Vaatteita koronan aikaan

Aamulla punnitsin. Nimittäin vaatteita.

Pitäisikö laittaa heti kärkeen villahousut ja softshellit, vaikka tiedossa olisi ensin puolikas työpäivä?

Nämä(kin) ovat korona-ajan pohdintoja. Kaksivuotias on kotona, joten työt pitää hoitaa vuoroissa ja väleissä. Minä kirjoitan (tätäkin) työhuoneella kilometrin päässä kotoa. Siellä ei tarvita hienoa puvustoa, mutta jos kuitenkin…

Sen jo tiedän, että korona-aikaan tarvitaan ihan oma kapselivaatekaappinsa. Vaatteet pitää saada päälle nopeasti, koska puettavana on myös vastentahtoinen uhmaikäinen. Tärkeimmät varusteet juuri nyt ovat just ne villahousut ja softshellit, kuten myös kuoritakki ja sen alle sopiva kevytuntsikka. Lapsen kanssa on nimittäin oltava ulkona kaikki mahdollinen aika. Hän on ulkoilijasorttia ja energiaa on siinä määrin, että pienen kolmion seinät kaatuvat äkkiä (vanhempien) päälle. Ulkona ovat hiekkalaatikko, keinut, puistot, juoksureitit, pyöräilymahdollisuudet, kepit ja lätäköt. Ja kylmä, jos pitää seisoa pitkään paikallaan. Ehkä varhaiskasvattajat voisivat tässä tilanteessa paljastaa myös parhaat pukeutumisvinkkinsä?

Voisivat he toki pari muutakin vinkkiä paljastaa. Esimerkiksi sen, miten taaperon saa päiväunille, ja sen, miten parivuotiaan saa leikkimään edes hetken itsekseen. Kuulen myös mielelläni, miten uhmaikäisen saa ilman taistelua pytylle tai pukeisiin.

Noh. Toivotaan, että tässä ajassa on myös mahdollisuuksia. Takana on viikko erikoisuutta. Kenties rutiineja alkaa muodostua, ja kenties ne ovat hyviä. Pidän sitä mahdollisena.

Tänä aamuna lapsi kysyi hetken videoita katseltuaan: ”Äiti, miksi me ei tänäänkään mennä päiväkotiin?” Selitin. Sitten hän sanoi: ”Äiti, sulla on ihana mekko.”

Niin. En laittanut softshellejä, laitoin mekon. Yksi sellainen pitää olla koronakapselissakin.

Kuukausi vaatelainaamoa

Vaatelainaamo

Liityin Vaatelainaamo Vaaterekin jäseneksi kuukausi sitten. Kotonani on sittemmin käynyt kuusi vaatetta. Yksi niistä on päälläni tälläkin hetkellä. Kuudesta neljä on ollut todellisia lemppareita ja käyttiksiä, kaksi kävin viikon jälkeen vaihtamassa parempiin.

Toistaiseksi olen hommasta aika innoissani.

Olen käynyt lainaamossa nyt kolmesti. Siellä on aina kiva tunnelma. Jäsenet saattavat kysellä toistensa mielipiteitä vaatteista tai toimia toistensa makutuomareina. Ihan toisenlaista kuin kirppiksellä tai vaatekaupassa!

Valikoima on Vaaterekissä hyvä, ainakin minun kokoiselleni hoikalle ja pitkälle, mutta olen nähnyt sovittelemassa myös ihan erimallisia ihmisiä. Monet vaatteet toimivat monen kokoisille. Toisaalta on turha odotella löytävänsä jotain, mitä edellisellä kerralla näki rekillä. Suositut vaatteet ovat paljon lainassa.

Joka kerta olen hiukan haeskellut sitä, mitä lopulta haluan lainata. Haluaisin päätyä myös yllätyksiin – sellaisiin vaatteisiin, joita olisi korkea kynnys ostaa omaksi. Tällä hetkellä päällä on Aarre-merkin pitkä mekko, joka on vihreän sävyinen, kuten suuri osa muistakin lainaamistani vaatteista. Tämä kuuluu niihin vaatteisiin, joita en valitsisi ostoskoriini, mutta silti voisin hyvin asua tässä kolme lainaviikkoani.

Etsin eniten ihan tavallisia arkivaatteita. Yhden Uhanan juhlamekon lainasin, mutta en sitten päässytkään juhliin, joten se jäi käyttämättä. Mekkoja kyllä löytyy rekeiltä paljon, ja tietyksi päivämääräksi voi myös varata vaatteen kympin lisämaksusta.

Viime viikolla vein Vaaterekkiin mennessäni yhdet Muka van housut omasta kaapistani. Ne olivat minulla jääneet liian vähälle käytölle ja arvelin, että niille olisi enemmän kysyntää yhteisessä kaapissa. Sain siitä hyvästä yhden lisäkuukauden lainaamojäsenyyteeni. Hyvä diili.

Vaatelainaamon jäsenyys on jo nyt muuttanut suhdettani ostamiseen. Kirppiksillä voin todeta, että en tarvitse mitään uutta, lainaamo hoitaa sen puolen. Silti olen ostanut muutamia sellaisia vaatteita (käytettyinä toki), joita lainaamosta ei saa: uimapuvun (vanha oli huono ja kittana, joten tämä tuli tarpeeseen) ja bikinit (heräteostoksena uimapuvun myyjältä, huono idea ja menivät heti kiertoon), kevyttoppatakin vuoriksi kuoritakkiin (aivan loistava, nyt mulla on lämmin!), ballerinat juhlakengiksi (ihanat Ranskassa valmistetut Repetot!) ja t-paidan heräteostoksena (turha, vaikka maksoikin vain 50 senttiä).

Yhteensä vaatekuluja on tullut tänä vuonna 232,80 euroa. Vaaterekin jäsenyys maksoi puoleksi vuodeksi 170 euroa ja lisäksi maksoin juhlavaatteen lainauksesta kympin lisämaksun. Muut vaate- ja kenkäostokseni ovat maksaneet tänä vuonna 52,80 euroa. Kallis hinta kahdelle kuukaudelle, mutta toivoakseni se tasaantuu paljon kesää kohti, koska lainaus ei maksa mitään lisää ennen syyskuuta.

Siirsin vaatekaappini Vuorikadulle

Tässä keväällä on tiedossa muutamat juhlat. Juhlin harvoin, ainakaan kovin hienosti, eikä vaatekaapissani ole juhlavaatteita lukuun ottamatta hiukan liian lyhyeksi käynyttä mustahkoa silkkimekkoa. Tiedän kyllä mistä haaveilen: tästä Elizabeth Suzannin mekosta ja siihen sopivasta vyöstä, mutta niiden tilaaminen Suomeen nostaisi hinnan yli 400 euroon – ja lisäksi pitäisi luottaa postiin ja siihen, että vaate oikeasti on täydellinen. Tämä yhdistelmä ei tunnu mahdolliselta.

Olen joskus tehnyt jutun vaatelainaamo Vaaterekistä, joten se pulpahti tuskailujeni keskellä mieleeni. En ole ollut jäsen, koska totuuden nimessä freelancer-arkeni ei vaadi kovin hienoja tai vaihtelevia vaatteita. Nyt päätin kuitenkin hoitaa juhlavaatehuoleni yhteisellä vaatekaapilla. Sieltä löytyisi varmasti mekko ja toinenkin kevään juhliin – ja lisäksi tavallisuudesta poikkeavia arkivaatteita!

Tänään maksoin puolen vuoden jäsenyydestä 170 euroa ja sain mukaani Lillen ihanan paitapuseron ja Aarrekidin merinoneuleen kolmeksi viikoksi. Karsin välittömästi kotivaatekaappini, koska suunnitelmissa on käyttää lainavaatteita ahkerasti. Kolmen viikon kuluttua palautan nämä ja haen kaappiini kaksi uutta kaveria.

Toiveenani on, että Vaaterekin jäsenyys säästäisi minut vaateostoksilta puoleksi vuodeksi. Sukille ja alusvaatteillekaan ei pitäisi olla nyt tarvetta. Lisäksi haaveilen siitä, että vähän uudenlaisten vaatteiden käyttäminen opettaisi minulle, millaisista vaatteista nykyään tykkään, ja paljastaisi ehkä, mikä minulle parhaiten sopii. Lainaamisen kynnys on nimittäin paljon matalampi kuin ostamisen, joten ei ole aina pakko päätyä niihin kaiksta varmimmilta vaikuttaviin vaihtoehtoihin – siis minun tapauksessani turvallisiin väreihin (katson teitä, musta ja tummansininen) ja kuviottomiin vaatteisiin.

Näihin vaatteisiin meillä ei ole varaa

Onhan näitä nähty, ajattelin kun huomasin pari kuukautta sitten Stacey Dooleyn dokumentin Totuus halpamuodista Yle Areenassa. Katsoin sen vasta tällä viikolla.

Sen jälkeen ajattelin, että paljon enemmän on muututtava, paljon pikemmin.

Dooley matkustaa dokumentissa Indonesiaan, yhteen vaatetuotannon keskuksista, jossa valmistetaan meilläkin tunnettujen ketjuliikkeiden vaatteita (vuonna 2017 Suomeen tuotiin Indonesiasta vaatteita 21 miljoonan euron arvosta, kertovat Tullin ulkomaankauppatilastot).

Hän perehtyy siellä Citarumjoen tilanteeseen. Noin 25 miljoonaa ihmistä tarvitsee päivittäin tästä joesta saatavaa vettä juotavakseen, kasteluvedekseen ja sähköntuotantoon. Ihmiset siis käyttävät jokivettä pestäkseen tiskejään ja vaatteitaan, käydäkseen suihkussa ja kastellakseen viljelyksiään.

Ja mitä tapahtuu.

Citarumiin kaadetaan päivittäin 20 000 tonnia roskaa ja 340 000 tonnia jätevettä, jotka tulevat pääosin joen rannoilla sijaitsevista paristatuhannesta tekstiilitehtaasta. Dooleyn dokumentissa näkyy aivan konkreettisesti, miten musta jätevesi virtaa jokeen ja miten ihottumista kärsivät ihmiset sitten pesevät siinä vaatteitaan ja astioitaan. Vesi näyttää kiehuvan, koska siitä puuttuu happea: eläimet ja kasvit ovat kuolleet kemikaalien tieltä. Joessa kelluu kuolleita rottia. Kaikkialla haisee.

Tutkija kertoo, että Citarumissa on hirveitä määriä raskasmetalleja, joille altistuminen aiheuttaa muun muassa aivovaurioita ja älykkyysosamäärän laskua.

Ongelma on yleisesti tiedossa mutta sille on vaikea tehdä mitään. Aktivistit kyllä yrittävät: he muuraavat betonilla umpeen jätevesiputkia (ja saavat sen vuoksi tappouhkauksia). Mutta vaatefirmat haluavat ostaa mallistojensa tuotannon niin halvalla kuin mahdollista. Monet niistä eivät edes tiedä, millaisissa oloissa vaatteet oikeasti tehdään ja minne tuotannosta aiheutuvat jätevedet dumpataan – tai ainakaan ketjuliikkeiden edustajat eivät halua vastata kysymyksiin asiasta.

Entäs me kuluttajat? Haluammeko ostaa vaatteita, jotka tuhoavat maapallon ja miljoonien ihmisten elinolosuhteet? Tuskin.

Dokumentti on nähtävissä vielä 12 päivää. Se kannattaa katsoa. Yhden ihmisen askeleet ovat lyhyitä, mutta joukkona voimme kyllä muuttaa kulutustottumuksiamme – sillä nyt on pakko. Tekstiiliteollisuus on Dooleyn dokkarin ja muidenkin lähteiden mukaan maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala.

Lapsellani ei ole kauppatakkia

IMG_1711Pidän arjen kannalta ihanana, että lapsen vaatevarasto on helppokäyttöinen. Siis: kaiken pitää mahtua paikoilleen helposti ja sopia yhteen niin, että yläosan ja alaosan voi valita melkein sokkona. Meillä tämä tarkoittaa kaksivuotiaan vaatteissa sitä, että housut ovat yksivärisiä (pääosin tummia) ja värimaailma on kaiken kaikkiaan rajattu. Tykkään sinisestä ja punaisesta, ja niitä onkin lapsosen vaatelaatikossa paljon. Oikeastaan kaikki on ostettu kierrätettynä. Kesätennarit ostettiin kenkäkaupasta, mitä lapsi jaksaa suurena ihmeenä muistella…

Vaikka ostan lähes pelkästään kierrätettyä, valitsen vain hyväkuntoisia ja luonnonkuituisia vaatteita – ja on minulla myös makuni. Lapsen laatikossa on pääosin yksiväristä ja raidallista, samanlaista simppeliä kuin omassanikin, lähinnä siksi että huomaan kuitenkin valitsevani vaatteista ne yksinkertaisemmat. (Kuviot ovat pääosin lahjaksi saatuja, ja lapsi tykkää niistä kyllä kovasti.) Pyrin pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä. Korjailen reikiä, jos vaatteella on meillä vielä tiedossa käyttöikää. Kohta-liian-pienet ja reikäiset leikkaan nenäliinoiksi tai heitän pois.

Ennen lapsen syntymää pohdin, minkä verran vaatteita on sopivasti. Esimerkiksi Ihana maatuska -blogia kirjoittavan Riinan perheessä pärjätään tosi vähällä (ja Riinan vaatepostaukset ovat aina inspiroivia). Hänen tapansa on ostaa tosi vähän ja tosi mieluista, mikä saattaa olla parempi metodi kuin omani. Perheeni isoin hankinta ennen lapsen syntymää oli kuivaava pesukone, joka säästää levittelemästä pyykkitelinettä pienessä asunnossa (ah!). Pyykkiä myös pestään meillä monena päivänä viikossa, joten sen puolesta vaatteita ei meilläkään tarvittaisi kovin paljon.

Meille melko sopiva määrä on noin seitsemän paitaa ja seitsemät housut ja päälle teeppareita, neuletakki ja huppari. Silti lapsellani on enemmän vaatteita kuin tämä. Syy lienee siinä, että käytettynä ostaminen on minulle tärkeää, ja ostan vaatetta kirppiksiltä silloin kun löydän juuri sopivaa ja ehkä lähitulevaisuudessa tarpeellista (en osta kovin isoja kokoja varastoon, mutta seuraavaa kokoa kyllä). Joskus käy niin, että ostetut eivät olekaan koskaan ihan sopivia ja silti niitä tulee roikotettua kaapissa. Toisinaan taas lapsen laatikkoon kerääntyy useampaa kokoa, kun joitakin suosikkeja tekee mieli käyttää vähän nafteinakin ja toisaalta valmiiksi ostettu isompi kokokin on jo hyvä. Jatkuvaa läpikäymistä kyllä tarvitaan, ettei vaatevarasto muutu kaaokseksi. Voin vain kuvitella tämän työn määrää, jos lapsia on useampi.

Suuri säästövinkkini koskee ulkovaatteita. Pidättäkää hengitystänne! Tässä se tulee: Yhdellä käyttötakilla per kausi pärjää, kun ostaa sopivan tyylisen sekä leikkeihin että kauppaan ja seuraavan koon takin jo varastoon. Näin ollen vähän liian ison takin voi heittää päälle, jos katastrofi iskee (tosin meillä ei ole vielä tarvinnut, kun käyttötakki on voitu pestä illalla ja se on ollut kuiva seuraavaksi aamuksi).

Okei, ehkä kaikki jo tiesivät tämän. Tuntuu kuitenkin, että moni haalii kalliita ulkovaatteitakin monta kaiken varalta. Tietysti perheillä on erilaiset tarpeet, ja joissakin tilanteissa varavaatteiden varavaatteet ovat varmasti järkevät, mutta meille on riittänyt tuo yksi takki per kausi.

Sama koskee ulkohousuja. Ja ei, lapseni ei ole mitenkään erityisen siistiä sorttia, vaan vilkas ja utelias kaksivuotias. Toistaiseksi tällä periaatteella on kuitenkin pärjätty. Meillä ei siis ole  sitä, mitä Facebookin myynti-ilmoituksissa kutsutaan kauppatakiksi. Termi on kyllä lystikäs!

Sopiva määrä vaatteita

Koska taannoin innostuin Virve Fredmanin kokeilusta pitää kahta samaa mekkoa kahdeksan kuukautta, päätin itsekin taas minimalisoida vaatekaappini vähäksi aikaa. Ajatus on, että kokeilen syyskuun loppuun saakka, helpottuuko arki käyttövaatteiden vähentämisestä.

Kahteen mekkoon en rupea, kun ei ole sopivia käsillä, mutta vaatekaapissani on nyt kolmet housut, kahdet leggingsit, neljä mekkoa, neljä lyhythihaista paitaa ja pari neuletta. Oikeastaan ihan riittävästi kaikkea. Jos olen pukeutunut työhuoneelle siistimmin, pyrin vaihtamaan vaatteet taaperon kanssa vietettyä iltaa varten. Pikkutyypin jäljiltä varsinkin paidat ovat aina jotenkin lähmäisiä.

Tekisi mieli sanoa, että tämä on pelastanut elämäni ja –

Mutta ei.

Tein muutoksen reilu viikko sitten, ja heti tuli tenkkapoo. Oli vähän siistimpää vaatetta vaatinut haastattelu. Kaapissa oli tämä musta mekko, joka olisi täyttänyt kriteerit loistavasti, mutta tietysti päivä sattui olemaan lämmin ja mekon kangas on paksuhkoa. Kroppani kestää kuumuutta poikkeuksellisen huonosti. Niinpä piti kaivaa silkkipaita varastosta, pellavahousut sentään löytyivät kaapista.

Toinenkin haastattelukeikka aiheutti ongelmia. Tilanne oli rento, mutta olin hommasta vähän epävarma, joten kaipasin ylleni jotain kohottavaa. Tajusin, että olin jättänyt luottopaitani – sen just nyt kaikista eniten minun näköiseni – pois valikoimista. Se piti palauttaa. (Se on muuten Riivarin tummansininen silkki-puuvillainen hihaton kauluspaita.)

Silti. Kun vähän olen sopeuttanut vaatekaapin sisältöä tarpeisiini, pidän mahdollisena, että pieni vaatevarasto on oikein toimiva. Omat aamuni olivat jälleen kerran menneet pitkälliseksi mietiskelyksi vaatehyllyjen äärellä, koska tunnen huonoa omaatuntoa, jos valitsen liian usein samat vaatteet isosta valikoimasta. Kyllähän vaatteita pitää käyttää, jos niitä on! Ratkaisuksi yritän siis nyt piilottaa osan.

Syyskuun lopussa aion punnita, jatkanko vielä kokeiluani ja jos, niin millaisella setillä vaatteita. Yritän muistaa raportoida siltä varalta, että kuulolla on kaltaisiani vaatepostausaddikteja.

Outoa kulutusta, kiitos

Innostun selittämättömästi jutuista, jotka haastavat jonkin vallitsevan tavan toimia, etenkin kun se liittyy kuluttamiseen.

Muutama päivä sitten Haagaan perustettiin Suomen ensimmäinen Buy Nothing -ryhmä. Se on kansainväliseen liikkeeseen kuuluva paikallinen Facebook-ryhmä, jossa tarkoituksena on lahjoittaa ja pyytää tavaraa, aikaa, palveluksia tai mitä nyt keksiikin. Raha tai muu korvaus ei vaihda omistajaa, ajatuksena on vain kiitollisuuden viljeleminen. Minusta se on ihanaa. Vain ajatus siitä, että voisimme jakaa, antaa ja ottaa vastaan tarvitsemaamme hyvällä mielellä ja ilman rahaa – ah! Se tuntuu sopivasti olevan vastoin kaikkea totuttua ja haastavan ajattelua. Erityisen vaikealta tuntuisi ottaa vastaan jotakin oikeasti arvokasta, vaikkapa apua sellaisessa hommassa josta ei itse selviä. Voisikohan sitä tuollaisessa ryhmässä harjoitella?

Tänään törmäsin somefeedissäni tähän Virve Fredmanin jo alkukesästä ilmestyneeseen juttuun siitä, miten hän käytti kahdeksan kuukautta pääosin vain kahta mekkoa. Lopputulema oli, että hän koki valintansa vapauttavaksi eikä kyllästynyt lainkaan.

Ryhdyin heti miettimään, mitkä vaatteet valitsisin, jos käyttäisin vain kahta vaatekertaani. Tämä Kude Designin musta mekko olisi aika ilmeinen valinta, se sopisi nimittäin melkein mihin tahansa tilaisuuteen (ja on edelleen priimakunnossa). Kaksivuotiaan kanssa touhuava tarvitsisi kyllä hiukan kahta mekkoa enemmän valinnanvaraa garderoobiin, sillä vaatteet likaantuvat milloin mistäkin yllättävästä keissistä johtuen aika usein. Silti huvittaisi kokeilla jotakin tällaista yksinkertaistusta, ihan vain huvin vuoksi. Miten se muuttaisi ajattelua?

Somessa törmäsin tässä kesällä myös Arvokkaaseen maailmaan, joka on Pipsa Valkeilan sympaattinen instatili kolmehenkisestä perheestä, joka pyrkii olemaan kuluttamatta turhaan ja ostamatta mitään. Siinäkin hauskinta on minusta ajattelun haastaminen. Perheessä on vähän omaa lastani nuorempi lapsi, ja mietin Pipsan tiliä seurattuani muun muassa sitä, olisiko minusta hankkimaan kaikki taaperon vaatteet ilmaislähteistä, ja jos (tai ehkä kun!) ei, miksi ei. Olisiko syy tyyliä enemmän sosiaalisessa odotuksenmukaisuudessa?