XXL, 89,90 e ++
Kommentit: Huolella harkittu ostos leikkipuistoiluun lapsen kanssa. Kriteeri oli ulkonäön ohella vedenpitävyys. Muuten hyvä, mutta taskun vetskari hajosi parin kuukauden jälkeen. Reklamoin Facebookissa, jossa asiaa hoidettiin ystävällisesti, mutta lopputulema on, että pitäisi mennä liikkeeseen hoitamaan juttua eteenpäin. Ei ole sellaiseen aikaa eikä viitseliäisyyttä. En myöskään halua vaihtaa takkia, koska riskinä on, että muuten täysin hyvä takki menee poltettavaksi ja saan tilalle toisen mahdollisesti yhtä suden. Mieluummin korjautan vetskarin. Todennäköisesti omalla kustannuksella. Äh, ei kannattaisi ostaa uutta!

Syyskuu
*Muka va Aino-paita, Tori.fi, 70 e +++
*Muka va Salme-housut, Tori.fi, 55,90 e +++
*H&M vaaleanpunainen viskoosipaita, Konttitori, 2 e ++
Kommentit: Muka va -vaatteita olen käyttänyt hurjan paljon. Sopivat monenlaisiin tilanteisiin eikä laatu ole vielä koskaan pettänyt. Nämä olivat lähes käyttämättömiä löytöjä Torista, ja koska tunnen merkin, laadun ja ovh:n, olin valmis maksamaan kovat hinnat. H&M-paita on tuonut elämääni uuden, hyvän värin, haalean vaaleanpunaisen, mutta paidan laatu on kuraa. Se huutaa olevansa pikamuotia, joka nyhjääntyy muutamassa käyttökerrassa. Masentavaa. Tätä ei kehtaa kaikkialla käyttää.

Lokakuu
3 x kenkien korjaus, Haagan suutari, 95 e +++
Kommentit: Luottosuutari korjasi vanhojen talvisaappaiden vetskarin ja laittoi niihin pitävät pohjat. Kestävät näin käyttöä vielä kauan. Lisäksi hän venytti yksiä (kalliita) kesäkenkiä, jotka puristivat, ja pelasti ne näin käyttöön. Ainoat korkokenkäni saivat samalla vähän paikkausta korkoihin. Loistavasti käytettyä rahaa!

Marraskuu
Ei ostoksia

Joulukuu
Burgundinvärinen villapipo, Stockmann, 35 e +++
*Vaalea Vila-alustoppi sukulaiselta käytettynä 0 e +
Kommentit: Pipo oli tarpeellinen ostos itse neulomani, vähän kutittavan ja jo hyvin palvelleen tilalle, ja nautin joka päivä sen väristä. Toppi on tarpeeton mutta mahdollisesti kuitenkin käyttökelpoinen.

Yhteensä kotiutin 32 vaatetta tai asustetta, joista alusvaatteita, alustoppeja tai sukkahousuja oli 17, siis yli puolet. Käytettyjä vaatteita oli 14. Alusvaatteiden lisäksi ostin uusina neuletakin, kuoritakin ja pipon. Tänä vuonna ei tarvinnut ostaa lainkaan uusia kenkiä, kiitos oivan suutarin.

Rahaa meni yhteensä 668,90 euroa, mikä on minulle hyvin maltillinen summa. Se on vähemmän kuin koskaan aiemmin niinä vuosina, joina olen pitänyt kirjaa vaateostoksistani. Kokonaisuudesta 95 euroa meni korjauksiin, siis suutariin. Keskimäärin maksoin vaatteesta 20,90 e, mikä kuulostaa tosi vähäiseltä! Alusvaatteiden suuri määrä vaikuttaa tähän, sillä niihin en ole koskaan käyttänyt valtavia summia.

Tänä vuonna opittua tai jälleen kerran muistettua muistutukseksi ensi vuodelle:

  • Pidä mahdollisimman tarkkaa kirjaa tarpeistasi ja toiveistasi.
  • Suhtaudu väreihin tarkkaavaisuudella.
  • Harkitse vielä kerran. Ja sitten vielä kahdesti. Vain kriteerit täyttävä vaate kannattaa ostaa.
  • Säilytä maltti kirppiksellä. Harvoja vaatteita kannattaa ostaa sieltäkään, sillä kaikesta melkein-hyvästä pitää jotenkin päästä eroon.
  • Uutena on vaikea löytää hyvää laatua. Hyväksi todetuissa merkeissä kannattaa pitäytyä. Reklamointi on työlästä ja harvoin kovin kiitollista.
  • Mieti, miten vanhoja vaatteita voisi käyttää uudella tavalla. Käytä vaatteet niin loppuun kuin voit. Jousta tässä turhamaisuudestasi.
  • Paikkaa, parsi, tee itse.
  • Käytä suutaria! Taitava suutari säästää lompakkoa ja luontoa.

J.k. Ensi vuodelle ennustan tätä vuotta enemmän vaatetarpeita. Sanovat, että lasten myötä tulee tarve uusia vaatekaappia, ja ihmeellisesti se pitää kohdallani paikkansa, vaikka kroppa ei olekaan oleellisesti muuttunut. Ihan kuin olisin kasvanut ohi joistakin vanhoista rakkaistani…

Vain hyväosainen voi tehdä työnsä ilmaiseksi

Tasan viisi vuotta sitten mietin näköjään, onko journalismista tulossa rikkaiden hommaa.

Huolehdin siitä, että journalismia voivat tulevaisuudessa tehdä vain ihmiset, jotka ovat valmiiksi taloudellisesti turvatussa asemassa ja joiden kysymykset heijastelevat tätä asemaa.

Pohdin silloin, mitä ajattelen asiasta kymmenen vuoden kuluttua. Mitä silloin luen? Ovatko asiakaslehdet menneet muiden lehtien ohi journalismin tasossa, koska ne pystyvät maksamaan tekijöille?

Näin viiden vuoden kohdalla on hyvä tehdä väliraportti, joka pohjaa muodikkaasti eniten omiin kokemuksiini.

Sittemmin tapahtunutta:

Oma, pääosin asiakas- ja sidosryhmälehdistä koostunut asiakaskuntani on muuttunut aika paljon yhdestä ainoasta syystä. Moni vanhoista asiakkaistani – puhun nyt siis lehdistä – on kuopattu, ilmeisesti turhina tai kannattamattomina. Vanhanaikaisten asiakaslehtien aika voi olla ohi.

Kuolemabuumi ei tullut varoittamatta. Sitä edelsi esimerkiksi sähköposti, jossa kiitettiin hyvästä työstä ja toivottiin sen jatkuvan mutta ilmoitettiin palkkioiden pienentämisestä kymmenellä prosentilla. (Olen oikeasti kiva ja joustava ihminen, mutta en suhtautunut tähän kovin myötämielisesti.) Toki toimitusten sisällä kalkki on ollut vielä karvaampaa, kun ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa.

Toisaalta jotkin yritykset ovat nähneet muuttuvassa tilanteessa uudenlaisen raon toimia. Olen saanut uusia toimeksiantajia asiakaslehdistä, joita tehdään pieteetillä ja joissa julkaistaan todella hyvää journalismia. Entistä pidempiä ja paneutuvampia juttuja, hienompia kuvia, kunnianhimoisempaa editointityötä. Ihanaa!

Kahdeksannen päivän julkaisema, laajasti asumista käsittelevä 3H+K on tästä hyvä esimerkki. Pelkästään viime viikolla postiluukusta kopsahtaneessa numerossa oli monta juttua, joita olin puoliksi tiedostamattani kaipaillut ja – uuvatti kun olen – etsinyt perinteisemmästä lehtiskenestä. (Esimerkkejä: Annukka Oksasen juttu pohtii, miten tiivistyvää Helsinkiä pitäisi rakentaa ja asuttaa. Taina Ahtela kertoo jutussaan Feminististä puoluetta johtavan Katju Aron elämästä ja asumisesta. Heli Satulin jutussa etsitään vaihtoehtoja omalle autolle.) 3H+K vastaa ainakin minun tarpeeseeni lukea asumisesta jotakin muutakin kuin sisustustavaran ostovinkkejä.

Kun viisi vuotta on kulunut edellisestä pohdinnastani, pidän yhä mahdollisempana, että asiakaslehdet ihan oikeasti päihittävät osan perinteisesti journalistisista aikakauslehdistä. Sidoksia on joka tapauksessa kaikilla, ja ehkä on ihan hyväkin, että ne on ilmaistu selvästi. Toki tarkkana saa olla, koska alue on journalistisesti harmaa. Journalistin ohjeita ja niihin sitoutumista tarvitaan, samoin keskustelua aiheesta.

Joka tapauksessa on selvää, että hyvää journalismia ei jatkossakaan voi tehdä ilmaiseksi, ja lehtien tilausmäärät ovat laskussa. On keksittävä uusia keinoja rahoittaa toimintaa. Yksi keino on se, että raha tulee ihan toista alaa edustavan kustantajan ydintoiminnasta – 3H+K:n tapauksessa kiinteistönvälityksestä.

Muitakin tapoja tietysti on. Esimerkiksi The Guardian tarjoaa sisältönsä netissä ilmaiseksi ja luottaa vetoamiseen: juttujen lopussa muistutetaan, että jos jokainen, joka lukee niitä, maksaisi vastineeksi euron, lehden tulevaisuus olisi turvatumpi.

Olipa rahoituksen tapa mikä tahansa, rahan löytymisellä on merkitystä jokaiselle lukijalle ja lukutaidottomalle. Juttuaiheiden monipuolisuutta palvelee se, että toimittajan työstä maksetaan elämiseen riittävä summa. Muuten tästä tulee vain rikkaiden hommaa, ja se on näkökulmien ja vallan vahtimisen kannalta vaarallista.

Parhaat vaatteeni: Wonders-nilkkurit

Wondersit

  • Merkki: Wonders
  • Materiaali: nahka
  • Valmistusmaa: Espanja
  • Ostettu noin kymmenen vuotta sitten. Ostohinnasta ei mielikuvaa, mutta yli satasen joka tapauksessa.
  • Hinta per käyttökerta: olematon

Näiden kenkien seuraava etappi on roskis. Silti ne nököttävät nyt työhuoneen rappusella. En malttaisi heittää niitä pois.

Luottosuutarini Haagan suutari sanoi viimeksi näitä korjatessaan, että tämä on sitten viimeinen kerta. Kengät olivat käyneet hänen pakeillaan ehkä viidesti vuosien varrella, ja viimeisellä kerralla hän käytännössä rakensi toisen kengänpohjan uudelleen.

”Useimmat suutarit eivät olisi näitä enää ottaneet”, hän evästi silloin.

Aloitin saattohoidon, koska ymmärsin, että suutarin taidoista huolimatta viimeinen korjaus ei ehkä olisi kovin pitkäikäinen.

Vielä kerran, tämän kevään kurkistaessa, menin hakemaan näitä rakkaita munakoisokenkiäni vaatehuoneesta, vain todetakseni että nyt ne ovat kuolleet. Toisen kengän pohja oli taas täysin ontto. Kyllähän se tosiaan syksyllä jo siltä tuntui…

En muista, milloin olen nämä kengät ostanut. Ehkä kymmenisen vuotta sitten. Ne ovat olleet kaikki syksyt ja talvet sen jälkeen vähintäänkin varsin aktiivisessa käytössä, viime vuosina lähes yksinomaisessa. Ne ovat sopineet melkein kaikkiin tilanteisiin, arkeen ja siistiin menoon. Pariisissa 2015–2016 ne olivat ainoat talvikenkäni.

Olen yksinkertainen pukeutuja, mutta kengissä on minusta hauska olla vähän enemmän jujua, vaikka sitten väriä. Munakoison sävy on sopinut vaatteisiini hyvin. Tarpeeksi neutraali, tarpeeksi erilainen.

Nyt olen hukassa. Ihmisellä on hyvä olla välikauteen kengät, joissa on vähän vartta mutta ei vuoria. Korkoa ei saa olla. Jujua pitää olla. Mitä tilalle?

Ja myös: miten ihmeessä maltan koskaan laittaa Wondersini roskikseen? Saisihan tuosta nahasta vielä vaikka… Niin. Jotain. Ehkä. Joku, jossain.

Vaate voi näyttää kaupan rekissä tai ensimmäisellä käyttökerralla vaikka kuinka ihanalta, mutta minua kiinnostaa se, miten se palvelee vuosien käytössä. Tämä arvio on Parhaat vaatteeni -sarjan neljäs osa. Miksi vaatteita ei voisi arvioida yhtä hyvin kuin kirjoja tai teknisiä vempeleitäkin?