Aihearkisto: vanhemmuus

Viisivuotiaan vaatevuosi 2022

Posted on by
Tänä vuonna ei tarvinnut ostaa uutta talvihaalaria – polvien uusiminen riitti.

Lapsille ostamiani vaatteita laskeskellessani tajusin, että olen ostanut molemmille hyvin lähelle saman määrän: viisivuotias esikoinen on saanut 55 vaatetta. Tähän kuuluu kahdeksan yläosaa ja kahdeksan alaosaa mutta lisäksi muun muassa 12 paria sukkia, neljät alushousut, kahdeksat kengät ja viidet hanskat. Ostoksissa on mukana tällä hetkellä käytössä oleva koko 128 suunnilleen kokonaisuudessaan, ja lisäksi olen ostanut joitakin isompia vaatteita. 

Esikoisen vaatteistakin suurin osa on ostettu käytettynä. Uutena olen ostanut 15 vaatetta: kurahousut, 12 paria sukkia, välikausihanskat ja pipon. 

Rahaa on mennyt viitisenkymppiä enemmän kuin neljä vuotta nuoremman siskon vaatteisiin, siis 408 euroa vuodessa tai 34 euroa kuussa. Vaatteiden keskihinta on ollut 7,40 euroa. Olen suosinut laadukkuutta ja suomalaisuutta.

Esikoiselle olen silti ostanut vaatteita löyhemmällä kädellä kuin kuopukselle ja välillä myös sellaista, jonka olen tiennyt yksinomaan ilahduttavan häntä (Ninjago-jumpsuit tuskin oli varsinaisesti tarpeellinen). Hän on myös itse saanut sanoa mielipiteensä, jos olen etsinyt jotakin nettikirppikseltä. Vaatevalikoima on tämän tuloksena ollut hiukan sekava ja käyttökelpoisuudeltaan epätasainen, vaikka vaatteita ei olekaan valtavasti. Tiedän heti, että hiukan vähäisempi määrä paremmin yhteen sopivia vaatteita toimisi paremmin. Sitä kohti ensi vuonna! Lisäksi on sitouduttava korjaamiseen yhtä syvällisesti kuin edellisvuosinakin. Tällä supersankarilla housunpolvet eivät yleensä pysy ehjinä muutamaa viikkoa pidempään.

Advertisement

Vuoden vanhan vaatevuosi 2022

Posted on by
Paita Emmystä, housut paikallisesta kierrätysryhmästä, sukat ostettu uusina.

Omia vuosittaisia vaateostoksiani olen listaillut vuosikaudet, mutta nyt seuraa kirjanpitoa myös lastenvaatteista tältä vuodelta. Olen perheessämme se henkilö, joka näiden ostamisesta vastaa, joten muistiinpanojen teko on ollut helppoa.

Yksivuotiaalleni olen tänä vuonna ostanut 50 vaatetta tai kenkäparia: muun muassa kahdeksan yläosaa, yhdeksän alaosaa ja viisi mekkoa. Ulkohaalareita olen ostanut neljä, kenkiä tai tossuja kolmet. Lisäksi olemme saaneet vaatteita ja kenkiä, joten pelkästään näillä ei ole pärjätty. Ja toisaalta omissa ostoksissani on ollut neljä vaatetta, jotka eivät päässeet väärän koon tai mallin takia käyttöön, ja kuusi vaatetta, joita on käytetty niin vähän, että ne eivät olisi olleet mitenkään välttämättömiä. Muut kamppeet ovat olleet suht aktiivisessa käytössä (tai ovat tulossa käyttöön).

Tällä kuopuksellani on varsin minimalistinen vaatekaappi. Käytössä pyörii neljä yläosaa ja kuusi alaosaa, lisäksi on pari mekkoa. Tämä määrä on toiminut meillä hyvin.

Ostoksia kyllä kuulostaa olevan paljon! Tänä vuonna olen hankkinut koot 74 ja 80 kokonaan ja lisäksi joitakin koon 86 vaatteita, jos olen törmännyt kirppiksillä hyviin. Luvussa on mukana sukat (kahdeksan paria), unipussit ja vaippahousut.

Vaatteista neljä on ostettu uusina: kurahanskat ja kurahousut (joiden vuotamiseen hermostuin) ja kahdet sukat, joissa minulla on tietty preferenssi (Popilla on malli, joka pysyy jalassa). Iso osuus siis on käytettyä. 

Rahaa kului tämän lapsen vaatteisiin koko vuonna noin 353 euroa, mikä tarkoittaa vajaan 30 euron kuukausikulua. Keskimäärin yksi vaate on maksanut seitsemän euroa. Olen pyrkinyt ostamaan mahdollisimman eettisesti tuotettuja vaatteita ja/tai suomalaisia merkkejä silloin, kun kirppiksiltä on sellaisia löytynyt.

Tavoitteenani on edelleen jättää vähemmälle sellaista ostamista tai ehkä ennen kaikkea vastaanottamista, jolle ei ole selvää tarvetta. Toivon, että tämän periaatteen ansiosta voimme asua pidempään 62-neliöisessä kolmiossamme. Ihmiset mahtuvat vähiin neliöihin huomattavasti paremmin, jos menevät ja tulevat vaatepussit (huoh) eivät tuki kaappeja ja käytäviä.

Ihailen myös – osittain edellä mainitusta syystä – tänä vuonna avattua lastenvaatteiden vuokrauspalvelu Nakunakoa, jota kovasti huvittaisi kokeilla. 29 eurolla kuussa saisi aina kymmenen oikean kokoista sisävaatetta käyttöön (valikoimaa on kokoon 104 asti). Toistaiseksi olen saanut tuolla hinnalla kuopukselle myös ulkovaatteet ja kengät, mutta toisaalta veikkaan, että kaikenlainen ostosten ajatteleminen vuokraamoa käyttämällä vähenisi ja se siten maksaisi itsensä takaisin. Ehkä kokeilen seuraavassa koossa!

Lastenvaatetyö vähenee vähentämällä

Posted on by

Kirjoitin reilu puoli vuotta sitten Imageen esseen lastenvaatteista. Tunnustin siinä, miten paljon käytän aikaa yhden lapsen vaatettamiseen: arvioni oli puoli tuntia päivässä. Kuulostaa paljolta – on paljon – mutta sellaista se on, kun korjaa paljon, ostaa kaiken käytettynä ja joutuu käyttämään siitä syystä vaatteiden etsiskelyyn viljalti aikaa.

Niin, onko se tosiaan sellaista? Rupesin kyseenalaistamaan toimintaani tosissani vasta esseen valmistuttua. Onko kierrätettyä ostavan todella pakko käyttää tällaisia määriä aikaa lastenvaatteiden parissa? Esikoiseni elämäntapa toki vaikuttaa korjaustarpeeseen – hänen housunsa repeävät polvesta yleensä jo matkalla bussipysäkille. Mutta silti: ehkä kuitenkin voisin päästä vähemmällä. Ehkä kuitenkin puolessa tunnissa päivässä on mukana valintaa, harrastelua. Eikä se tietenkään haittaa. Mutta siihen voi vaikuttaa, jos haluaa. Myönsin, että taidan haluta.

Esseessä tulen siihen lopputulokseen, että alan ostaa lapsilleni vaatteita paljon entistä vähemmän. Kerron, että niissä vähissä aion panostaa laatuun, vaikka ostankin käytettyä. Olen noudattanut tätä periaatetta – ja kas, vaatepuljauksen parissa viettämäni aika on vähentynyt. En ole laskenut, kuinka paljon, ja totuuden nimissä tsekkailen kyllä Torin tarjonnan tietyillä hakusanoilla edelleen useita kertoja viikossa, välillä jopa päivittäin. Mutta keskittymiseni aihepiiriin on vähentynyt, vaikka lapsia on tullut yksi lisää. Tämä johtuu pääosin siitä, että tajusin todellisten tarpeiden olevan lastenkin kohdalla määrällisesti vähäisempiä kuin automaattisesti ajattelin.

Kuopus, vielä vauva, sai paljon vaatetarjouksia tuttavapiiristä (jos joku ei tiennyt, pikamuoti- ja muutkin vauvanvaatteet valtaavat kohta kaiken elintilan maapallolta), mutta pyrin ottamaan vastaan vain maltillisesti. Silti pieniä vaatteita (50–62) oli liikaa. Emme käyttäneet läheskään kaikkia. Vähän isommassa koossa (68–74) olen toivonut lahjaksi tai ostanut vauvalle muutaman itselleni mieleisen vaatteen. Esikoinen taas on tullut kokoon, jossa kaikki ei mene heti pieneksi. 116–122-kokoiset vaatteet, joita hänellä on maltillinen valikoima, ovat olleet käytössä jo pitkään ja menevät vielä hyvän tovin. 

Vaatetarpeisiimme vaikuttaa keskeisesti se, että meillä on kuivaava pesukone. Se pyörii melkein päivittäin. Olen todennut, että vaatteita ei oikeasti tarvita kovin paljon, vaikka esikoisen vaatteet menevät yleensä päivän päätteeksi suoraan pyykkiin. Kun kuopus ei edes ole osoittautunut pulauttelijaksi, hänelle riittäisi hyvin ihan vain pari vaatekertaa niin kauan, kun hän ei syö säännöllisesti muuta kuin maitoa.

Jos joku kysyisi, sanoisin, että neljävuotiaalle erittäin liikkuvaiselle ja kiipeileväiselle lapselle riittää meidän pyykkäystahdillamme viisi paitaa ja viidet housut. Sukkia ja kalsareita pitää olla vähän enemmän, koska niitä hukkuu ja menee likaiseksi herkemmin. Tärkeintä näyttää olevan, että vaatteet ovat sellaisia, mitä lapsi todella haluaa laittaa päälleen. Päiväkotiin on hyvä olla parit varasetit.

Alle puolivuotiaalle vauvalle, joka ei pulauttele kovasti mutta jolle kyllä käy kakkaräjähdyksiä, riittäisi totuuden nimissä kolme vaatekertaa. Niissäkin mieleisyys – käytännössä siis vanhemman maku – on kannattavaa huomioida, koska jos vaatteet ovat pukijan mielestä kivoja, vaihtelunhalua on vähemmän. Hoitolaukkuun varaisin tässäkin tapauksessa ylimääräisen setin.

Mitä tavaraa vauva tarvitsee?

Posted on by

Tällaiset listaukset ovat täyttä hömppää: jokainen perhe tarvitsee mitä tarvitsee, yleensä ihan eri asioita kuin jokin toinen perhe. Minusta on silti hauska lukea ”kuinka monta vaatetta vauva tarvitsee” -tyyppisiä listauksia, ja joskus ennen vauvoja sain niistä jotakin ideoitakin. Niinpä tässä seuraa omani.

Perheessäni asuu 3,5-kuinen vauva, joka on toinen lapsemme. Nelivuotiaalta esikoiselta ei ollut tallessa juuri mitään tavaraa, joten kaikki piti hankkia toiseen kertaan. Hankalaa? Ehkä hiukan, mutta lopulta olen vain tyytyväinen, että en ole hillonnut mitään neljää vuotta pienessä asunnossamme tai varastotiloissamme. Olisin joutunut säilyttelemään valtavaa määrää tavaraa (eritoten vaatteita), jota saimme esikoisen aikana ja josta vain osa oli käytössä – ja jonka arvo lisäksi oli alkujaankin vähäinen (emme silloinkaan ostaneet uutta).

Nyt sain valita, mitä ihan oikeasti esikoisen vauvavuoden perusteella haluan hankkia näihin rajallisiin neliöihin. Tosiasia on, että en kovin paljon. Meitä asuu neljä ihmistä 61 neliössä, joten usein on stressaavampaa omistaa kätevä tavara (joka kuitenkin on helposti tiellä) kuin pärjätä ilman (jolloin asunnossa mahtuu liikkumaan).

Äitiyspakkausta en tällä kertaa halunnut ottaa, koska en ole tyytyväinen sen vastuullisuusaspekteihin. Lisäksi tiesin, että sen sinänsä mainiot ulkokamat ovat mitä todennäköisimmin lokakuussa syntyneelle liian isoja ensimmäisenä talvena (toukokuiselle esikoiselle ne olivat mitä mainioimpia). Sen sijaan halusin hankkia mieleiseni tavarat hyväkuntoisena käytettynä ja uskoin, että äitiyspakkauksen sijaan saatava 170 euron summa riittäisi aika pitkälle. Näin kävikin.

Mitä sitten hankimme? 

Vaunut. Esikoisella oli kolmipyöräiset yhdistelmävaunut, joissa oli vaunukopan sijaan kantokassi ratasosan päällä. Tiesimme, että tällä kertaa haluamme nelipyöräiset ja tuon saman kantokassisysteemin, koska vauvaa on roudattava vaunuvarastoon eri rappuun ja sitten kolmanteen kerrokseen rappusia pitkin. Ostimme siis Torista Brio Smilet kantokassilla ja ilman hankalasti säilöttävää vaunukoppaa. Ne ovat toimineet hyvin ja maksoivat 120 euroa. Parvekkeelle sopivat matkarattaat, joihin vauvan voi laittaa päiväunille samassa kantokassissa, meillä oli esikoiselta vielä jäljellä (saimme ne aikanaan ystäviltä ja ne ovat jo aika raihnaiset, mutta ajavat parvekkeella asiansa). 

Sänky. Esikoisella oli alusta asti iso pinnasänky, jossa hän nukkui harvoin. Valitsin nyt alkuun pienemmän ensisängyn pyörillä, koska halusin maksimoida tilan ja joustavuuden mahdollisimman pitkäksi aikaa. Ostimme Torista JLY Bedside Cribin, jossa vauva yhä nukkuu (vielä ainakin pari kuukautta) ja joka on ollut käytössä tosi hyvä. Välillä se oli sivuvaununa meidän vanhempien sängyssä, mutta nyt se on palautettu kärrättävän sängyn muotoon kaikkien osapuolten unien maksimoimiseksi. Liikuteltavuuden ansiosta vauva on helppo laskea sänkyyn yöimetyksen jälkeen kummalta puolelta tahansa – arvostan! Sänky maksoi patjan kanssa 60 euroa.

Vaatteet. Ostin pienen kasan pienimpiä vaatteita kaverilta 20 eurolla ja yhden ulkopuvun kierrätyspalstalta kympillä. Lisäksi sain siskon ja ystävien lapsilta pieneksi jääneitä. Yritin ottaa vastaan vain vähän, mutta silti vaatetta oli aluksi yllin kyllin, siis liikaa. Meillä on kuivaava pesukone (pienten tilojen paras kodinkone) ja se laulaa aika usein, joten kovin monta settiä ei tarvita, vaikka kakkavahingot ovat meillä melkein päivittäisiä. Joululahjaksi vauva sai toivottua Ruskovillaa, ja nyt villa-asu onkin päällä melkein joka päivä – pyykkään vain välillä kakkatahrat ja ripustan vaatteet kuivumaan. Olen tyytyväinen, että esikoiselta ei ollut juuri mitään säästössä, sillä lapseni ovat täysin eri mallisia. Kuopuksella potkuhousut ovat ihan paras vaate eivätkä leggingsit mene jalkaan lainkaan, kun taas esikoisella käytin vain kapeimpia mahdollisia housuja. Tämän huomattuani pyrin jatkossa hankkimaan tai ottamaan vastaan vain minimimäärän lapsen vartalonmalliin sopivia vaatteita. Luulen, että noin 4–5 settiä + yöpuvut on passeli määrä.

Kantovälineet. Esikoinen nukkui lähes puolivuotiaaksi päiväsaikaan (ja suureksi osaksi yölläkin) vain kannettuna, joten kantoliinat ja -reput tulivat aika tutuiksi. Halusin nytkin hankkia liinan, koska se on monessa tilanteessa tosi kätevä, vaikka toivoin, että tuntikausia päivässä ei tarvitsisi tällä kertaa kantaa. Hankin siis Woven Wingsin pitkän liinan Kantovälinekirppikseltä, 135 euroa – tämä oli luksushankinta, koska erinomaisia liinoja saa paljon halvemmallakin – ja pellavaisen rengasliinan Torista, 30 euroa. Molempia olen käyttänyt tälläkin kertaa, ja todennäköisesti käyttö kevättä ja kesää kohti lisääntyy, mutta olen tyytyväinen että tämä vauva nukkuu tyytyväisenä myös vaunuissa ja sängyssä. Saimme ystäviltä myös Tulan kantorepun, johon ostin puuttuvan unihupun Torista kympillä. Sitä ei ole vielä käytetty. Esikoisen aikana Ergon reppu oli isän kantoväline. 

Rintapumppu, kestoliivinsuojat, tuttipullot ja tutit. Saimme nämä kaikki kierrätysryhmistä ja kavereilta ilmaiseksi. Kaikki hyviä olemassa, vaikka meillä on toistaiseksi syöty tuttia ja tuttipulloa hyvin vähän.

Sitteri. Tätä emme heti ostaneet, mutta kun vauva viihtyi vain rajallisesti lattialla ja oli lisäksi jatkuvassa talloutumisvaarassa (koska esikoisen kaikki leikit ovat hyvin vauhdikkaita), ostimme Babybjörnin naapurista 40 eurolla. Se on niin iso kapine, että mieluummin olisin ilman, mutta puolustaa paikkaansa koska vauva viihtyy siinä hyvin (ja se on helppo kasata sivuun). Lisäksi ostin Torista 35 eurolla sitteriin uuden päällisen, kun vanha alkoi repeillä.

Turvakaukalo. Saimme sopivan kaukalon, jossa vielä oli hyvin käyttöikää jäljellä, paikallisesta Buy Nothing -ryhmästä.

Makuupussit. Saimme ystäviltä kaksi äitiyspakkauksen makuupussia, untuvapussin lainaan ja lämpöpussin rattaisiin. Äp-pussit ovat unikäytössä joka päivä (toinen varalla) ja untuvapussi lämmittää kantokopassa. Lämpöpussia emme ole vielä käyttäneet, mutta ehkä sitten ratasvaiheessa (esikoisella tosin käytin rattaissakin vain äp-makuupussia, johon olin tehnyt reiät turvavaljaille). 

Hoitoalusta. Ostin hoitoalustan pesukoneen päälle kirppikseltä vitosella. Erillistä hoitopöytää meillä ei ole koskaan ollut enkä sellaista ole kaivannutkaan.

Muuta? Harsoja oli esikoiselta vielä säästössä, samoin pari pientä peittoa köllimisalustoiksi. Hiusharja saatiin Buy Nothing -ryhmästä, samoin jokin vauvalelu (niitä on pari saatu lahjaksikin, ja kiintiö on nyt täynnä). Tarpeita tulee iän myötä tietty lisää, esim. syöttötuoli ja isompi sänky, mutta emme ole ostaneet mitään varastoon. Luotan siihen, että välttämätön kyllä löytyy käytettynä, kun aika on. 

Rahaa kuopuksen neljään ensimmäiseen kuukauteen on mennyt yhteensä 465 euroa. Kaikista hankinnoista on siis selvitty äitiysavustuksen ja lapsilisien (yht. 586 e) voimin, ja reipas satanen on jäänyt ylikin (lisäksi haluan huomauttaa, että halvemmallakin olisi selvinnyt, mutta vaivaa se olisi vaatinut). Lisäksi olemme toki maksaneet vaipoista, sillä emme tälläkään kertaa ole jaksaneet kestovaipattaa. Rahan ja ympäristön vuoksi se kannattaisi, mutta aiheen vaatiman perehtymisen ja kylppärin nyt jo hyvin naftien tilojen vuoksi en ole houkuttunut kokeilemaan.

Käytän lapseni vaatettamiseen holtittomasti aikaa

Posted on by

Tällä viikolla ilmestyneessä Imagessa on esseeni, jossa pohdin lastenvaatenormeja. Paljastan siinä, että minulta menee yhden lapsen vaatteissa pitämiseen arviolta puoli tuntia päivässä. Se on paljon, niin paljon että tekisi mieli perua puheeni (koska nolottaa). 

En kellota lastenvaatehommiin käyttämääni aikaa. Silti arvio ei ole tuulesta temmattu. Esseetä kirjoittaessani seurailin kuukauden ajan, mitä kaikkea tein lapsen vaatteiden eteen, ja jouduin toteamaan, että teen aika paljon. Tähän tietenkin vaikuttavat omat arvoni ja resurssini. Ostan kaiken, minkä ikinä löydän, käytettynä, korjaan paljon ja pyrin hoitamaan pieneksi jääneet ja kulahtaneet vaatteet asiallisesti eteenpäin (en siis siirrä juuri mitään vinteille ja kellareihin tai muihin välivarastoihin). Olen aika varma, että (paljon) helpompaa ja huomattavasti nopeampaa olisi ostaa kaikki tarpeellinen uutena pari kertaa vuodessa. Mutta se ei minulle sovi.

Mitä sitten tein yhden kuukauden aikana?

:: Siirsin syrjään liian pieniä vaatteita, kuvasin joitakin ja etsin niille sijoituspaikkoja kaveripiiristä ja naapurustosta. Hoidin ne uusille omistajilleen. 

:: Hain naapurista kassillisen heille pieneksi jääneitä ja meille vielä isoja vaatteita. Valitsin lapselle käyttöön tulevat. Laitoin muutamat kuminauhakuolleet tai muuten kulahtaneet roskiin (pähkäiltyäni aikani, voiko niin tehdä ja olisiko jokin järkevämpi kierrätystapa olemassa). Kierrätin lopun kassillisen seuraaville halukkaille Buy Nothing -ryhmän kautta. Sovin niiden hakemisesta.

:: Korjasin polvet neljistä housuista, yksistä kahdesti. Osaan käytin nopeaa liimapaikkaa, toisiin aikaavievempää sashiko-kirjontaa. 

:: Etsin uusia, kestävämpiä ja/tai järkevämpiä paikkausmenetelmiä netistä.

:: Lyhensin muutamista polvireikäisistä housuista sortsit, minkä ansiosta sortsiostoksia ei tälle kuumalle kesälle tarvinnut tehdä lainkaan. (Aikaa meni myös ompelukoneen kanssa tappeluun.)

:: Etsin sopivia vaatteita tulevalle kaudelle Facebook-ryhmistä ja Torista (tähän meni paljon aikaa). Ostin juhlavaatteet kesähäihin ja muutamia muita tarpeellisia vaatteita, noudin ne tai sovin postituksesta. 

:: Avauduin ystävälle juhlakenkäpuutteesta ja sain lainaksi passelit kengät sinne kesähäihin. Sen jälkeen ostin Facebook-ryhmästä toiset, joita arvelin helteellä kevyemmiksi. Olivathan ne, mutta lisäksi ne olivat niin leveät, että eivät pysyneet jalassa. Käytimme lainakenkiä.

:: Ostin sandaalit uusina marketista sen jälkeen, kun olin todennut Torista huolella etsimieni ja ostamieni sandaalien olevan auttamatta liian suuret tälle kesälle (oikeastaan pitäisi ehkä sanoa, että sandaalit osti puoliso – aloite asian nopeaksi korjaamiseksi tuli häneltä).

:: Esipuhdistin lukuisia vaatteita sappisaippualla ja pyykkäsin normaaliin tahtiin useamman kerran viikossa.

Laskin, että neljävuotias lapseni on elämänsä aikana käyttänyt jo yli kymmentä kokoa vaatteita. Puljausta on siis todella riittänyt. Nyt kasvutahti vaikuttaa vähän hidastuneen ja niinpä lastenvaatetyökin vähenee. Esseen kirjoittaminen herätteli minut myös seuraamaan kriittisesti omaa ajankäyttöäni. Toki minä pidän vaatepuljauksesta ja teen sitä mielelläni, mutta rajansa kaikella. 

Päätin varjella vastaisuudessa entistäkin pienempää vaatekaapillista mahdollisimman hyvälaatuisia pukineita – ihan vain siksi, että huoltaminen ja korjaaminen on elämään merkitystä tuovaa käsittelytyötä ihan toisella tavalla kuin (edes käytetyn vaatteen) ostaminen. Toistaiseksi näyttää siltä, että tämä syksy sujuu lastenvaatetyön osalta vähän vähemmillä tunneilla.

P:S. Imagen voi tietty ostaa itselleen (kannustan!) mutta myös lukea Helmet-kortilla pääkaupunkiseudun kirjastojen eMagz-palvelussa. Se on mun suosikkijuttu nykyään!

Millainen vaate on helpointa ostaa?

Posted on by

Osta vain käytettyä. Osta eettisesti tuotettua. Osta suomalaista. Älä osta turhaa, karsi vaatekaapin sisältö, käytä vain lempivaatteita. Osta vastuullisuusmerkittyä tai lopeta ostaminen kokonaan. Käytä vanhaa, tee itse, ole kunnollinen!

Tällaisia vinkkejä vilisee haastatteluissa ja lehtijutuissa, kun puhutaan pukeutumisesta ja vaateteollisuuden ongelmista. Eikä siinä mitään. Monella asiantuntijalla on perusteltuja ja hyviä vinkkejä asiaan, ja tietenkin näitä näkökohtia on syytä jokaisen miettiä. Niistä on syytä myös pauhata.

Silti olen tälle puheenparrelle hiukan allerginen. Se tulee korostaneeksi yksilön vastuuta omista kulutusvalinnoista, vaikka paljon isompi ja globaalisti merkittävämpi vaikutus on rakenteella, joka niitä valintoja mahdollistaa. Siis politiikalla. Se puoli taas unohtuu kovin usein. Kuluttajat voivat toki vaikuttaa politiikkaan, ja on jo oman arvokkuuden tunteen takia tärkeää tehdä valintoja, joista itse voi olla ylpeä. Mutta vaateteollisuuden tila ei ole yksittäisten kuluttajien syytä eikä ratkea sillä, että minä ostan vain käytettyä tai parsin lapseni housunpolvia. 

Olen vaatekysymyksiin aika perehtynyt ihminen, ja minustakin on vaikea tehdä eettisesti ja kaikilla muilla tavoilla kestäviä vaatevalintoja. Tilanne viime viikonlopulta: Olimme päiväretkellä Tammisaaressa. Pian nelivuotias lapseni nautiskeli leikeistä Suomen yhdessä kivoimmista leikkipuistoista, kun äkkiä kiipeilytelineestä kuului: äiti, tuli pissa housuun! Meillä ei ollut matkassa varahousuja, koska tällaista ei yleensä tapahdu (virhe!). Pissamärissä housuissakaan ei kuitenkaan tehnyt mieli jatkaa päivää. Niinpä puoliso marssi läheiseen Lindexiin, joka onnekkaasti oli auki vielä vartin. Sieltä löytyi kuivat housut ja kalsarit, 19,90 euroa, made in Bangladesh & India.

Ei ole arvojeni mukaista ostaa lapselle käyttämättömiä vaatteita, varsinkaan kaupasta, jonka vastuullisuusperiaatteet eivät vakuuta ja jonka tuotanto-oloista en tiedä. Mutta se oli yllättävässä tilanteessa ylivoimaisesti helpoin vaihtoehto – ainoa vaatekauppa, jonka olimme kävelyllämme keskustassa nähneet. Loppiksia olisi tammisaarelaisilla pihoilla kylttien perusteella ollut, mutta niissä seikkailu ei siinä hetkessä ollut mahdollista. Lindexit, H&M:t, GinaTricotit ja Cubukset taas ovat nopeita ja kaikkialla. Prismassa käymme joka viikko. En ihmettele, että niistä ostetaan vaatteita. Se on helppoudessaan aivan ylittämätöntä. Aivan toista on etsiä erityisen vastuullisia kauppoja ja sitten vielä päästä selvyyteen siitä, onko niiden laatu hinnan väärti. Kirpputorien sijainnitkin pitää erikseen selvittää, eivätkä ne yleensä palvele äkillisiä tarpeita. Tällainen selvitystyö vaatii resursseja (usein ainakin rahaa, riittävää terveyttä ja aikaa) sekä harrastuneisuutta. Kaikki ihmiset eivät halua harrastaa vaateostoksia, ja se heille suotakoon. 

Entäpä, jos Tammisaaren kokoisen paikan keskustassa olisi pikamuotiketjun sijaan laadukas lastenvaatekirppis, samoin aukioloajoin kuin Lindex? Entä jos kirppikset olisivat yhtä tunnettuja ketjuja kuin pikamuotiketjut? Jos kaikki kaupat myisivät yleisesti omia vaatteitaan myös secondhandina? Entä jos secondhand olisi jopa se default-ostos?

Entä jos se helpoimmin löytyvä peruskauppa myisi vain vaatteita, joiden kaikenlaiseen vastuullisuuteen voisi kuluttaja luottaa? Ne olisivat varmasti kalliimpia kuin Lindexillä, mutta eivät välttämättä kovin paljon, jos kauppa kerran olisi se peruskauppa, joka löytyy jokaisesta keskikokoisesta kaupungista ja jota kaikki käyttävät, koska se on niin superhelppoa.

Nämä olisivat sellaisia rakenteellisia muutoksia, joita minä kaipaan ja joita maailma tarvitsee. Niin kauan kun vaatevalinnoissa luotetaan yksilöiden loputtomaan tiedonpenkomiskykyyn ja eettiseen ajatteluun, ollaan globaalin oikeudenmukaisuuden ja rajallisten luonnonvarojen hyödyntämisen kanssa väkisinkin hataralla pohjalla. Meidän pitää opetella tunnistamaan vaatepolitiikka ja puhumaan siitä. Eetti ry näyttää onneksi hyvää esimerkkiä.

Variaatiota iltakirjoihin

Posted on by

Oletko jo miettinyt tämän illan iltakirjoja? kysyn kolmevuotiaalta iltapesulla. Hän tekee useimmiten spontaanin valinnan.

Eilen valinta osui Mauri Kunnaksen kirjaan Joulupukki (1981). Se on hauska, 26 kielelle käännetty ja yli 1,5 miljoonaa myynyt kertomus jouluun valmistautumisesta. Korvatunturi on joulupukin ja hänen joukkojensa yksinoikeutettua aluetta, tontut ovat kaikki miespuolisia mutta kyllähän siellä muoreja ja puolisoita on, ruoanlaitto- ja parsintapuuhissa. Tontut rentoutuvat joulun päätteeksi saunomalla (mitä naiset tekevät, en tiedä, mutta varmaan laittavat ruokia sillä välin). Lappalainen henkilö mainitaan ja kuvataan, neljäntuulenhattu on ja punainen nenä.

Lapsi tykkää Mauri Kunnaksen kuvituksesta, joka onkin kaikkine yksityiskohtineen hienoa. Itse mietin sitä, miten hyvin nämä kertomukset ovat kestäneet aikaa. Kuvat osuvat selvästi nykylapsenkin nauruhermoon, mutta kokonaisuuksien sanoisin kestäneen aikaa vaihtelevasti. Niiden ihmis- ja maailmankuva ei kaikilta osin ole ihan tätä päivää. Se on luonnollista.

Silti Mauri Kunnaksen tuotanto on se, joka on jokaisesta kirjakaupasta edelleen hyvin helposti saatavilla. Samoin helposti saatavilla on ainakin Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoja sekä Timo Parvelan Ella-sarjaa. Ryhmä Hau -kirjoja löytyy etsimättä, samoin Disneytä. Vanhoja satuklassikkojakin aika hyvin.

Edellisiä vastaan minulla ei ole mitään, mutta olen vähän surullinen variaation vähyydestä. Lastenkirjoista ihan valtavan monet ilmestyvät vähin äänin ja menevät suurelta yleisöltä täysin ohi, koska niitä ei kirjakauppojen valikoimiin oteta eikä niitä näin ollen koskaan suositella sille, joka menee kyselemään ”jotain 4-vuotislahjaksi sopivaa” Suomalaisesta kirjakaupasta (joka on nykyään Suomen suunnilleen ainoa kirjakauppa ja kuitenkin yhden kustantamon, Otavan, omistama). Se on surullista nimenomaan siksi, että soisin lasten saavan maistaa mahdollisimman monipuolisesti kirjallisuutta jo pienenä. Elämysten takia, ja siksi, että he oppisivat nauttimaan monenlaisesta. Nyt tuntuu, että monet aikuisetkin luulevat, että suomalainen lastenkirjallisuus on lähinnä Kunnasta ja Tatua ja Patua. Onneksi kirjastot toimivat tässä vastakarvaan ja nostavat esille hyvin monenlaisia teoksia.

Vanhemmalta variointi vaatii vaivaa, sillä tietenkin lapset rakastavat tuttuja hahmoja. Ryhmä Haun kertomus voi olla ihan pälli, mutta kun siinä on tutut Rekku ja Kaja, niin jee. Kato äiti, Kajalla on tommonen lentokone! Uusia kirjoja pitää ainakin omalle lapselleni usein syöttää hieman. Ne pitää valita iltakirjahetkeen itse, ja niistä pitää vähän ylimääräisesti intoilla.

Huomaan, että taide-elämyksistä nauttiva lapseni kyllä saa hyvistä kirjoista kuten kiinnostavasta kuvataiteestakin paljon irti, kunhan pääsee niiden vaikutuspiiriin. Häntä on viime aikoina kiehtonut suuresti muun muassa Christian Robinsonin Another (2019, saatavilla ainakin Helmet-kirjastoista), joka käy suomenkielisellekin lapselle hyvin, sillä siinä ei ole tekstiä. En ole varma, mitä siinä tapahtuu, mutta ainakin siinä tavataan toisia, jotka muistuttavat itseä. Matkalla kirjaa käännellään. Molemmat tykkäsimme kovasti myös Malin Kivelän ja Linda Bondestamin Mainio herra Iloinen -kirjasta (2010, suom. Henriikka Tavi), joka kieli-ihauuksien lisäksi tutustuttaa tähtikuvioihin. Elina Komulaisen, Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon Mekon matka (2020) jäi myös mieleen paitsi kaltaiselleni vaaterakastajalle, myös hänen lapselleen. Sen tarinassa jotakin selittämättömän lumoavaa ja ikiaikaista.

Ymmärrän, että vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten ilmestynyttä kirjallisuutta ei silotella tähän päivään sopivaksi, mutta huomaan miettiväni, miten toisin selvästi vanhentuneen maailmankuvan rinnalle mahdollisimman paljon hyvää, uutta ja raikasta ajattelua. Kirjallisuutta, joka liimautuu mieleen muunkin kuin tuttujen hahmojen voimalla, ja joka samalla haastaa sellaisia alitajuntaisia asenteita, joita itse olen lapsuuteni kirjoista imenyt.

Yksi lähde tuoreiden, laadukkaiden lasten- ja nuortenkirjojen etsimiseen on Suomen Nuorisokirjailijat ry, joka jakaa vuosittain tammikuussa Arvid Lydecken -palkinnon ansiokkaalle lastenkirjalle ja Topelius-palkinnon ansiokkaalle nuortenkirjalle. Ehdokkaat löytyvät täältä. Tänä vuonna minulla on oma lehmä ojassa sikäli, että puolisoni ja Anne Vaskon ihana Gorilla on listalla mukana. Esimerkiksi sitä ei Suomalaisen kirjakaupan hyllyissä ole näkynyt.

P.S. Viime kesänä, kun lapsi oli vasta täyttänyt kolme, tein listan senhetkisistä lastenkirjasuosikeista. Se löytyy täältä.

Paikattu, rakkaudella

Posted on by

Perustan joka ilta sohvan nurkkaan paikkauspajan. Sille on hyvin käytännöllinen tarve. Jonkun perheenjäsenen vaatteessa on joka päivä reikä. Yleensä se on nuorimman jäsenen polvessa.

Olen ymmärtänyt, että tämä kertoo lapseni luonteesta ja elämäntavasta. Hän juoksee paljon, kaatuilee mielellään (ja sanoo sitten ”temppu!”) ja kiipeilee kaikkialle, esimerkiksi läheisen puiston hiekkaisille/jäisille/teräville kallioille (jotka toki ovat myös erinomainen liukumäki). Toppahousut kestivät reiättä päivän. Loppiaisena tämän talven toppapuvusta aukesivat polvet, monikossa. Eilen lapsi tuli päiväkodista collegehousujensa polvessa jälleen uusi reikä. Molemmat polvet on jo kertaalleen paikattu.

Nautin korjaamisesta, mutta olen kieltämättä yllättynyt siitä, miten paljon ja jatkuvasti sitä tarvitaan. En ihmettele, että monessa perheessä vaatteiden käyttöikä jää lyhyeksi. Korjailu vaatii omanlaisiaan resursseja, esimerkiksi aikaa ja taitoa. Kaikilla ihmisillä sellaisia ei ole. Tai sitten ei ole mielenkiintoa. Täysin ymmärrettävää.

Liimattavia ja silitettäviä korjauspaikkoja onneksi on, ja itsekin käytän myös niitä. Laatu kuitenkin vaihtelee. Liimasin toissapäivänä lapsen puvun selkään pari Prymin heijastinpaikan palaa lisäturvaksi, mutta toinen niistä irtosi jo eilen (”kun makasin pulkassa”, lapsi raportoi). Vaatelaastarit ovat toistaiseksi toimineet meillä ulkovaatteissa hyvin. Se on iso juttu, sillä vaatteiden pitäisi kyllä kestää ainakin yhden ja mieluusti paljon useamman lapsen käyttöaika, muuten niiden kaikenlainen ympäristökuormitus on aivan liian suuri. (Meille vaatteet tulevat käytettyinä, mutta silti olen pyrkinyt ostamaan hyväkuntoista.)

Parsimiselle, paikkailulle ja korjaamiselle omistautuneita palveluja tarvittaisiin enemmän. Jos hyvätuloisella alueella olisi pieni paikkauspuoti, asiakkaita olisi varmasti! Tällaisia taitoja pitäisi myös opettaa koulujen käsityötunneilla (ja ehkä opetetaankin). Korjaamalla voi tehdä hauskoja, uniikkeja juttuja, jos taitoa on, sen lisäksi että vaatteen käyttöikä pitenee. Korjausten ei myöskään tarvitse näyttää hipeiltä, vaan korjata voi myös minimalistiseen makuun sopivasti. Tämä kaikki vaatii kuitenkin sitä taitoa. Ja asian arvostusta.

Minä korjaan mielelläni, koska se on kiinnostuksiini osuva, käytännöllinen rakkaudenosoitus. Korjaaminen on hidasta, mikä sopii minulle hyvin. Se antaa aikaa ajatella: omia asioitani, mutta myös sitä ihmistä, joka on lämmittänyt käsissäni olevaa vaatetta. Ajattelen, että pistoillani siirrän rauhallisia, pitkiä ajatuksia vaatteen käyttäjälle, ja samalla kunnioitan vaatteen alkujaan tehneitä ihmisiä. Kiitän heitä, arvostan heidän työtään. Jos korjailu joskus tuntuukin ylimääräiseltä hommalta, muistutan itseäni: se jos mikä on arvojeni mukaista toimintaa. Siksi se tekee minullekin hyvää.

Normaalia kulutusta

Posted on by

Ennen joulua lapsi sanoo: Hei, meidän pihassa on kuusi, ei tarvitse ostaa omaa! Ystäväni antaa hänelle lastensa vanhoja leluja, hän huolehtii: Meillä on aika pieni koti. Kun mummu vie hänet Stockmannin Hesburgeriin, hän innostuu: Tätä ravintolaa ympäröi tosi iso kirppis! Hän kysyy minulta, onko hänen hammasharjansa ostettu kirpputorilta. Hän on kolme ja puoli.

Kulutus on sellainen asia, jota ei oikein voi olla jälkikasvulle opettamatta. Opettajana toimii se yksi ainoa ehkä toimiva opetusmenetelmä, eli esimerkki. Voihan se olla että meillä puhutaankin kuluttamisesta aika paljon, pohditaan mitä ostetaan ja mitä ei, mietitään mihin jokin tavara mahtuisi jos omistaisimme sen, mutta pääasiassa hänen ajatuksensa tulevat minulle yllätyksinä, joita ihmettelen enkä tiedä opettaneeni.

En tiedä mitä hän hiukan isompana ajattelee vanhempiensa kulutustottumuksista, tai ovatko ne siihen mennessä jollain olennaisella tavalla muuttuneet. Mutta juuri nyt käytetyn ostaminen, turhan välttäminen, tavaroiden laadusta huolehtiminen ja ahkera korjaaminen ovat lapselle ihan arkisia, neutraaleja asioita, joita kotona tapahtuu. Ne ovat normi. Olen siitä ehkä vähän ylpeä, mutta pääasiassa helpottunut. Hänen standardinsa ovat ulottuvillamme, toiveensa täytettävissämme, vielä.

Toistaiseksi huolehdin itse enemmän siitä että hän kulkee polvista paikatuissa housuissa, jonkun Onnin tai Toivon tai Alvarin vanhoissa. Mitä muut ajattelevat, huomaan kysyväni, mutta lapsi kysyy vain, kenen vanhat nämä housut ovat. Hän haluaa tietää edellisen käyttäjän nimen. Sitten hän kertoo sen kaikille.

P.S. Juuri kun olimme pohtineet, millaisista materiaaleista saisimme rakennettua hyvän majan, paikalliseen Buy Nothing -ryhmään ilmaantui elähtänyt patja. Lopputulos näkyy kuvassa.

Paljonko lapsen vaatteisiin menee rahaa

Posted on by

Väitän, että leikki-ikäisen voi vaatettaa vaikka ilmaiseksi, jos ei ole todella tarkka estetiikasta ja asuu väkirikkailla kulmilla. Korjaustaitokin auttaa. Olen itse saanut paikallisesta Buy Nothing -ryhmästä lapselle pikkuvikaisia merkkihousuja, t-paitoja ja ulkoilupuvun, ja muutakin olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt. Tässä tulee helposti lähinnä runsaudenpula: ihmisillä on kaapeissaan paljon omille lapsille pieneksi käynyttä vaatetta, jossa on reikä tai tahra. He tuskailevat, mitä sen kanssa tekisi. (Moni on toki valmis antamaan ihan ehjääkin vaatetta ilmaiseksi lastenvaaterumban minimoimiseksi.)

Minä en ole yrittänyt saada koko vaatekaapillista ilmaiseksi, mutta hankin lapselle vaatteet käytettyinä. Ensisijaisesti teen näin ympäristö- ja ihmisoikeussyistä mutta myös siksi, että perheemme on pienituloinen. Kovin paljon rahaa ei ole laittaa haalareihin ja kenkiin, jotka jäävät pieniksi hetkessä. Kalliisiin virheostoksiin ei varsinkaan ole varaa. Käytettyjen vaatteiden hyviin puoliin kuuluu se, että ne on testattu valmiiksi.

Käytettynä ostaminen vaatii aikaa, varsinkin jos on kuten minä: tarkka laadusta ja estetiikasta. En halua mitä tahansa. Haluan lapselle pienen mutta toimivan vaatevaraston. Sen pitäisi sisältää kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita mutta samalla sellaisia, joita lapsi rakastaa. Tämä ei ole ihan helppo yhdistelmä. (Lapseni käyttäisi vaikka joka päivä naapurustosta saatua, jo parhaat päivänsä nähnyttä Batman-paitaa, joka tietenkään ei ole oma suosikkini: se ei hengi omia arvojani, ei harkitsevaa epäkaupallista kotia, rauhallista kasvatusta, laadukasta koulutusta eikä mitään muutakaan sellaista, mitä varmaan yritän lapseni vaatteilla viestiä. Ihan oikein minulle!)

Olen omien vaatekulujeni ohella laskenut tänä vuonna, paljonko olen käyttänyt lapsen vaatteisiin. On vasta syyskuu, mutta kolmevuotiaan vaatteet tälle vuodelle alkaa olla hankittu. Rahaa on kulunut noin 450 euroa. Tähän summaan sisältyy vaatteita koossa 104 ja koko vaatekerta koossa 110 sekä joitakin isompia yksilöitä. Lisäksi siihen sisältyy kenkiä koissa 28–30. Vaatteet ovat yhtä sukkapakettia lukuun ottamatta käytettyinä hankittuja.

Mitä kaikkea siis?

Ulkovaatteet:
– 3 haalaria, 72 e
– 2 kurahousut, 10 e
– 1 välikausihousut, 6 e
– 2 välikausi-/toppatakkia, 28 e
– 1 sade-/välikausitakki, 9 e
– 12 kengät, tossut tai kumpparit, 117 e
– 2 hanskat, 11 e

Sisävaatteet:
– 1 merinovillatakki, 34 e
– 1 juhlavaatesetti (housut, takki, liivi), 20 e
– 11 paitaa, 24 e
– 1 huppari 18 e
– 3 housut, 22 e
– 1 collegeasu, 12 e
– 3 yöhousut, 3 e
– 1 kylpytakki, 10 e

Alusvaatteet ja sukat:
– 2 pakettia sukkia (toinen uusi), 14 e
– 7 harjoitusalushousut, 40 e

Olen tyytyväinen siitä, että turhia vaatteita en ole juuri ostanut, vaikka lukumääräisesti vähemmilläkin olisimme varmasti pärjänneet. Jotkin paidat ja kengät ovat käyneet turhan pian pieniksi, mutta tämä ei suuresti sureta, kun niihin ei ole upotettu valtavia summia. Juhlavaatesetti on menossa pieneksi ja jäi käyttämättä, koska kevään juhlat peruuntuivat tunnetusta syystä. Lapsi ei ole vuoteen käyttänyt vaippoja, mutta hiukan imua sisältäviä harjoitusalushousuja käytimme pitkään öisin. Ne olivat hyviä, mutta ilmankin olisi pärjätty.

Muutaman itselleni sopivan säästöperiaatteen olen keksinyt. Ostan villapuvut tosi isokokoisina, koska niistä voi helposti kääriä hihat ja lahkeet. Niinpä nytkin on villapuku olemassa viime vuodelta. Myös hupparit ja villatakit sopii pitkäselkäiselle lapselle ostaa isossa koossa. Niinpä maltoin tänä vuonna ostaa suomalaismerkin kalliin hupparin, joka on eettisesti valmistettu, ja merinovillatakin, joka jo edellisessä koossa osoittautui loistavaksi.

Elättelen toivoa, että lapsen pituuskasvu vähitellen hiukan laantuu ja pärjäilemme samalla vaatesetillä pidempään. Sen myötä yritän myös edelleen karsia vaatekaapin sisältöä. Jää nähtäväksi, toimiiko lapsella periaate ”vähemmän ja laadukkaampaa”, kuten toivoisin, vai kannattaisiko mieluummin haalia enemmän, edullista ja monenkirjavaa (lisää Batmania?). Tavoitteena olisi tietysti vähentää vaatteisiin käyttämääni metatyöaikaa.

Jos käytetyt vaatteet lapselle kiinnostavat, tsekkaa:
:: Helsingissä Little Copenhagen (laadukas second hand -osasto)
:: Helsingissä Kumpulan helmi, ent. Vekarakirppis (monenkuntoista ja -hintaista lastenvaatetta, myös merkki-)
:: Emmy (käytettyjen vaatteiden nettikauppa, jossa kirppiksiin verrattuna korkeahkot hinnat mutta laadukasta tavaraa ja helppo ostaa kerralla isompi setti)
:: Epäkelpokirppis viallisille vaatteille (Facebook-ryhmä, josta voi löytää tai kysellä pikkuvikaista ilmaiseksi tai pikkurahalla)