Parempi työrytmi

Teen tällä hetkellä töitä aamupäivät. Kaksivuotias on kotona, ja lounaan jälkeen alkaa minun vanhemmuusvuoroni. Iltapäivä on videoita, majoja, duploja ja hiekkakakkuja.

Olen huomannut, että saan yllättävän paljon tehtyä, kun tiedän ajan olevan hyvin rajallinen. Ei ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta harhautua somen syövereihin tai katsomaan jotakin tuiki tärkeää videota. Ainakin kompaktien juttujen tekemiseen kolmen neljän tunnin työrupeama sopii todella hyvin.

Haaveksin ottavani epidemia-ajasta opiksi siinä, että osaisin vastaisuudessakin jakaa aikaani paremmin erityyppisiin tehtäviin. Kolme neljä tuntia töitä, sitten lounasta ja vaikkapa liikuntaa, sitten vielä pari tuntia töitä. Se olisi hyvä rytmi, paljon tehokkaampi ja tyydyttävämpi kuin se, että pyörii koko päivän työhuoneella, välillä epätoivoväsyneenä ja ajatukset jumissa.

Tällaisen nopean ajatuksen kirjaaminen tuntuu tärkeältä tänään, kun korona-aikaa on kohta kaksi täyttä arkiviikkoa takana. Jospa kuitenkin oppisin tästä ihmeellisestä poikkeustilasta jotain.

Vaatteita koronan aikaan

Aamulla punnitsin. Nimittäin vaatteita.

Pitäisikö laittaa heti kärkeen villahousut ja softshellit, vaikka tiedossa olisi ensin puolikas työpäivä?

Nämä(kin) ovat korona-ajan pohdintoja. Kaksivuotias on kotona, joten työt pitää hoitaa vuoroissa ja väleissä. Minä kirjoitan (tätäkin) työhuoneella kilometrin päässä kotoa. Siellä ei tarvita hienoa puvustoa, mutta jos kuitenkin…

Sen jo tiedän, että korona-aikaan tarvitaan ihan oma kapselivaatekaappinsa. Vaatteet pitää saada päälle nopeasti, koska puettavana on myös vastentahtoinen uhmaikäinen. Tärkeimmät varusteet juuri nyt ovat just ne villahousut ja softshellit, kuten myös kuoritakki ja sen alle sopiva kevytuntsikka. Lapsen kanssa on nimittäin oltava ulkona kaikki mahdollinen aika. Hän on ulkoilijasorttia ja energiaa on siinä määrin, että pienen kolmion seinät kaatuvat äkkiä (vanhempien) päälle. Ulkona ovat hiekkalaatikko, keinut, puistot, juoksureitit, pyöräilymahdollisuudet, kepit ja lätäköt. Ja kylmä, jos pitää seisoa pitkään paikallaan. Ehkä varhaiskasvattajat voisivat tässä tilanteessa paljastaa myös parhaat pukeutumisvinkkinsä?

Voisivat he toki pari muutakin vinkkiä paljastaa. Esimerkiksi sen, miten taaperon saa päiväunille, ja sen, miten parivuotiaan saa leikkimään edes hetken itsekseen. Kuulen myös mielelläni, miten uhmaikäisen saa ilman taistelua pytylle tai pukeisiin.

Noh. Toivotaan, että tässä ajassa on myös mahdollisuuksia. Takana on viikko erikoisuutta. Kenties rutiineja alkaa muodostua, ja kenties ne ovat hyviä. Pidän sitä mahdollisena.

Tänä aamuna lapsi kysyi hetken videoita katseltuaan: ”Äiti, miksi me ei tänäänkään mennä päiväkotiin?” Selitin. Sitten hän sanoi: ”Äiti, sulla on ihana mekko.”

Niin. En laittanut softshellejä, laitoin mekon. Yksi sellainen pitää olla koronakapselissakin.

Kuukausi vaatelainaamoa

Vaatelainaamo

Liityin Vaatelainaamo Vaaterekin jäseneksi kuukausi sitten. Kotonani on sittemmin käynyt kuusi vaatetta. Yksi niistä on päälläni tälläkin hetkellä. Kuudesta neljä on ollut todellisia lemppareita ja käyttiksiä, kaksi kävin viikon jälkeen vaihtamassa parempiin.

Toistaiseksi olen hommasta aika innoissani.

Olen käynyt lainaamossa nyt kolmesti. Siellä on aina kiva tunnelma. Jäsenet saattavat kysellä toistensa mielipiteitä vaatteista tai toimia toistensa makutuomareina. Ihan toisenlaista kuin kirppiksellä tai vaatekaupassa!

Valikoima on Vaaterekissä hyvä, ainakin minun kokoiselleni hoikalle ja pitkälle, mutta olen nähnyt sovittelemassa myös ihan erimallisia ihmisiä. Monet vaatteet toimivat monen kokoisille. Toisaalta on turha odotella löytävänsä jotain, mitä edellisellä kerralla näki rekillä. Suositut vaatteet ovat paljon lainassa.

Joka kerta olen hiukan haeskellut sitä, mitä lopulta haluan lainata. Haluaisin päätyä myös yllätyksiin – sellaisiin vaatteisiin, joita olisi korkea kynnys ostaa omaksi. Tällä hetkellä päällä on Aarre-merkin pitkä mekko, joka on vihreän sävyinen, kuten suuri osa muistakin lainaamistani vaatteista. Tämä kuuluu niihin vaatteisiin, joita en valitsisi ostoskoriini, mutta silti voisin hyvin asua tässä kolme lainaviikkoani.

Etsin eniten ihan tavallisia arkivaatteita. Yhden Uhanan juhlamekon lainasin, mutta en sitten päässytkään juhliin, joten se jäi käyttämättä. Mekkoja kyllä löytyy rekeiltä paljon, ja tietyksi päivämääräksi voi myös varata vaatteen kympin lisämaksusta.

Viime viikolla vein Vaaterekkiin mennessäni yhdet Muka van housut omasta kaapistani. Ne olivat minulla jääneet liian vähälle käytölle ja arvelin, että niille olisi enemmän kysyntää yhteisessä kaapissa. Sain siitä hyvästä yhden lisäkuukauden lainaamojäsenyyteeni. Hyvä diili.

Vaatelainaamon jäsenyys on jo nyt muuttanut suhdettani ostamiseen. Kirppiksillä voin todeta, että en tarvitse mitään uutta, lainaamo hoitaa sen puolen. Silti olen ostanut muutamia sellaisia vaatteita (käytettyinä toki), joita lainaamosta ei saa: uimapuvun (vanha oli huono ja kittana, joten tämä tuli tarpeeseen) ja bikinit (heräteostoksena uimapuvun myyjältä, huono idea ja menivät heti kiertoon), kevyttoppatakin vuoriksi kuoritakkiin (aivan loistava, nyt mulla on lämmin!), ballerinat juhlakengiksi (ihanat Ranskassa valmistetut Repetot!) ja t-paidan heräteostoksena (turha, vaikka maksoikin vain 50 senttiä).

Yhteensä vaatekuluja on tullut tänä vuonna 232,80 euroa. Vaaterekin jäsenyys maksoi puoleksi vuodeksi 170 euroa ja lisäksi maksoin juhlavaatteen lainauksesta kympin lisämaksun. Muut vaate- ja kenkäostokseni ovat maksaneet tänä vuonna 52,80 euroa. Kallis hinta kahdelle kuukaudelle, mutta toivoakseni se tasaantuu paljon kesää kohti, koska lainaus ei maksa mitään lisää ennen syyskuuta.

Vaihtoehtoja juustovoileivälle

Kyllä: juustovoileivät ovat superhelppo välipala, iltapala tai aamupala. Tukeva, nopea, monesti herkullinenkin. Meille ei kotiin osteta juustoa nykyään kuin poikkeustapauksissa, joten olen etsiskellyt vaihtoehtoja. Seuraavat löydöt toimivat minulle – jaan ne siltä varalta, että joku muukin kaipaa kipeästi vaihtoehtoja. Ja lisää hyvyyksiä saa ehdottaa!

Aamupalaksi

  • Mysli kauramaidolla. Ylivoimainen suosikkini, johon en kyllästy. Herkullista (kun löytää hyvän myslin) ja pitää hyvin nälkää. Voi tukevoittaa esimerkiksi banaanisiivuilla.
  • Hilloleivät. Joka viikonloppu meillä syödään näitä, koska ne ovat niin hyviä! Eivät tosin pidä kovin hyvin nälkää. Voisi ehkä tukevoittaa maapähkinävoilla?
  • Puuro. Banaania ja pähkinöitä joukkoon, niin tälläkin pötkii pitkälle. Kyllästymistä voi välttää lisukkeilla ja vaihtelemalla kasvimaitoja. (Itse kyllä keitän usein veteen.)

Välipalaksi

  • Porkkana. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta yksi ainoa porkkana tasapainottaa nälkätilaa ihmeen paljon. En ymmärrä, miksi. Johtuuko se siitä, että porkkana pureskellaan hitaasti?
  • Banaani. Nopeaa energiaa.
  • Rusinat, pähkinät, taatelit. Tosin näitä on vaikea syödä sopivasti.
  • Yosa-kauravälipala. Kaikki vegaanivälipalat eivät todellakaan ole yhtä hyviä, mutta tästä tykkään. Oma suosikkini on persikka-passion-versio.
  • Hummusleipä. Myös punajuuri-saksanpähkinätahna toimii. (Ja muutkin tahnat toki, kunhan niitä olisi kotona valmiina!)

Iltapalaksi

  • Maapähkinävoi-banaanileivät. Jossain vaiheessa söin näitä niin paljon, että ei ole vähään aikaan tehnyt mieli. Mutta herkullisia, helppoja ja ruokaisia ovat!
  • Avokadoleivät. Muista suola ja pippuri!
  • Hedelmäsalaatti. Satokauden herkuista, tietty.
  • Soija-viherpippurileikkeellä päällystetyt ruisleivät ja kauramaitokaakao. Tämä on mun syntisen tuntuinen suosikki. Miksi soija-viherpippurileike on niin penteleen pienissä paketeissa?
  • Misokeitto, sipulikeitto, vihanneskeitto… Mahdollisuudet ovat monet. Jostain syystä kevytkin suolainen kuuma asia tasaa hyvin iltanälkää.
  • Puuro. Olen intoutunut keittelemään joinakin iltoina kattilallisen riisipuuroa koko porukalle (koska lapsi rakastaa sitä). Minusta sekä soija- että kauramaito sopivat tarkoitukseen hyvin.

Huomaan, että olen hiukan (tosin vain hiukan) edistynyt viiden vuoden takaisesta tilanteesta haluamaani suuntaan. Silloin kirjoitin olevani aamuvegaani. Toivottavasti tämä kertoo jotakin positiivista mukavuudenhaluisen ihmisen kyvystä tehdä elämäntapamuutoksia!

Mikä kirjoissa kiinnostaa?

Olen jäänyt koukkuun äänikirjoihin. Kuuntelen työhuoneelle ja päiväkodille kävellessäni tietokirjoja, juuri nyt Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivää. Proosaa kuunnellessani koen menettäväni jotakin elämyksestä, kun keskittyminen ajottain harhautuu, mutta tietokirjat sopivat luureihin erinomaisesti. Vähän niin kuin hyvä podcast!

Muutama viikko sitten kuuntelin kuitenkin kaikenlaista oikein urakalla, koska tekeillä oli tämä kirjavinkkijuttu. Innostuin jopa dekkareista, jotka yleensä eivät ole lukulistallani. Heikki Valkaman Tulikukasta tuli päättymätön himo japanilaiseen ruokaan ja kulttuuriin.

Olen saanut yliopistokoulutuksen yleisestä kirjallisuustieteestä mutta kirjoittanut urani aikana harmillisen vähän kirjoista. Siksi onkin ollut tosi hauskaa päästä taas lukemisen (ja sen kuuntelun!) makuun myös työn merkeissä. Lokakuussa Kirjamessuilla pääsin jopa tapaamaan valtavan sympaattista ja charmanttia kirjailija David Nichollsia, josta Elisalle tekemäni juttu on täällä. Viime vuonna sain tehdä myös tosi kiinnostavan juttusarjan lasten lukemisesta Lapsemme-lehteen. Sarja löytyy täältä.

Kirjallisuustiedettä opiskelleelta kysellään välillä kirjavinkkejä. Olen huono antamaan täsmävinkkejä, kun kaikki riippuu kovasti kysyjän omasta kirjamausta. Mutta kirjoissa olisi niin paljon muutakin kaiveltavaa, ja niistä voisi kirjoittaa kovin monenlaista! Millaisia blogipostaussarjoja tai lehtijuttuja sinä aiheesta lukisit?

Annetaan

Myytiin auto. Stressasi. Se ei ollut arvokas auto mutta silti iso kauppa verrattuna useimpiin muihin käytetyn tavaran kauppoihin. Sellaisessa hommassa joutuu tilille omien tekosiensa kanssa: joutuu paljastamaan, miten autoa on pitänyt ja mitä sen kanssa mokaillut. Kun kyse on useampien satojen eurojen tuotteesta, ostajaa kyllä kiinnostavat kaikki yksityiskohdat, nekin joita en haluaisi paljastaa.

Joitakin aikoja sitten myin laadukkaan villapeiton, joka mielestäni oli oikein hyvässä kunnossa, olihan sitä käytetty vain vähän. Viedessäni sen kunnolliseen päivänvaloon vain hiukan ennen ostajan saapumista huomasin kuitenkin, että siinä oli joitakin kellertäviä tahroja. Hinkkasin niitä paniikissa. Lähetin ostajalle viestin. Tunsin itseni huijariksi, vaikka ostaja ei lopulta vaikuttanut olevan haaleista tahroista millänsäkään. Pitikö hän minua likaisena tyyppinä?

Tiedostan, että oma tavara tuntuu itselle arvokkaammalta kuin toiselle. Omat tahrat eivät ällötä niin kuin toisten eikä reikä vaatteessa tunnu niin vakavalta, kun tietää, mistä se on peräisin. Omaan tavaraan liittyy tunnearvoa, käyttöarvoa ja muistoarvoa. Käyttöarvo parhaassa tapauksessa siirtyy uudelle omistajalle, muut arvot eivät. Ei ostaja halua maksaa mokasta, jonka minä olen omistajana tehnyt, eikä siitä, että takki on palvellut minua oikein hyvin läpi vaikeiden elämäntilanteiden. Se on ymmärrettävää.

Paras keino, jonka keksin tämän yhtälön ratkaisemiseksi, on ilmaiseksi antaminen. Siitä tulee yleensä molemmille osapuolille hyvä mieli, vaikka tuotteessa olisi jokin pieni moitekin (ja puhun nyt kunnollisesta tavarasta enkä mistään roskiskamasta, joka siis kuuluu roskikseen). Jos antaa suoraan, ilman hyväntekeväisyysjärjestön välikättä, näkee myös, että tuote menee käyttöön – asia, joka tuntuu monelle (etenkin naiselle) olevan tärkeä. Tietenkin on se mahdollisuus, että joku sitten diilaa annetun tavaran eteenpäin, mutta mitä sitten. Kovassa on leipä sillä alalla. (Hyväntekeväisyysjärjestölle tai kauppojen vaatekeräyksiin pikkuvikaista taas ei kannata lahjoittaa, kuten tämän viikon MOT jälleen muistuttaa. Viallisetkin vaatteet laivataan keräyksistä muihin maihin, mahdollisesti jäteongelmaksi Afrikkaan asti.)

Autoa emme antaneet ilmaiseksi, mutta aika monta muuta tuotetta aion vastedes antaa. Olen huono ja stressaava myyjä – pienten asioiden myymiseen saattaa mennä minulta paljon sellaista aikaa, jonka haluaisin käyttää toisin. Luotan siihen, että antaminen jotenkin saa palkintonsa. Kuka tietää: ehkä universumi joskus antaa takaisin jollakin mielikuvituksellisella tavalla.

Siirsin vaatekaappini Vuorikadulle

Tässä keväällä on tiedossa muutamat juhlat. Juhlin harvoin, ainakaan kovin hienosti, eikä vaatekaapissani ole juhlavaatteita lukuun ottamatta hiukan liian lyhyeksi käynyttä mustahkoa silkkimekkoa. Tiedän kyllä mistä haaveilen: tästä Elizabeth Suzannin mekosta ja siihen sopivasta vyöstä, mutta niiden tilaaminen Suomeen nostaisi hinnan yli 400 euroon – ja lisäksi pitäisi luottaa postiin ja siihen, että vaate oikeasti on täydellinen. Tämä yhdistelmä ei tunnu mahdolliselta.

Olen joskus tehnyt jutun vaatelainaamo Vaaterekistä, joten se pulpahti tuskailujeni keskellä mieleeni. En ole ollut jäsen, koska totuuden nimessä freelancer-arkeni ei vaadi kovin hienoja tai vaihtelevia vaatteita. Nyt päätin kuitenkin hoitaa juhlavaatehuoleni yhteisellä vaatekaapilla. Sieltä löytyisi varmasti mekko ja toinenkin kevään juhliin – ja lisäksi tavallisuudesta poikkeavia arkivaatteita!

Tänään maksoin puolen vuoden jäsenyydestä 170 euroa ja sain mukaani Lillen ihanan paitapuseron ja Aarrekidin merinoneuleen kolmeksi viikoksi. Karsin välittömästi kotivaatekaappini, koska suunnitelmissa on käyttää lainavaatteita ahkerasti. Kolmen viikon kuluttua palautan nämä ja haen kaappiini kaksi uutta kaveria.

Toiveenani on, että Vaaterekin jäsenyys säästäisi minut vaateostoksilta puoleksi vuodeksi. Sukille ja alusvaatteillekaan ei pitäisi olla nyt tarvetta. Lisäksi haaveilen siitä, että vähän uudenlaisten vaatteiden käyttäminen opettaisi minulle, millaisista vaatteista nykyään tykkään, ja paljastaisi ehkä, mikä minulle parhaiten sopii. Lainaamisen kynnys on nimittäin paljon matalampi kuin ostamisen, joten ei ole aina pakko päätyä niihin kaiksta varmimmilta vaikuttaviin vaihtoehtoihin – siis minun tapauksessani turvallisiin väreihin (katson teitä, musta ja tummansininen) ja kuviottomiin vaatteisiin.