Aihearkisto: kirpputorit

Viisivuotiaan vaatevuosi 2022

Posted on by
Tänä vuonna ei tarvinnut ostaa uutta talvihaalaria – polvien uusiminen riitti.

Lapsille ostamiani vaatteita laskeskellessani tajusin, että olen ostanut molemmille hyvin lähelle saman määrän: viisivuotias esikoinen on saanut 55 vaatetta. Tähän kuuluu kahdeksan yläosaa ja kahdeksan alaosaa mutta lisäksi muun muassa 12 paria sukkia, neljät alushousut, kahdeksat kengät ja viidet hanskat. Ostoksissa on mukana tällä hetkellä käytössä oleva koko 128 suunnilleen kokonaisuudessaan, ja lisäksi olen ostanut joitakin isompia vaatteita. 

Esikoisen vaatteistakin suurin osa on ostettu käytettynä. Uutena olen ostanut 15 vaatetta: kurahousut, 12 paria sukkia, välikausihanskat ja pipon. 

Rahaa on mennyt viitisenkymppiä enemmän kuin neljä vuotta nuoremman siskon vaatteisiin, siis 408 euroa vuodessa tai 34 euroa kuussa. Vaatteiden keskihinta on ollut 7,40 euroa. Olen suosinut laadukkuutta ja suomalaisuutta.

Esikoiselle olen silti ostanut vaatteita löyhemmällä kädellä kuin kuopukselle ja välillä myös sellaista, jonka olen tiennyt yksinomaan ilahduttavan häntä (Ninjago-jumpsuit tuskin oli varsinaisesti tarpeellinen). Hän on myös itse saanut sanoa mielipiteensä, jos olen etsinyt jotakin nettikirppikseltä. Vaatevalikoima on tämän tuloksena ollut hiukan sekava ja käyttökelpoisuudeltaan epätasainen, vaikka vaatteita ei olekaan valtavasti. Tiedän heti, että hiukan vähäisempi määrä paremmin yhteen sopivia vaatteita toimisi paremmin. Sitä kohti ensi vuonna! Lisäksi on sitouduttava korjaamiseen yhtä syvällisesti kuin edellisvuosinakin. Tällä supersankarilla housunpolvet eivät yleensä pysy ehjinä muutamaa viikkoa pidempään.

Advertisement

Lastenvaatetyö vähenee vähentämällä

Posted on by

Kirjoitin reilu puoli vuotta sitten Imageen esseen lastenvaatteista. Tunnustin siinä, miten paljon käytän aikaa yhden lapsen vaatettamiseen: arvioni oli puoli tuntia päivässä. Kuulostaa paljolta – on paljon – mutta sellaista se on, kun korjaa paljon, ostaa kaiken käytettynä ja joutuu käyttämään siitä syystä vaatteiden etsiskelyyn viljalti aikaa.

Niin, onko se tosiaan sellaista? Rupesin kyseenalaistamaan toimintaani tosissani vasta esseen valmistuttua. Onko kierrätettyä ostavan todella pakko käyttää tällaisia määriä aikaa lastenvaatteiden parissa? Esikoiseni elämäntapa toki vaikuttaa korjaustarpeeseen – hänen housunsa repeävät polvesta yleensä jo matkalla bussipysäkille. Mutta silti: ehkä kuitenkin voisin päästä vähemmällä. Ehkä kuitenkin puolessa tunnissa päivässä on mukana valintaa, harrastelua. Eikä se tietenkään haittaa. Mutta siihen voi vaikuttaa, jos haluaa. Myönsin, että taidan haluta.

Esseessä tulen siihen lopputulokseen, että alan ostaa lapsilleni vaatteita paljon entistä vähemmän. Kerron, että niissä vähissä aion panostaa laatuun, vaikka ostankin käytettyä. Olen noudattanut tätä periaatetta – ja kas, vaatepuljauksen parissa viettämäni aika on vähentynyt. En ole laskenut, kuinka paljon, ja totuuden nimissä tsekkailen kyllä Torin tarjonnan tietyillä hakusanoilla edelleen useita kertoja viikossa, välillä jopa päivittäin. Mutta keskittymiseni aihepiiriin on vähentynyt, vaikka lapsia on tullut yksi lisää. Tämä johtuu pääosin siitä, että tajusin todellisten tarpeiden olevan lastenkin kohdalla määrällisesti vähäisempiä kuin automaattisesti ajattelin.

Kuopus, vielä vauva, sai paljon vaatetarjouksia tuttavapiiristä (jos joku ei tiennyt, pikamuoti- ja muutkin vauvanvaatteet valtaavat kohta kaiken elintilan maapallolta), mutta pyrin ottamaan vastaan vain maltillisesti. Silti pieniä vaatteita (50–62) oli liikaa. Emme käyttäneet läheskään kaikkia. Vähän isommassa koossa (68–74) olen toivonut lahjaksi tai ostanut vauvalle muutaman itselleni mieleisen vaatteen. Esikoinen taas on tullut kokoon, jossa kaikki ei mene heti pieneksi. 116–122-kokoiset vaatteet, joita hänellä on maltillinen valikoima, ovat olleet käytössä jo pitkään ja menevät vielä hyvän tovin. 

Vaatetarpeisiimme vaikuttaa keskeisesti se, että meillä on kuivaava pesukone. Se pyörii melkein päivittäin. Olen todennut, että vaatteita ei oikeasti tarvita kovin paljon, vaikka esikoisen vaatteet menevät yleensä päivän päätteeksi suoraan pyykkiin. Kun kuopus ei edes ole osoittautunut pulauttelijaksi, hänelle riittäisi hyvin ihan vain pari vaatekertaa niin kauan, kun hän ei syö säännöllisesti muuta kuin maitoa.

Jos joku kysyisi, sanoisin, että neljävuotiaalle erittäin liikkuvaiselle ja kiipeileväiselle lapselle riittää meidän pyykkäystahdillamme viisi paitaa ja viidet housut. Sukkia ja kalsareita pitää olla vähän enemmän, koska niitä hukkuu ja menee likaiseksi herkemmin. Tärkeintä näyttää olevan, että vaatteet ovat sellaisia, mitä lapsi todella haluaa laittaa päälleen. Päiväkotiin on hyvä olla parit varasetit.

Alle puolivuotiaalle vauvalle, joka ei pulauttele kovasti mutta jolle kyllä käy kakkaräjähdyksiä, riittäisi totuuden nimissä kolme vaatekertaa. Niissäkin mieleisyys – käytännössä siis vanhemman maku – on kannattavaa huomioida, koska jos vaatteet ovat pukijan mielestä kivoja, vaihtelunhalua on vähemmän. Hoitolaukkuun varaisin tässäkin tapauksessa ylimääräisen setin.

Vaatevuosi 2021

Posted on by

Vuosi meni, joten on taas perinteeksi muodostuneen vaateraportin aika (edelliset vuodet: 2020, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014). Pyrin viime vuonna ostamaan entistäkin suuremmalla maltilla – ja kuten menneinä vuosina, mahdollisimman suureksi osaksi käytettyä. Tänä vuonna yritin käytetyissäkin hankinnoissa painottaa vastuullista valmistusprosessia. Onnistuin siinä kohtalaisesti. Huomaan, että olen myös harjaantunut ostamaan entistä paremmin sellaista, mikä tulee oikeasti käyttöön. Jee!

Käytin vaatteisiin rahaa tänä vuonna noin 740 euroa, mikä on minulle suht tavallinen summa. Se on kuitenkin jonkin verran alle suomalaisen keskiarvon, joka on 870 euroa vuodessa. Tämä johtunee lähinnä siitä, että suosin voimakkaasti käytettyä (ja, noh, taidan keskittyä asiaan muutenkin keskimääräistä ihan hiukan enemmän…).

Vaatekappaleita ostin 29. Näistä 11 oli alusvaatteita, jotka ostin uusina. Uutena ostin lisäksi sukkahousut, pellavamekon ja kesäiset housut. Näin ollen reilu puolet ostoksistani oli secondhandia. Keskimääräinen hinta yhdelle vaatteelle oli 25,50 euroa; kallein ostos oli jo mainittu mekko, 198 euroa.

Olin suurimman osan viime vuodesta raskaana, mikä vaikutti vaatehankintoihin. Kaipasin mukavuutta ja toisaalta tiesin, että mitään valtavia hankintoja ei kannata tehdä, kun ei tiedä, mihin kokoon ja malliin vartalo raskauden jälkeen asettuu. Korjailin ja parsin vaatteita tavallista enemmän. Sitä aion jatkaa.

Kolme ostamaani vaatetta oli raskausvaatteita, kaikki käytettynä hankittuja housuja. Kahdet niistä ajoivat asiansa (yhdet eivät pysyneet jalassa ja lähtivät heti kiertoon) mutta nekin ovat jo jatkaneet matkaansa vaatekaapistani eteenpäin.

Raskaus ja tiedossa oleva imetys vaikuttivat myös yläosien malleihin. Esimerkiksi kietaisumallisen pellavamekon hankin siksi, että minulla ei ollut yhtään juhlamekkoa ja viime vuonna myös mahan oli mahduttava juhlimaan. Tänä vuonna sama mekko sopii imetyksestä huolimatta. Malli ei kuitenkaan edellytä sen kummemmin raskautta, imetystä kuin juhliakaan, joten toivon hankinnan olevan pitkäikäinen.

Myös tavallista runsaammat leggings-hankinnat selittyvät elämäntilanteella (mukavuus!). Kokonaisuuteen olen yhtä kaikki tyytyväinen. Kovin monta virhettä ei mukaan sattunut ja moni vaatteista on ilahduttanut käytössä enemmän kuin arvasinkaan.

Mitä sitten ostin? 

– Kolmet leggingsit: Cosit (20 e) ja Biancanevet (35 e) Emmystä, Liljat (15 e) kierrätysryhmästä. Kaikki ovat olleet käytössä erityisesti raskausaikana – nyt yhdet riittäisivät.

– Kuudet housut: kolmet raskaushousut (yht. 18 e, pikamuotia Torista), yhdet toppahousut (kierrätysryhmästä) ja yhdet yöhousut (Emmystä). Toppahousut (10 e) ovat olleet ihanat lasten kanssa puistoillessa ja yöhousut (14 e) ovat jalassa melkein joka yö. Jes!

– Yhdet sukkikset – nämä on ostettu alkuvuonna uusina ja ovat vielä paketissaan. Hmmm. 

– Kolme mekkoa: Himan Ilta-pellavamekko uutena (198 e), Cosin kietaisumekko Emmystä (50,90 e) ja vääränväriseksi paljastunut vintagemekko Torista (24 e). Viimeisen olen jo myynyt eteenpäin ostohinnalla, kaksi muuta ovat minusta tosi kauniita ja olleet jonkin verran käytössä nyt imetysaikana.

– Yhden pellavatunikan: Lemuel MC -merkkisen kierrätysryhmästä. Maksoin 45 euroa, siis melko paljon, ja olen kyllä käyttänyt tätä, mutta olen silti vähän kahden vaiheilla, osuiko maaliin. 

– Yhden poolopaidan: Uniqlon ohutta villaa Emmystä. Nytkin päällä, oiva ostos (25 e).

– Yhden kimonomallisen jakun heräteostoksena naapuritaloyhtiön kirppikseltä. Täysin turha ostos (5 e), mutta niin kaunis. Ei ole ollut kertaakaan päällä, mutta en ole valmis luovuttamaan vielä.

– Yhden huivin: Beck & Söndergaardin ohutta villaa Emmystä. Aika kallis, 33 e, mutta tosi nätti ja käyttökelpoinen. Kaulassa joka päivä. Iloitsen.

– Yhdet kengät: Wondersin ballerinat kierrätysryhmästä (25 e). Olen haikaillut tämän merkin ballerinoja pitkään, ja nyt tuli vastaan lähes käyttämättömät oikeassa koossa lähiseutuvilta. Hyvä ostos!

– Kolmet mustat sukat Lindexiltä. Käytössä. 

– Kuudet alushousut Organics Basicsilta (66 e). Oikein hyvät mutta nyt jo niin kulahtaneet, etteivät tahdo pysyä päällä. Mikä neuvoksi? 

– Kahdet rintsikat Organics Basicsilta (95 e). Ihan ok mutta koko ei ihan osu imettäjälle. Palaavat toivottavasti aktiivikäyttöön tuonnempana.

Ajattelin tänä vuonna yrittää ensimmäistä kertaa seurailla vaatteideni käyttötiheyttä. Jos jaksan pitää kirjaa asiasta, uskon yllättyväni yhtä paljon kuin aikanaan yllätyin, kun aloin merkitä ylös vaateostoksiani. Ihmisen muisti on nimittäin kovin lempeä seuralainen: se unohtaa helposti virheet ja kaunistelee totuuksia toivottuun suuntaan. Vaateostosten määrä ja niihin kulunut summa muistetaan yleensä reilusti alakanttiin. Odotan kiinnostuneena dataa siitä, mitä oikeasti panen päälleni suurimman osan vuodesta. Arvelen, että kauniit mekkoni eivät ole yhtään niin korkealla sillä listalla kuin uskottelen itselleni niiden olevan.

Käytän lapseni vaatettamiseen holtittomasti aikaa

Posted on by

Tällä viikolla ilmestyneessä Imagessa on esseeni, jossa pohdin lastenvaatenormeja. Paljastan siinä, että minulta menee yhden lapsen vaatteissa pitämiseen arviolta puoli tuntia päivässä. Se on paljon, niin paljon että tekisi mieli perua puheeni (koska nolottaa). 

En kellota lastenvaatehommiin käyttämääni aikaa. Silti arvio ei ole tuulesta temmattu. Esseetä kirjoittaessani seurailin kuukauden ajan, mitä kaikkea tein lapsen vaatteiden eteen, ja jouduin toteamaan, että teen aika paljon. Tähän tietenkin vaikuttavat omat arvoni ja resurssini. Ostan kaiken, minkä ikinä löydän, käytettynä, korjaan paljon ja pyrin hoitamaan pieneksi jääneet ja kulahtaneet vaatteet asiallisesti eteenpäin (en siis siirrä juuri mitään vinteille ja kellareihin tai muihin välivarastoihin). Olen aika varma, että (paljon) helpompaa ja huomattavasti nopeampaa olisi ostaa kaikki tarpeellinen uutena pari kertaa vuodessa. Mutta se ei minulle sovi.

Mitä sitten tein yhden kuukauden aikana?

:: Siirsin syrjään liian pieniä vaatteita, kuvasin joitakin ja etsin niille sijoituspaikkoja kaveripiiristä ja naapurustosta. Hoidin ne uusille omistajilleen. 

:: Hain naapurista kassillisen heille pieneksi jääneitä ja meille vielä isoja vaatteita. Valitsin lapselle käyttöön tulevat. Laitoin muutamat kuminauhakuolleet tai muuten kulahtaneet roskiin (pähkäiltyäni aikani, voiko niin tehdä ja olisiko jokin järkevämpi kierrätystapa olemassa). Kierrätin lopun kassillisen seuraaville halukkaille Buy Nothing -ryhmän kautta. Sovin niiden hakemisesta.

:: Korjasin polvet neljistä housuista, yksistä kahdesti. Osaan käytin nopeaa liimapaikkaa, toisiin aikaavievempää sashiko-kirjontaa. 

:: Etsin uusia, kestävämpiä ja/tai järkevämpiä paikkausmenetelmiä netistä.

:: Lyhensin muutamista polvireikäisistä housuista sortsit, minkä ansiosta sortsiostoksia ei tälle kuumalle kesälle tarvinnut tehdä lainkaan. (Aikaa meni myös ompelukoneen kanssa tappeluun.)

:: Etsin sopivia vaatteita tulevalle kaudelle Facebook-ryhmistä ja Torista (tähän meni paljon aikaa). Ostin juhlavaatteet kesähäihin ja muutamia muita tarpeellisia vaatteita, noudin ne tai sovin postituksesta. 

:: Avauduin ystävälle juhlakenkäpuutteesta ja sain lainaksi passelit kengät sinne kesähäihin. Sen jälkeen ostin Facebook-ryhmästä toiset, joita arvelin helteellä kevyemmiksi. Olivathan ne, mutta lisäksi ne olivat niin leveät, että eivät pysyneet jalassa. Käytimme lainakenkiä.

:: Ostin sandaalit uusina marketista sen jälkeen, kun olin todennut Torista huolella etsimieni ja ostamieni sandaalien olevan auttamatta liian suuret tälle kesälle (oikeastaan pitäisi ehkä sanoa, että sandaalit osti puoliso – aloite asian nopeaksi korjaamiseksi tuli häneltä).

:: Esipuhdistin lukuisia vaatteita sappisaippualla ja pyykkäsin normaaliin tahtiin useamman kerran viikossa.

Laskin, että neljävuotias lapseni on elämänsä aikana käyttänyt jo yli kymmentä kokoa vaatteita. Puljausta on siis todella riittänyt. Nyt kasvutahti vaikuttaa vähän hidastuneen ja niinpä lastenvaatetyökin vähenee. Esseen kirjoittaminen herätteli minut myös seuraamaan kriittisesti omaa ajankäyttöäni. Toki minä pidän vaatepuljauksesta ja teen sitä mielelläni, mutta rajansa kaikella. 

Päätin varjella vastaisuudessa entistäkin pienempää vaatekaapillista mahdollisimman hyvälaatuisia pukineita – ihan vain siksi, että huoltaminen ja korjaaminen on elämään merkitystä tuovaa käsittelytyötä ihan toisella tavalla kuin (edes käytetyn vaatteen) ostaminen. Toistaiseksi näyttää siltä, että tämä syksy sujuu lastenvaatetyön osalta vähän vähemmillä tunneilla.

P:S. Imagen voi tietty ostaa itselleen (kannustan!) mutta myös lukea Helmet-kortilla pääkaupunkiseudun kirjastojen eMagz-palvelussa. Se on mun suosikkijuttu nykyään!

Millainen vaate on helpointa ostaa?

Posted on by

Osta vain käytettyä. Osta eettisesti tuotettua. Osta suomalaista. Älä osta turhaa, karsi vaatekaapin sisältö, käytä vain lempivaatteita. Osta vastuullisuusmerkittyä tai lopeta ostaminen kokonaan. Käytä vanhaa, tee itse, ole kunnollinen!

Tällaisia vinkkejä vilisee haastatteluissa ja lehtijutuissa, kun puhutaan pukeutumisesta ja vaateteollisuuden ongelmista. Eikä siinä mitään. Monella asiantuntijalla on perusteltuja ja hyviä vinkkejä asiaan, ja tietenkin näitä näkökohtia on syytä jokaisen miettiä. Niistä on syytä myös pauhata.

Silti olen tälle puheenparrelle hiukan allerginen. Se tulee korostaneeksi yksilön vastuuta omista kulutusvalinnoista, vaikka paljon isompi ja globaalisti merkittävämpi vaikutus on rakenteella, joka niitä valintoja mahdollistaa. Siis politiikalla. Se puoli taas unohtuu kovin usein. Kuluttajat voivat toki vaikuttaa politiikkaan, ja on jo oman arvokkuuden tunteen takia tärkeää tehdä valintoja, joista itse voi olla ylpeä. Mutta vaateteollisuuden tila ei ole yksittäisten kuluttajien syytä eikä ratkea sillä, että minä ostan vain käytettyä tai parsin lapseni housunpolvia. 

Olen vaatekysymyksiin aika perehtynyt ihminen, ja minustakin on vaikea tehdä eettisesti ja kaikilla muilla tavoilla kestäviä vaatevalintoja. Tilanne viime viikonlopulta: Olimme päiväretkellä Tammisaaressa. Pian nelivuotias lapseni nautiskeli leikeistä Suomen yhdessä kivoimmista leikkipuistoista, kun äkkiä kiipeilytelineestä kuului: äiti, tuli pissa housuun! Meillä ei ollut matkassa varahousuja, koska tällaista ei yleensä tapahdu (virhe!). Pissamärissä housuissakaan ei kuitenkaan tehnyt mieli jatkaa päivää. Niinpä puoliso marssi läheiseen Lindexiin, joka onnekkaasti oli auki vielä vartin. Sieltä löytyi kuivat housut ja kalsarit, 19,90 euroa, made in Bangladesh & India.

Ei ole arvojeni mukaista ostaa lapselle käyttämättömiä vaatteita, varsinkaan kaupasta, jonka vastuullisuusperiaatteet eivät vakuuta ja jonka tuotanto-oloista en tiedä. Mutta se oli yllättävässä tilanteessa ylivoimaisesti helpoin vaihtoehto – ainoa vaatekauppa, jonka olimme kävelyllämme keskustassa nähneet. Loppiksia olisi tammisaarelaisilla pihoilla kylttien perusteella ollut, mutta niissä seikkailu ei siinä hetkessä ollut mahdollista. Lindexit, H&M:t, GinaTricotit ja Cubukset taas ovat nopeita ja kaikkialla. Prismassa käymme joka viikko. En ihmettele, että niistä ostetaan vaatteita. Se on helppoudessaan aivan ylittämätöntä. Aivan toista on etsiä erityisen vastuullisia kauppoja ja sitten vielä päästä selvyyteen siitä, onko niiden laatu hinnan väärti. Kirpputorien sijainnitkin pitää erikseen selvittää, eivätkä ne yleensä palvele äkillisiä tarpeita. Tällainen selvitystyö vaatii resursseja (usein ainakin rahaa, riittävää terveyttä ja aikaa) sekä harrastuneisuutta. Kaikki ihmiset eivät halua harrastaa vaateostoksia, ja se heille suotakoon. 

Entäpä, jos Tammisaaren kokoisen paikan keskustassa olisi pikamuotiketjun sijaan laadukas lastenvaatekirppis, samoin aukioloajoin kuin Lindex? Entä jos kirppikset olisivat yhtä tunnettuja ketjuja kuin pikamuotiketjut? Jos kaikki kaupat myisivät yleisesti omia vaatteitaan myös secondhandina? Entä jos secondhand olisi jopa se default-ostos?

Entä jos se helpoimmin löytyvä peruskauppa myisi vain vaatteita, joiden kaikenlaiseen vastuullisuuteen voisi kuluttaja luottaa? Ne olisivat varmasti kalliimpia kuin Lindexillä, mutta eivät välttämättä kovin paljon, jos kauppa kerran olisi se peruskauppa, joka löytyy jokaisesta keskikokoisesta kaupungista ja jota kaikki käyttävät, koska se on niin superhelppoa.

Nämä olisivat sellaisia rakenteellisia muutoksia, joita minä kaipaan ja joita maailma tarvitsee. Niin kauan kun vaatevalinnoissa luotetaan yksilöiden loputtomaan tiedonpenkomiskykyyn ja eettiseen ajatteluun, ollaan globaalin oikeudenmukaisuuden ja rajallisten luonnonvarojen hyödyntämisen kanssa väkisinkin hataralla pohjalla. Meidän pitää opetella tunnistamaan vaatepolitiikka ja puhumaan siitä. Eetti ry näyttää onneksi hyvää esimerkkiä.

Vaatevuosi 2020

Posted on by
Kolme viime vuonna ostettua vaatetta: Sininen takki paikallisesta kierrätysryhmästä, kengät Akseli-kirppikseltä ja hame Mujista.

Uusi vuosi, uusi budjetti.

Olen huono suunnittelemaan rahankäyttöä tarkasti, vaikka siitä olisi pienituloiselle paljon hyötyä. Vaatehommissa olen sentään kunnostautunut. Tiedän jo seitsemän vuoden kokemuksella, paljonko käytän niihin rahaa. (Vuoden 2019 unohdin raportoida, mutta vuoden 2018 saldo on täällä.) Vaatekulutuksen seuraaminen on varmasti isoin yksittäinen tekijä, joka on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni.

Viime vuoden vaateostokseni on lueteltu seuraavassa. Kolme tähteä saavat ne, joita olen käyttänyt paljon. Yhtä vaatetta lukuun ottamatta kaikki on ostettu käytettyinä.

Vaateostokseni 2020:

:: Vaatelainaamo Vaaterekin jäsenyys, 6 kk, 170 e (***)
:: Kevytuntsikka vuoriksi kuoritakkiin 7,20 e (*** ihan täydellinen idea, joka lisää välikausitakin käyttöaikaa)
:: Repetto-ballerinat 25 e (vähän naftit ja tarpeen vain juhlissa, joita ei ole ollut – mutta Repetto, made in France!)
:: Vaaleanpunainen t-paita 0,50 e (***)
:: Uikkari 10 e (***)
:: Bikinit 10 e (olivat epäsopivat, annoin heti pois)
:: Vaaterekin varausmaksu juhlapuvulle 10 e (turha, koska en päässyt juhliin)
:: Adidas Gazellet 38 e (Torissa oli ilmoitettu näille väärä koko, joten myin ne heti pois 34 eurolla.)
:: Levis-farkut 10 e (*** Opin vahingossa, että on olemassa oikeasti korkeavyötäröisiä farkkuja, hurraa!)
:: Gudrun Sjödenin trikoopaita (***) ja Uniqlon merinoneuletakki 45 e (***)
:: Mujin hame, 13 e
:: Vintage silkkiasu 68 e (Virhe. Haluaisiko joku ostaa ysärityylisen silkkiasun?)
:: Adidas Gazellet 6,50 e (*** Uudet sopivat löytyivät nopeasti, ja hyvällä hinnalla!)
:: Sukat x 3, 2,50 e (***)
:: Aarre-collegepaita 24 e (*** Kokeilin tätä vaatelainaamossa ja kun löysin Torista, tiesin, että tulee käyttöön.)
:: Sininen trenssi 5 e (***)
:: Marimekon liehupaita 28,90 e
:: Harmaa silkki-puuvillatoppi 24,90 e (***)
:: Musta silkki-puuvillatoppi 15 e (***)
:: R-Collectionin t-paita 14 e (***)
:: Lapuan kankureiden pellavahuivi 2 e (***)
Ostetut vaatteet yht. 325,50 e + vaatelainaamon jäsenyys yht. 495,50 e.

Summa on koko seuranta-aikani (2014–2020) pienin ja alittaa jopa kohtuullisen minimin viitebudjetin, jonka mukaan työikäisen naisen täytyy varata vaatteisiin ja kenkiin 672 euroa vuodessa. Vähäinen rahankäyttö ei tietenkään ole mikään itseisarvo, mutta omaan elämäntilanteeseeni se passaa juuri nyt hyvin.

Vaatekaappiini jäi viime vuoden ostoksista 20 vaatetta. Niistä 15 oli erittäin hyviä hankintoja, joita olen käyttänyt paljon. Korkea onnistumisprosentti viittaa siihen, että olen kehittynyt ostajana. Tunnen makuni vähän entistä paremmin enkä ryntää kirpputorillakaan ostamaan heti kaikkea ihanaa (Kierrätyskeskuksen ilmaislaari on kyllä yhä heikkouteni).

Tajuan lukuja tarkastellessani, että viime vuoden pieneen vaatekulutukseen on kolme yksinkertaista syytä. Ja huomio: yksikään niistä ei ole korona! (Vaikka okei, sekin ehkä vaikutti.) Yksikään niistä ei myöskään ole kehitykseni ihmisenä.

Ensimmäinen syy on vaatelainaamon jäsenyys. Se pelasti minut vaihtelunhalulta ja tarpeelta shoppailla. Se poisti jopa innon kierrellä kirpputoreilla. Sain hipelöidä vaatteita joka toinen tai kolmas viikko lainaamossa sydämeni kyllyydestä, ja joka kerta sain kaksi ihanaa uutuutta mukaani. Eikä haitannut sekään, että joskus teki kolmeksi viikoksi virhelainauksen.

Toinen syy on värianalyysi, jonka tein keväällä. Se on auttanut ostamaan hyvän värisiä vaatteita. Kun löydän (vaikkapa nettikirppikseltä) jotain potentiaalista, vertaan sitä aina värikorttiini. Jos vaatteen väriä ei löydy eikä se tunnu asettuvan sävyjeni väliin, hylkään sen. Yksinkertaista. Strategia on toiminut, sillä olen viihtynyt harvoissa ostamissani vaatteissa aiempaa paremmin ja toisaalta ostanut myös värikkäitä vaatekappaleita rohkeammin. En näytä enää omasta mielestäni puolikuolleelta. Se on aika kivaa.

Kolmas syy on käytetyn ostaminen. Pyrin siihen aika orjallisesti, vaikka se vie paljon (muita kuin rahallisia) resursseja, eli lähinnä aikaa. Yleensä löydän sen, mitä etsin, jos maltan odottaa. Emmy ja Tori ovat suosikkiostospaikkojani, mutta käyn myös livekirppiksillä.

Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun ostin ainoastaan yhden vaatteen uutena. Se oli impulssihankinta Mujin alennusmyynnistä: ilmapallomallinen hame, johon ihastuin välittömästi. Muji on heikko kohtani, koska sen estetiikka viehättää. Se on ainoa liike, johon yhä menen huvikseni kiertelemään. No, pian ostokseni jälkeen ilmestyi Hesarissa Ville Similän ansiokas artikkeli Halvan paidan kallis hinta, joka palautti taas todellisuuteen ja muistutti, että aika karua on se fiilistely esteettisesti miellyttävässä japanilaisketjussakin.

Tänä vuonna olen myös ollut aiempaa kriittisempi sen suhteen, mitä hyväksyn kirpparilta mukaani. Ostan käytettyinä myös ketjuvaatteita, mutta mieluummin ostaisin mahdollisimman laadukasta ja huolella tehtyä. Toisaalta ajattelen, että hyvä pikamuotivaatekin ansaitsee pidemmän elämän kirppiksen rekin kautta, joten kategorisesti en niitä vältä. Kirppiksellä ainakin näkee, minkä vaatteen saumat kestävät pesuja kiertämättä.

Tälle vuodelle on jo vaatehankinnat aloitettu, sillä alushousuni putoavat päältä ja kaipaavat kipeästi korvaajia. Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että ostaisin nekin käytettynä, joten vuoden 2021 ihkauusina ostettujen vaatteiden saldo päihittää jo edellisvuoden vastaavan. Näin siis vuosisaldot vähän hämäävät. Jos liian kauan jättää jotakin tyystin ostamatta, kohta on edessä iso lasku.

Normaalia kulutusta

Posted on by

Ennen joulua lapsi sanoo: Hei, meidän pihassa on kuusi, ei tarvitse ostaa omaa! Ystäväni antaa hänelle lastensa vanhoja leluja, hän huolehtii: Meillä on aika pieni koti. Kun mummu vie hänet Stockmannin Hesburgeriin, hän innostuu: Tätä ravintolaa ympäröi tosi iso kirppis! Hän kysyy minulta, onko hänen hammasharjansa ostettu kirpputorilta. Hän on kolme ja puoli.

Kulutus on sellainen asia, jota ei oikein voi olla jälkikasvulle opettamatta. Opettajana toimii se yksi ainoa ehkä toimiva opetusmenetelmä, eli esimerkki. Voihan se olla että meillä puhutaankin kuluttamisesta aika paljon, pohditaan mitä ostetaan ja mitä ei, mietitään mihin jokin tavara mahtuisi jos omistaisimme sen, mutta pääasiassa hänen ajatuksensa tulevat minulle yllätyksinä, joita ihmettelen enkä tiedä opettaneeni.

En tiedä mitä hän hiukan isompana ajattelee vanhempiensa kulutustottumuksista, tai ovatko ne siihen mennessä jollain olennaisella tavalla muuttuneet. Mutta juuri nyt käytetyn ostaminen, turhan välttäminen, tavaroiden laadusta huolehtiminen ja ahkera korjaaminen ovat lapselle ihan arkisia, neutraaleja asioita, joita kotona tapahtuu. Ne ovat normi. Olen siitä ehkä vähän ylpeä, mutta pääasiassa helpottunut. Hänen standardinsa ovat ulottuvillamme, toiveensa täytettävissämme, vielä.

Toistaiseksi huolehdin itse enemmän siitä että hän kulkee polvista paikatuissa housuissa, jonkun Onnin tai Toivon tai Alvarin vanhoissa. Mitä muut ajattelevat, huomaan kysyväni, mutta lapsi kysyy vain, kenen vanhat nämä housut ovat. Hän haluaa tietää edellisen käyttäjän nimen. Sitten hän kertoo sen kaikille.

P.S. Juuri kun olimme pohtineet, millaisista materiaaleista saisimme rakennettua hyvän majan, paikalliseen Buy Nothing -ryhmään ilmaantui elähtänyt patja. Lopputulos näkyy kuvassa.

Paljonko lapsen vaatteisiin menee rahaa

Posted on by

Väitän, että leikki-ikäisen voi vaatettaa vaikka ilmaiseksi, jos ei ole todella tarkka estetiikasta ja asuu väkirikkailla kulmilla. Korjaustaitokin auttaa. Olen itse saanut paikallisesta Buy Nothing -ryhmästä lapselle pikkuvikaisia merkkihousuja, t-paitoja ja ulkoilupuvun, ja muutakin olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt. Tässä tulee helposti lähinnä runsaudenpula: ihmisillä on kaapeissaan paljon omille lapsille pieneksi käynyttä vaatetta, jossa on reikä tai tahra. He tuskailevat, mitä sen kanssa tekisi. (Moni on toki valmis antamaan ihan ehjääkin vaatetta ilmaiseksi lastenvaaterumban minimoimiseksi.)

Minä en ole yrittänyt saada koko vaatekaapillista ilmaiseksi, mutta hankin lapselle vaatteet käytettyinä. Ensisijaisesti teen näin ympäristö- ja ihmisoikeussyistä mutta myös siksi, että perheemme on pienituloinen. Kovin paljon rahaa ei ole laittaa haalareihin ja kenkiin, jotka jäävät pieniksi hetkessä. Kalliisiin virheostoksiin ei varsinkaan ole varaa. Käytettyjen vaatteiden hyviin puoliin kuuluu se, että ne on testattu valmiiksi.

Käytettynä ostaminen vaatii aikaa, varsinkin jos on kuten minä: tarkka laadusta ja estetiikasta. En halua mitä tahansa. Haluan lapselle pienen mutta toimivan vaatevaraston. Sen pitäisi sisältää kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita mutta samalla sellaisia, joita lapsi rakastaa. Tämä ei ole ihan helppo yhdistelmä. (Lapseni käyttäisi vaikka joka päivä naapurustosta saatua, jo parhaat päivänsä nähnyttä Batman-paitaa, joka tietenkään ei ole oma suosikkini: se ei hengi omia arvojani, ei harkitsevaa epäkaupallista kotia, rauhallista kasvatusta, laadukasta koulutusta eikä mitään muutakaan sellaista, mitä varmaan yritän lapseni vaatteilla viestiä. Ihan oikein minulle!)

Olen omien vaatekulujeni ohella laskenut tänä vuonna, paljonko olen käyttänyt lapsen vaatteisiin. On vasta syyskuu, mutta kolmevuotiaan vaatteet tälle vuodelle alkaa olla hankittu. Rahaa on kulunut noin 450 euroa. Tähän summaan sisältyy vaatteita koossa 104 ja koko vaatekerta koossa 110 sekä joitakin isompia yksilöitä. Lisäksi siihen sisältyy kenkiä koissa 28–30. Vaatteet ovat yhtä sukkapakettia lukuun ottamatta käytettyinä hankittuja.

Mitä kaikkea siis?

Ulkovaatteet:
– 3 haalaria, 72 e
– 2 kurahousut, 10 e
– 1 välikausihousut, 6 e
– 2 välikausi-/toppatakkia, 28 e
– 1 sade-/välikausitakki, 9 e
– 12 kengät, tossut tai kumpparit, 117 e
– 2 hanskat, 11 e

Sisävaatteet:
– 1 merinovillatakki, 34 e
– 1 juhlavaatesetti (housut, takki, liivi), 20 e
– 11 paitaa, 24 e
– 1 huppari 18 e
– 3 housut, 22 e
– 1 collegeasu, 12 e
– 3 yöhousut, 3 e
– 1 kylpytakki, 10 e

Alusvaatteet ja sukat:
– 2 pakettia sukkia (toinen uusi), 14 e
– 7 harjoitusalushousut, 40 e

Olen tyytyväinen siitä, että turhia vaatteita en ole juuri ostanut, vaikka lukumääräisesti vähemmilläkin olisimme varmasti pärjänneet. Jotkin paidat ja kengät ovat käyneet turhan pian pieniksi, mutta tämä ei suuresti sureta, kun niihin ei ole upotettu valtavia summia. Juhlavaatesetti on menossa pieneksi ja jäi käyttämättä, koska kevään juhlat peruuntuivat tunnetusta syystä. Lapsi ei ole vuoteen käyttänyt vaippoja, mutta hiukan imua sisältäviä harjoitusalushousuja käytimme pitkään öisin. Ne olivat hyviä, mutta ilmankin olisi pärjätty.

Muutaman itselleni sopivan säästöperiaatteen olen keksinyt. Ostan villapuvut tosi isokokoisina, koska niistä voi helposti kääriä hihat ja lahkeet. Niinpä nytkin on villapuku olemassa viime vuodelta. Myös hupparit ja villatakit sopii pitkäselkäiselle lapselle ostaa isossa koossa. Niinpä maltoin tänä vuonna ostaa suomalaismerkin kalliin hupparin, joka on eettisesti valmistettu, ja merinovillatakin, joka jo edellisessä koossa osoittautui loistavaksi.

Elättelen toivoa, että lapsen pituuskasvu vähitellen hiukan laantuu ja pärjäilemme samalla vaatesetillä pidempään. Sen myötä yritän myös edelleen karsia vaatekaapin sisältöä. Jää nähtäväksi, toimiiko lapsella periaate ”vähemmän ja laadukkaampaa”, kuten toivoisin, vai kannattaisiko mieluummin haalia enemmän, edullista ja monenkirjavaa (lisää Batmania?). Tavoitteena olisi tietysti vähentää vaatteisiin käyttämääni metatyöaikaa.

Jos käytetyt vaatteet lapselle kiinnostavat, tsekkaa:
:: Helsingissä Little Copenhagen (laadukas second hand -osasto)
:: Helsingissä Kumpulan helmi, ent. Vekarakirppis (monenkuntoista ja -hintaista lastenvaatetta, myös merkki-)
:: Emmy (käytettyjen vaatteiden nettikauppa, jossa kirppiksiin verrattuna korkeahkot hinnat mutta laadukasta tavaraa ja helppo ostaa kerralla isompi setti)
:: Epäkelpokirppis viallisille vaatteille (Facebook-ryhmä, josta voi löytää tai kysellä pikkuvikaista ilmaiseksi tai pikkurahalla)

Kuukausi vaatelainaamoa

Posted on by

Vaatelainaamo

Liityin Vaatelainaamo Vaaterekin jäseneksi kuukausi sitten. Kotonani on sittemmin käynyt kuusi vaatetta. Yksi niistä on päälläni tälläkin hetkellä. Kuudesta neljä on ollut todellisia lemppareita ja käyttiksiä, kaksi kävin viikon jälkeen vaihtamassa parempiin.

Toistaiseksi olen hommasta aika innoissani.

Olen käynyt lainaamossa nyt kolmesti. Siellä on aina kiva tunnelma. Jäsenet saattavat kysellä toistensa mielipiteitä vaatteista tai toimia toistensa makutuomareina. Ihan toisenlaista kuin kirppiksellä tai vaatekaupassa!

Valikoima on Vaaterekissä hyvä, ainakin minun kokoiselleni hoikalle ja pitkälle, mutta olen nähnyt sovittelemassa myös ihan erimallisia ihmisiä. Monet vaatteet toimivat monen kokoisille. Toisaalta on turha odotella löytävänsä jotain, mitä edellisellä kerralla näki rekillä. Suositut vaatteet ovat paljon lainassa.

Joka kerta olen hiukan haeskellut sitä, mitä lopulta haluan lainata. Haluaisin päätyä myös yllätyksiin – sellaisiin vaatteisiin, joita olisi korkea kynnys ostaa omaksi. Tällä hetkellä päällä on Aarre-merkin pitkä mekko, joka on vihreän sävyinen, kuten suuri osa muistakin lainaamistani vaatteista. Tämä kuuluu niihin vaatteisiin, joita en valitsisi ostoskoriini, mutta silti voisin hyvin asua tässä kolme lainaviikkoani.

Etsin eniten ihan tavallisia arkivaatteita. Yhden Uhanan juhlamekon lainasin, mutta en sitten päässytkään juhliin, joten se jäi käyttämättä. Mekkoja kyllä löytyy rekeiltä paljon, ja tietyksi päivämääräksi voi myös varata vaatteen kympin lisämaksusta.

Viime viikolla vein Vaaterekkiin mennessäni yhdet Muka van housut omasta kaapistani. Ne olivat minulla jääneet liian vähälle käytölle ja arvelin, että niille olisi enemmän kysyntää yhteisessä kaapissa. Sain siitä hyvästä yhden lisäkuukauden lainaamojäsenyyteeni. Hyvä diili.

Vaatelainaamon jäsenyys on jo nyt muuttanut suhdettani ostamiseen. Kirppiksillä voin todeta, että en tarvitse mitään uutta, lainaamo hoitaa sen puolen. Silti olen ostanut muutamia sellaisia vaatteita (käytettyinä toki), joita lainaamosta ei saa: uimapuvun (vanha oli huono ja kittana, joten tämä tuli tarpeeseen) ja bikinit (heräteostoksena uimapuvun myyjältä, huono idea ja menivät heti kiertoon), kevyttoppatakin vuoriksi kuoritakkiin (aivan loistava, nyt mulla on lämmin!), ballerinat juhlakengiksi (ihanat Ranskassa valmistetut Repetot!) ja t-paidan heräteostoksena (turha, vaikka maksoikin vain 50 senttiä).

Yhteensä vaatekuluja on tullut tänä vuonna 232,80 euroa. Vaaterekin jäsenyys maksoi puoleksi vuodeksi 170 euroa ja lisäksi maksoin juhlavaatteen lainauksesta kympin lisämaksun. Muut vaate- ja kenkäostokseni ovat maksaneet tänä vuonna 52,80 euroa. Kallis hinta kahdelle kuukaudelle, mutta toivoakseni se tasaantuu paljon kesää kohti, koska lainaus ei maksa mitään lisää ennen syyskuuta.

Annetaan

Posted on by

Myytiin auto. Stressasi. Se ei ollut arvokas auto mutta silti iso kauppa verrattuna useimpiin muihin käytetyn tavaran kauppoihin. Sellaisessa hommassa joutuu tilille omien tekosiensa kanssa: joutuu paljastamaan, miten autoa on pitänyt ja mitä sen kanssa mokaillut. Kun kyse on useampien satojen eurojen tuotteesta, ostajaa kyllä kiinnostavat kaikki yksityiskohdat, nekin joita en haluaisi paljastaa.

Joitakin aikoja sitten myin laadukkaan villapeiton, joka mielestäni oli oikein hyvässä kunnossa, olihan sitä käytetty vain vähän. Viedessäni sen kunnolliseen päivänvaloon vain hiukan ennen ostajan saapumista huomasin kuitenkin, että siinä oli joitakin kellertäviä tahroja. Hinkkasin niitä paniikissa. Lähetin ostajalle viestin. Tunsin itseni huijariksi, vaikka ostaja ei lopulta vaikuttanut olevan haaleista tahroista millänsäkään. Pitikö hän minua likaisena tyyppinä?

Tiedostan, että oma tavara tuntuu itselle arvokkaammalta kuin toiselle. Omat tahrat eivät ällötä niin kuin toisten eikä reikä vaatteessa tunnu niin vakavalta, kun tietää, mistä se on peräisin. Omaan tavaraan liittyy tunnearvoa, käyttöarvoa ja muistoarvoa. Käyttöarvo parhaassa tapauksessa siirtyy uudelle omistajalle, muut arvot eivät. Ei ostaja halua maksaa mokasta, jonka minä olen omistajana tehnyt, eikä siitä, että takki on palvellut minua oikein hyvin läpi vaikeiden elämäntilanteiden. Se on ymmärrettävää.

Paras keino, jonka keksin tämän yhtälön ratkaisemiseksi, on ilmaiseksi antaminen. Siitä tulee yleensä molemmille osapuolille hyvä mieli, vaikka tuotteessa olisi jokin pieni moitekin (ja puhun nyt kunnollisesta tavarasta enkä mistään roskiskamasta, joka siis kuuluu roskikseen). Jos antaa suoraan, ilman hyväntekeväisyysjärjestön välikättä, näkee myös, että tuote menee käyttöön – asia, joka tuntuu monelle (etenkin naiselle) olevan tärkeä. Tietenkin on se mahdollisuus, että joku sitten diilaa annetun tavaran eteenpäin, mutta mitä sitten. Kovassa on leipä sillä alalla. (Hyväntekeväisyysjärjestölle tai kauppojen vaatekeräyksiin pikkuvikaista taas ei kannata lahjoittaa, kuten tämän viikon MOT jälleen muistuttaa. Viallisetkin vaatteet laivataan keräyksistä muihin maihin, mahdollisesti jäteongelmaksi Afrikkaan asti.)

Autoa emme antaneet ilmaiseksi, mutta aika monta muuta tuotetta aion vastedes antaa. Olen huono ja stressaava myyjä – pienten asioiden myymiseen saattaa mennä minulta paljon sellaista aikaa, jonka haluaisin käyttää toisin. Luotan siihen, että antaminen jotenkin saa palkintonsa. Kuka tietää: ehkä universumi joskus antaa takaisin jollakin mielikuvituksellisella tavalla.