Aihearkisto: korjaaminen

Lastenvaatetyö vähenee vähentämällä

Posted on by

Kirjoitin reilu puoli vuotta sitten Imageen esseen lastenvaatteista. Tunnustin siinä, miten paljon käytän aikaa yhden lapsen vaatettamiseen: arvioni oli puoli tuntia päivässä. Kuulostaa paljolta – on paljon – mutta sellaista se on, kun korjaa paljon, ostaa kaiken käytettynä ja joutuu käyttämään siitä syystä vaatteiden etsiskelyyn viljalti aikaa.

Niin, onko se tosiaan sellaista? Rupesin kyseenalaistamaan toimintaani tosissani vasta esseen valmistuttua. Onko kierrätettyä ostavan todella pakko käyttää tällaisia määriä aikaa lastenvaatteiden parissa? Esikoiseni elämäntapa toki vaikuttaa korjaustarpeeseen – hänen housunsa repeävät polvesta yleensä jo matkalla bussipysäkille. Mutta silti: ehkä kuitenkin voisin päästä vähemmällä. Ehkä kuitenkin puolessa tunnissa päivässä on mukana valintaa, harrastelua. Eikä se tietenkään haittaa. Mutta siihen voi vaikuttaa, jos haluaa. Myönsin, että taidan haluta.

Esseessä tulen siihen lopputulokseen, että alan ostaa lapsilleni vaatteita paljon entistä vähemmän. Kerron, että niissä vähissä aion panostaa laatuun, vaikka ostankin käytettyä. Olen noudattanut tätä periaatetta – ja kas, vaatepuljauksen parissa viettämäni aika on vähentynyt. En ole laskenut, kuinka paljon, ja totuuden nimissä tsekkailen kyllä Torin tarjonnan tietyillä hakusanoilla edelleen useita kertoja viikossa, välillä jopa päivittäin. Mutta keskittymiseni aihepiiriin on vähentynyt, vaikka lapsia on tullut yksi lisää. Tämä johtuu pääosin siitä, että tajusin todellisten tarpeiden olevan lastenkin kohdalla määrällisesti vähäisempiä kuin automaattisesti ajattelin.

Kuopus, vielä vauva, sai paljon vaatetarjouksia tuttavapiiristä (jos joku ei tiennyt, pikamuoti- ja muutkin vauvanvaatteet valtaavat kohta kaiken elintilan maapallolta), mutta pyrin ottamaan vastaan vain maltillisesti. Silti pieniä vaatteita (50–62) oli liikaa. Emme käyttäneet läheskään kaikkia. Vähän isommassa koossa (68–74) olen toivonut lahjaksi tai ostanut vauvalle muutaman itselleni mieleisen vaatteen. Esikoinen taas on tullut kokoon, jossa kaikki ei mene heti pieneksi. 116–122-kokoiset vaatteet, joita hänellä on maltillinen valikoima, ovat olleet käytössä jo pitkään ja menevät vielä hyvän tovin. 

Vaatetarpeisiimme vaikuttaa keskeisesti se, että meillä on kuivaava pesukone. Se pyörii melkein päivittäin. Olen todennut, että vaatteita ei oikeasti tarvita kovin paljon, vaikka esikoisen vaatteet menevät yleensä päivän päätteeksi suoraan pyykkiin. Kun kuopus ei edes ole osoittautunut pulauttelijaksi, hänelle riittäisi hyvin ihan vain pari vaatekertaa niin kauan, kun hän ei syö säännöllisesti muuta kuin maitoa.

Jos joku kysyisi, sanoisin, että neljävuotiaalle erittäin liikkuvaiselle ja kiipeileväiselle lapselle riittää meidän pyykkäystahdillamme viisi paitaa ja viidet housut. Sukkia ja kalsareita pitää olla vähän enemmän, koska niitä hukkuu ja menee likaiseksi herkemmin. Tärkeintä näyttää olevan, että vaatteet ovat sellaisia, mitä lapsi todella haluaa laittaa päälleen. Päiväkotiin on hyvä olla parit varasetit.

Alle puolivuotiaalle vauvalle, joka ei pulauttele kovasti mutta jolle kyllä käy kakkaräjähdyksiä, riittäisi totuuden nimissä kolme vaatekertaa. Niissäkin mieleisyys – käytännössä siis vanhemman maku – on kannattavaa huomioida, koska jos vaatteet ovat pukijan mielestä kivoja, vaihtelunhalua on vähemmän. Hoitolaukkuun varaisin tässäkin tapauksessa ylimääräisen setin.

Mitä olisi vaatesivistys?

Posted on by

Suomalainen käsityöopetus on sellainen asia, josta olen aina ylpeä. Että jo peruskoulun alaluokilla olen oppinut käyttämään ompelukonetta ja neulomaan sukan! Tämä ei todellakaan ole maailman mittakaavassa selviö. Havahduin asiaan, kun asuin ensimmäistä kertaa Pariisissa vuosina 2007–2008 ja kun sain paikallisislta naapureiltani loputonta ihailua omasta mielestäni ”ihan tavallisista” neuletöistäni (tasoltaan ne olivat sellaisia, että kuka tahansa suomalainen naistuttavani olisi osannut ne tehdä). Rupea myymään näitä, he ehdottelivat. Nauratti. Toki sielläkin osaa moni neuloa, mutta sellainen (naisten) yleistaito se ei ole kuin Suomessa. 

Uskon ja toivon, että nykyään lapset saavat käsityötunneilla paljon omaa sukupolveani enemmän tietoa vaatteista ja myös tekstiilien kestävyydestä. Minä opin lähinnä tekemään, mikä on kyllä sekin tavattoman arvokasta ja auttaa hahmottamaan vaatteen tekemiseen kuluvaa aikaa (ja vaikka muiden aineiden tunneilla olisi voinut oppia globalisaatiosta, 1990-luvulla sitäkään ei vielä hahmoteltu kovin kummoisesti). Siksi on paljon vaikeita vaatekysymyksiä, joiden selvittämisen olen aloittanut ihan nollasta, tällaisia:

Mitä eroa on neulotulla ja kudotulla vaatteella? 

Miksi vaatteeseen käytetään joitakin tiettyjä materiaaleja? 

Mitkä materiaalit ovat kestävyyden kannalta parhaita? 

Miten vaate valmistetaan tehtaassa? 

Millaisia kysymyksiä globaaliin vaatetuotantoon liittyy? 

Pätevätkö samat kysymykset kankaiden tuotantoon?

Missä vaatteemme tehdään ja miksi? 

Millaisia eri osia myytävässä vaatteessa on, ja mistä ne ovat peräisin? 

Millaiset yksityiskohdat vaikuttavat vaatteen kestävyyteen? 

Millaisia kysymyksiä kannattaa kysyä vaatekaupassa? 

Mistä muoti tulee?

Miten muotivirtaukset vaikuttavat siihen, millaisia vaatteita koen tarvitsevani? 

Miten vaatetta pestään ja huolletaan?

Miten materiaalit vaikuttavat tähän? 

Mikä ympäristövaikutus on vaatteen käytöllä ja pesemisellä suhteessa sen valmistamiseen? 

Millaista vaatetta voi paikata?

Millaisia paikkausmenetelmiä on? 

Millaisia vaatteita voi viedä kierrätykseen? 

Mitä ”kierrätys” tässä kohtaa oikeastaan tarkoittaa? 

Miten loppuun kulunut vaate kierrätetään asiallisesti? 

Millaisia helppoja vaihtoehtoja on esimerkiksi trikoovaatteen jatkokäyttöön? 

Aikuisuuteni aikana olen selvittänyt näitä asioita paljon, enkä silti osaa vastata kaikkiin kovin kummoisesti. Mutta ajatella, jos nykyperuskoulun käynyt osaisi! Tällainen vaatesivistys olisi sellainen yleissivistyksen osa-alue, jota ihan jokainen meistä tarvitsisi omien kulutusvalintojensa tueksi. Uskon, että sitten osaisimme tehdä sekä yhteiskuntana että yksilöinä paljon parempia vaatepäätöksiä niin sanotusti lonkalta. Yksilöiltä säästyisi rahaa ja muita resursseja, koska (aikaa ja ajatuksia vievät) virhehankinnat vähenisivät, ja yhteiskuntana voisimme – – tuota noin, pelastaa vaikka maapallon. 

Käytän lapseni vaatettamiseen holtittomasti aikaa

Posted on by

Tällä viikolla ilmestyneessä Imagessa on esseeni, jossa pohdin lastenvaatenormeja. Paljastan siinä, että minulta menee yhden lapsen vaatteissa pitämiseen arviolta puoli tuntia päivässä. Se on paljon, niin paljon että tekisi mieli perua puheeni (koska nolottaa). 

En kellota lastenvaatehommiin käyttämääni aikaa. Silti arvio ei ole tuulesta temmattu. Esseetä kirjoittaessani seurailin kuukauden ajan, mitä kaikkea tein lapsen vaatteiden eteen, ja jouduin toteamaan, että teen aika paljon. Tähän tietenkin vaikuttavat omat arvoni ja resurssini. Ostan kaiken, minkä ikinä löydän, käytettynä, korjaan paljon ja pyrin hoitamaan pieneksi jääneet ja kulahtaneet vaatteet asiallisesti eteenpäin (en siis siirrä juuri mitään vinteille ja kellareihin tai muihin välivarastoihin). Olen aika varma, että (paljon) helpompaa ja huomattavasti nopeampaa olisi ostaa kaikki tarpeellinen uutena pari kertaa vuodessa. Mutta se ei minulle sovi.

Mitä sitten tein yhden kuukauden aikana?

:: Siirsin syrjään liian pieniä vaatteita, kuvasin joitakin ja etsin niille sijoituspaikkoja kaveripiiristä ja naapurustosta. Hoidin ne uusille omistajilleen. 

:: Hain naapurista kassillisen heille pieneksi jääneitä ja meille vielä isoja vaatteita. Valitsin lapselle käyttöön tulevat. Laitoin muutamat kuminauhakuolleet tai muuten kulahtaneet roskiin (pähkäiltyäni aikani, voiko niin tehdä ja olisiko jokin järkevämpi kierrätystapa olemassa). Kierrätin lopun kassillisen seuraaville halukkaille Buy Nothing -ryhmän kautta. Sovin niiden hakemisesta.

:: Korjasin polvet neljistä housuista, yksistä kahdesti. Osaan käytin nopeaa liimapaikkaa, toisiin aikaavievempää sashiko-kirjontaa. 

:: Etsin uusia, kestävämpiä ja/tai järkevämpiä paikkausmenetelmiä netistä.

:: Lyhensin muutamista polvireikäisistä housuista sortsit, minkä ansiosta sortsiostoksia ei tälle kuumalle kesälle tarvinnut tehdä lainkaan. (Aikaa meni myös ompelukoneen kanssa tappeluun.)

:: Etsin sopivia vaatteita tulevalle kaudelle Facebook-ryhmistä ja Torista (tähän meni paljon aikaa). Ostin juhlavaatteet kesähäihin ja muutamia muita tarpeellisia vaatteita, noudin ne tai sovin postituksesta. 

:: Avauduin ystävälle juhlakenkäpuutteesta ja sain lainaksi passelit kengät sinne kesähäihin. Sen jälkeen ostin Facebook-ryhmästä toiset, joita arvelin helteellä kevyemmiksi. Olivathan ne, mutta lisäksi ne olivat niin leveät, että eivät pysyneet jalassa. Käytimme lainakenkiä.

:: Ostin sandaalit uusina marketista sen jälkeen, kun olin todennut Torista huolella etsimieni ja ostamieni sandaalien olevan auttamatta liian suuret tälle kesälle (oikeastaan pitäisi ehkä sanoa, että sandaalit osti puoliso – aloite asian nopeaksi korjaamiseksi tuli häneltä).

:: Esipuhdistin lukuisia vaatteita sappisaippualla ja pyykkäsin normaaliin tahtiin useamman kerran viikossa.

Laskin, että neljävuotias lapseni on elämänsä aikana käyttänyt jo yli kymmentä kokoa vaatteita. Puljausta on siis todella riittänyt. Nyt kasvutahti vaikuttaa vähän hidastuneen ja niinpä lastenvaatetyökin vähenee. Esseen kirjoittaminen herätteli minut myös seuraamaan kriittisesti omaa ajankäyttöäni. Toki minä pidän vaatepuljauksesta ja teen sitä mielelläni, mutta rajansa kaikella. 

Päätin varjella vastaisuudessa entistäkin pienempää vaatekaapillista mahdollisimman hyvälaatuisia pukineita – ihan vain siksi, että huoltaminen ja korjaaminen on elämään merkitystä tuovaa käsittelytyötä ihan toisella tavalla kuin (edes käytetyn vaatteen) ostaminen. Toistaiseksi näyttää siltä, että tämä syksy sujuu lastenvaatetyön osalta vähän vähemmillä tunneilla.

P:S. Imagen voi tietty ostaa itselleen (kannustan!) mutta myös lukea Helmet-kortilla pääkaupunkiseudun kirjastojen eMagz-palvelussa. Se on mun suosikkijuttu nykyään!

Voiko parsittu vaate olla uskottava?

Posted on by

Facebookin Parsi ja paikkaa! –ryhmässä käytiin eilen mielenkiintoista keskustelua siitä, milloin koittaa aika, että parsituissa vaatteissa kulkeminen on sosiaalisesti hyväksyttävää. Moni osallistuja korosti, että se on jo sitä, että kukaan ei katso kieroon vaikka olisikin paikatut vaatteet. Keskustelijat olivat tietysti kaltaisiani: niitä, jotka ilolla paikkailevat omia ja lähipiirinsä vaatteita ja kuuluvat aihepiiriä ruotivaan ryhmäänkin.

En minäkään usko, että paikattuja vaatteita laajasti halveksuttaisiin tai että niistä saisi suoraa negatiivista kommenttia juuri missään yhteydessä. Niihin saatetaan suhtautua periaatteessa hyvinkin positiivisesti. Silti vaatteiden korjaaminen tai parsittujen pukineiden käyttäminen ei minusta ole normi. Vaatteet ovat niin halpoja ja niitä tuotetaan maailmaan niin paljon, että on aivan tavallista ja suht helppoakin ostaa uusi vaate silloin, kun vanha on mennyt rikki. Nopeasti tuotetut vaatteet ovat myös usein laadultaan niin huonoja, että paikkaaminen tuntuu osaavastakin turhauttavalta. Korjaus, vaikka kuinka pienikin, vaatii aina ajatustyötä ja usein myös manuaalista työtä. Harvalla on helppo luottopaikka, jonne revenneen tai hiutuneen vaatteen voisi viedä ehostettavaksi.

Lopputulos: hienot visible mending -parsinnat, kirjoen korjatut t-paidat ja farkkupaikoin koristellut lapsen polvet eivät ole valtavirtaa. Ne ovat innokkaiden korjaajien harrastelua. Voin olla ylpeä tekemästäni hienosta korjauksesta, mutta tunnen silti helposti alemmuutta, jos päädyn iskemättömiin vaatteisiin pukeutuneiden seuraan korjatuissa ja paljon rakastetuissa vaatteissa. Tämä on normin voima. Normi ei nimittäin synny siten, että ääneen lausuttaisiin jokin toimintatapa huonoksi, vaan siten, että tietty toimintatapa on tehty muita helpommaksi, että sitä valtavirtaisesti noudatetaan ja että se näin normalisoidaan.

Vaatteissa iso merkitys on sillä, miltä ne tuntuvat – päällä ja sosiaalisesti. Parsi ja paikkaa! -ryhmän keskustelussa joku kertoi menneensä ison ranskalaisyrityksen vieraaksi ja havainneensa, että siellä kaikki pukeutuivat Armanin pukuihin. Omat hyvälaatuiset vaatteet alkoivat siinä kohtaa tuntua nukkavieruilta. Tämä on ihan tyypillistä. Vieraassa ympäristössä, esimerkiksi ulkomailla, itselle tuntemattomassa sosiaaliluokassa tai uuden alan työpaikassa on tavallista vaikeampi aavistaa pukeutumisen normia. Sitä ei useinkaan lausuta ääneen tai edes tiedosteta. Paikalle päästyään useimmat huomaavat sen kyllä, ja monesti se näyttäytyy juuri epämukavana kokemuksena siitä, että omat vaatteet ovat jollakin selittämättömällä tavalla väärät.

Parsittujen ja paikattujen vaatteiden normistuminen vaatisi minusta sitä, että alalle syntyisi yhä enemmän yrityksiä, joilta näitä palveluita saisi ostaa. On selvää, että kaikki eivät koskaan tule paikkaamaan yhtään omaa tai lapsensa vaatetta, eikä kaikkien tietenkään tarvitsekaan. Moni sen sijaan olisi valmis maksamaan siitä, että omat kenties kalliit vaatteet joku korjaisi, ja vielä hyvällä ja luotettavalla maulla. Kun vain tietäisi, kenelle viedä! Oikiat Designin Vaatelaastari on hyvä esimerkki tuotteesta, joka on jo nostanut korjaamisen helppoutta ja profiilia. Viimeksi yritys teki sen painamalla kirjailija Miki Liukkosen tekstiä paikkoihinsa, mikä yhdistää paikkaamisen hauskalla ja konkreettisella tavalla sivistykseen. Tätä lisää!

Itse ihailen Instagramissa skotlantilaista Collingwood-Norrisia, joka korjaa näkyvästi mutta tyylikkäästi neulevaatteita ja myös opettaa korjaustekniikoita. Collingwood-Norrisin korjaukset ovat hyvä esimerkki sen tyylisestä vaatepaikkauksesta, jota voi kantaa ylpeänä kuin taideteosta. Luulen oikeastaan, että korkean hinnan maksaminen palvelusta vaikuttaa vaatteen kantajan sisäiseen tunteeseen, niin hassua kuin se onkin: maksettu ja harkittu parsinta ei tunnu ainakaan köyhäilyltä, vaan vakavasti otettavalta sijoitukselta paremman maailman puolesta. Sitähän se onkin.

Paikattu, rakkaudella

Posted on by

Perustan joka ilta sohvan nurkkaan paikkauspajan. Sille on hyvin käytännöllinen tarve. Jonkun perheenjäsenen vaatteessa on joka päivä reikä. Yleensä se on nuorimman jäsenen polvessa.

Olen ymmärtänyt, että tämä kertoo lapseni luonteesta ja elämäntavasta. Hän juoksee paljon, kaatuilee mielellään (ja sanoo sitten ”temppu!”) ja kiipeilee kaikkialle, esimerkiksi läheisen puiston hiekkaisille/jäisille/teräville kallioille (jotka toki ovat myös erinomainen liukumäki). Toppahousut kestivät reiättä päivän. Loppiaisena tämän talven toppapuvusta aukesivat polvet, monikossa. Eilen lapsi tuli päiväkodista collegehousujensa polvessa jälleen uusi reikä. Molemmat polvet on jo kertaalleen paikattu.

Nautin korjaamisesta, mutta olen kieltämättä yllättynyt siitä, miten paljon ja jatkuvasti sitä tarvitaan. En ihmettele, että monessa perheessä vaatteiden käyttöikä jää lyhyeksi. Korjailu vaatii omanlaisiaan resursseja, esimerkiksi aikaa ja taitoa. Kaikilla ihmisillä sellaisia ei ole. Tai sitten ei ole mielenkiintoa. Täysin ymmärrettävää.

Liimattavia ja silitettäviä korjauspaikkoja onneksi on, ja itsekin käytän myös niitä. Laatu kuitenkin vaihtelee. Liimasin toissapäivänä lapsen puvun selkään pari Prymin heijastinpaikan palaa lisäturvaksi, mutta toinen niistä irtosi jo eilen (”kun makasin pulkassa”, lapsi raportoi). Vaatelaastarit ovat toistaiseksi toimineet meillä ulkovaatteissa hyvin. Se on iso juttu, sillä vaatteiden pitäisi kyllä kestää ainakin yhden ja mieluusti paljon useamman lapsen käyttöaika, muuten niiden kaikenlainen ympäristökuormitus on aivan liian suuri. (Meille vaatteet tulevat käytettyinä, mutta silti olen pyrkinyt ostamaan hyväkuntoista.)

Parsimiselle, paikkailulle ja korjaamiselle omistautuneita palveluja tarvittaisiin enemmän. Jos hyvätuloisella alueella olisi pieni paikkauspuoti, asiakkaita olisi varmasti! Tällaisia taitoja pitäisi myös opettaa koulujen käsityötunneilla (ja ehkä opetetaankin). Korjaamalla voi tehdä hauskoja, uniikkeja juttuja, jos taitoa on, sen lisäksi että vaatteen käyttöikä pitenee. Korjausten ei myöskään tarvitse näyttää hipeiltä, vaan korjata voi myös minimalistiseen makuun sopivasti. Tämä kaikki vaatii kuitenkin sitä taitoa. Ja asian arvostusta.

Minä korjaan mielelläni, koska se on kiinnostuksiini osuva, käytännöllinen rakkaudenosoitus. Korjaaminen on hidasta, mikä sopii minulle hyvin. Se antaa aikaa ajatella: omia asioitani, mutta myös sitä ihmistä, joka on lämmittänyt käsissäni olevaa vaatetta. Ajattelen, että pistoillani siirrän rauhallisia, pitkiä ajatuksia vaatteen käyttäjälle, ja samalla kunnioitan vaatteen alkujaan tehneitä ihmisiä. Kiitän heitä, arvostan heidän työtään. Jos korjailu joskus tuntuukin ylimääräiseltä hommalta, muistutan itseäni: se jos mikä on arvojeni mukaista toimintaa. Siksi se tekee minullekin hyvää.

Normaalia kulutusta

Posted on by

Ennen joulua lapsi sanoo: Hei, meidän pihassa on kuusi, ei tarvitse ostaa omaa! Ystäväni antaa hänelle lastensa vanhoja leluja, hän huolehtii: Meillä on aika pieni koti. Kun mummu vie hänet Stockmannin Hesburgeriin, hän innostuu: Tätä ravintolaa ympäröi tosi iso kirppis! Hän kysyy minulta, onko hänen hammasharjansa ostettu kirpputorilta. Hän on kolme ja puoli.

Kulutus on sellainen asia, jota ei oikein voi olla jälkikasvulle opettamatta. Opettajana toimii se yksi ainoa ehkä toimiva opetusmenetelmä, eli esimerkki. Voihan se olla että meillä puhutaankin kuluttamisesta aika paljon, pohditaan mitä ostetaan ja mitä ei, mietitään mihin jokin tavara mahtuisi jos omistaisimme sen, mutta pääasiassa hänen ajatuksensa tulevat minulle yllätyksinä, joita ihmettelen enkä tiedä opettaneeni.

En tiedä mitä hän hiukan isompana ajattelee vanhempiensa kulutustottumuksista, tai ovatko ne siihen mennessä jollain olennaisella tavalla muuttuneet. Mutta juuri nyt käytetyn ostaminen, turhan välttäminen, tavaroiden laadusta huolehtiminen ja ahkera korjaaminen ovat lapselle ihan arkisia, neutraaleja asioita, joita kotona tapahtuu. Ne ovat normi. Olen siitä ehkä vähän ylpeä, mutta pääasiassa helpottunut. Hänen standardinsa ovat ulottuvillamme, toiveensa täytettävissämme, vielä.

Toistaiseksi huolehdin itse enemmän siitä että hän kulkee polvista paikatuissa housuissa, jonkun Onnin tai Toivon tai Alvarin vanhoissa. Mitä muut ajattelevat, huomaan kysyväni, mutta lapsi kysyy vain, kenen vanhat nämä housut ovat. Hän haluaa tietää edellisen käyttäjän nimen. Sitten hän kertoo sen kaikille.

P.S. Juuri kun olimme pohtineet, millaisista materiaaleista saisimme rakennettua hyvän majan, paikalliseen Buy Nothing -ryhmään ilmaantui elähtänyt patja. Lopputulos näkyy kuvassa.

Paljonko lapsen vaatteisiin menee rahaa

Posted on by

Väitän, että leikki-ikäisen voi vaatettaa vaikka ilmaiseksi, jos ei ole todella tarkka estetiikasta ja asuu väkirikkailla kulmilla. Korjaustaitokin auttaa. Olen itse saanut paikallisesta Buy Nothing -ryhmästä lapselle pikkuvikaisia merkkihousuja, t-paitoja ja ulkoilupuvun, ja muutakin olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt. Tässä tulee helposti lähinnä runsaudenpula: ihmisillä on kaapeissaan paljon omille lapsille pieneksi käynyttä vaatetta, jossa on reikä tai tahra. He tuskailevat, mitä sen kanssa tekisi. (Moni on toki valmis antamaan ihan ehjääkin vaatetta ilmaiseksi lastenvaaterumban minimoimiseksi.)

Minä en ole yrittänyt saada koko vaatekaapillista ilmaiseksi, mutta hankin lapselle vaatteet käytettyinä. Ensisijaisesti teen näin ympäristö- ja ihmisoikeussyistä mutta myös siksi, että perheemme on pienituloinen. Kovin paljon rahaa ei ole laittaa haalareihin ja kenkiin, jotka jäävät pieniksi hetkessä. Kalliisiin virheostoksiin ei varsinkaan ole varaa. Käytettyjen vaatteiden hyviin puoliin kuuluu se, että ne on testattu valmiiksi.

Käytettynä ostaminen vaatii aikaa, varsinkin jos on kuten minä: tarkka laadusta ja estetiikasta. En halua mitä tahansa. Haluan lapselle pienen mutta toimivan vaatevaraston. Sen pitäisi sisältää kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita mutta samalla sellaisia, joita lapsi rakastaa. Tämä ei ole ihan helppo yhdistelmä. (Lapseni käyttäisi vaikka joka päivä naapurustosta saatua, jo parhaat päivänsä nähnyttä Batman-paitaa, joka tietenkään ei ole oma suosikkini: se ei hengi omia arvojani, ei harkitsevaa epäkaupallista kotia, rauhallista kasvatusta, laadukasta koulutusta eikä mitään muutakaan sellaista, mitä varmaan yritän lapseni vaatteilla viestiä. Ihan oikein minulle!)

Olen omien vaatekulujeni ohella laskenut tänä vuonna, paljonko olen käyttänyt lapsen vaatteisiin. On vasta syyskuu, mutta kolmevuotiaan vaatteet tälle vuodelle alkaa olla hankittu. Rahaa on kulunut noin 450 euroa. Tähän summaan sisältyy vaatteita koossa 104 ja koko vaatekerta koossa 110 sekä joitakin isompia yksilöitä. Lisäksi siihen sisältyy kenkiä koissa 28–30. Vaatteet ovat yhtä sukkapakettia lukuun ottamatta käytettyinä hankittuja.

Mitä kaikkea siis?

Ulkovaatteet:
– 3 haalaria, 72 e
– 2 kurahousut, 10 e
– 1 välikausihousut, 6 e
– 2 välikausi-/toppatakkia, 28 e
– 1 sade-/välikausitakki, 9 e
– 12 kengät, tossut tai kumpparit, 117 e
– 2 hanskat, 11 e

Sisävaatteet:
– 1 merinovillatakki, 34 e
– 1 juhlavaatesetti (housut, takki, liivi), 20 e
– 11 paitaa, 24 e
– 1 huppari 18 e
– 3 housut, 22 e
– 1 collegeasu, 12 e
– 3 yöhousut, 3 e
– 1 kylpytakki, 10 e

Alusvaatteet ja sukat:
– 2 pakettia sukkia (toinen uusi), 14 e
– 7 harjoitusalushousut, 40 e

Olen tyytyväinen siitä, että turhia vaatteita en ole juuri ostanut, vaikka lukumääräisesti vähemmilläkin olisimme varmasti pärjänneet. Jotkin paidat ja kengät ovat käyneet turhan pian pieniksi, mutta tämä ei suuresti sureta, kun niihin ei ole upotettu valtavia summia. Juhlavaatesetti on menossa pieneksi ja jäi käyttämättä, koska kevään juhlat peruuntuivat tunnetusta syystä. Lapsi ei ole vuoteen käyttänyt vaippoja, mutta hiukan imua sisältäviä harjoitusalushousuja käytimme pitkään öisin. Ne olivat hyviä, mutta ilmankin olisi pärjätty.

Muutaman itselleni sopivan säästöperiaatteen olen keksinyt. Ostan villapuvut tosi isokokoisina, koska niistä voi helposti kääriä hihat ja lahkeet. Niinpä nytkin on villapuku olemassa viime vuodelta. Myös hupparit ja villatakit sopii pitkäselkäiselle lapselle ostaa isossa koossa. Niinpä maltoin tänä vuonna ostaa suomalaismerkin kalliin hupparin, joka on eettisesti valmistettu, ja merinovillatakin, joka jo edellisessä koossa osoittautui loistavaksi.

Elättelen toivoa, että lapsen pituuskasvu vähitellen hiukan laantuu ja pärjäilemme samalla vaatesetillä pidempään. Sen myötä yritän myös edelleen karsia vaatekaapin sisältöä. Jää nähtäväksi, toimiiko lapsella periaate ”vähemmän ja laadukkaampaa”, kuten toivoisin, vai kannattaisiko mieluummin haalia enemmän, edullista ja monenkirjavaa (lisää Batmania?). Tavoitteena olisi tietysti vähentää vaatteisiin käyttämääni metatyöaikaa.

Jos käytetyt vaatteet lapselle kiinnostavat, tsekkaa:
:: Helsingissä Little Copenhagen (laadukas second hand -osasto)
:: Helsingissä Kumpulan helmi, ent. Vekarakirppis (monenkuntoista ja -hintaista lastenvaatetta, myös merkki-)
:: Emmy (käytettyjen vaatteiden nettikauppa, jossa kirppiksiin verrattuna korkeahkot hinnat mutta laadukasta tavaraa ja helppo ostaa kerralla isompi setti)
:: Epäkelpokirppis viallisille vaatteille (Facebook-ryhmä, josta voi löytää tai kysellä pikkuvikaista ilmaiseksi tai pikkurahalla)

Koukussa parsimiseen

Posted on by

polvi

Polarn O. Pyretin leggingsit saivat polviinsa palat vanhoista farkuista.

Ajattelen vaatteita ja kirjoitan niistä, kirjaakin. En ole mikään muotiguru enkä ole koskaan jaksanut kiinnostua trendeistä kovin syvällisesti. En ole sellainen ihminen, jota sanottaisiin pukeutujaksi, saati hyväksi sellaiseksi.

Vaatteet kiehtovat minua ehkä siksi, että ne ovat esteettisiä niin monessa mielessä: ne näyttävät joltain, tuntuvat joltain, ehkä tuoksuvatkin. Ne koskettavat meitä hyvin konkreettisesti, koska joka tapauksessa on pukeuduttava joka päivä, olimmepa ”hyviä pukeutujia” tai emme. Lisäksi: vaatteet kantavat ihmeellisellä tavalla muistoja.

Muistan, mitä minulla oli päälläni ensimmäisellä kävelyllä puolisoni kanssa 20 vuotta sitten. Oli Benettonin ruohonvihreä narutoppi ja sen päällä paloautonpunainen v-aukkoinen trikoopaita. Jalassa khakinväriset lyhyet shortsit ja urheilumalliset sandaalit. Muistan, miltä tämä vaatekerta tuntui päälläni. Emme vielä seurustelleet, minä ja hän, mutta jotain jostakin kutkutuksesta kertoo se, että muistan asuni tuolta ensikävelyltä niin tarkkaan.

Vaatteiden silittely ja pohtiminen rauhoittaa minua, niin kuin se maadoittaisi. Siksi kaipaan sitä nytkin, kun maailma ympärillä on mullistunut ja arki muuttunut vähän vinoksi. Enää en keskity ostamiseen, vaan kaivelen usein iltaisin vaatekaappejani ja lapsen vaatelipastoa. Pyrin hellimään niitä vaatekappaleita, jotka jo omistan. Parsin paljon. Yritän kääntää ajatuksiani vaatteista, pukeutumisesta, kauneudesta vähän toisenlaisiksi. Arvostavammiksi, erilaisiksi, virkeiksi.

Aloin keräillä lapselle seuraavan koon vaatteita. Kirpputoreilla ei nyt voi käydä, mutta löysin kilpailevan menetelmän. Kysyin paikallisessa Buy Nothing -ryhmässä, pyöriikö jollakulla kaapissa yksivärisiä 110-senttisiä housuja, joissa on pikkuvikaa – vaikkapa polvi puhki. Olen oppinut, että tämänkokoiset housut eivät muutenkaan voi olla sekä käytettyjä että ehjiä, ne ovat toisensa pois sulkevia määreitä. Iltapuhteina harjoittelen mielelläni toimivia ja kauniita korjaustapoja. (Toistaiseksi lapsi on vieläpä rakastanut paikattuja housujaan.)

Olen viikon kuluessa hakenut naapurustosta kymmenet housut, mikä on yllin kyllin meidän käyttöön. Hinta: nolla euroa. Terapiavaikutus: suuri. Olen nauttinut iltahetkistä housuja paikatessani. Olen tunnustellut pestyä puuvillaa ja miettinyt, millaisissa leikeissä puhjenneita polvia on kulutettu. Olen ajatellut niitä perheitä, joilta olen housuja hakenut. Lapsi kyseli edellisten käyttäjien nimiä. Se onkin tärkeä kysymys!

Vaatteet ovat tarinoita. Lohdullista on se, että rumat ja epämukavatkin vaatteet ovat. Tänään aion paikata jälleen yhdet leggingsit.

Kuinka kauan vaatteen kuuluu kestää?

Posted on by

kengätVaateostoksien kirjaamisen ansiosta olen aika hyvin kartalla siitä, milloin mikäkin vaatteeni on ostettu. Siksi on mahdollista sanoa myös jotakin niiden kestävyydestä.

Huomaan, että maltillisen vaatevaraston omistajalla on yksi haaste, nimittäin se, että vaatteet kuluvat. Sillä kyllä ne kuluvat. Juuri eilen huomasin taas yhdessä perusyläosassani pienenpienen reiän. Sen saa korjattua, mutta kun näitä pienoisia reikiä on tarpeeksi, vaate ei yleensä enää tunnu erityisen siistiltä.

Vuoden 2016 vaateostoksistani olen julkaissut täällä blogissa poikkeuksellisen yksityiskohtaisen listan, joten sen sisältöä on helppo tarkastella hiukan lähemmin nyt, kun vaatteiden ostamisesta on yli kaksi ja puoli vuotta aikaa. Miten vaatteeni ovat kestäneet?

Tässä jo vuoden 2016 lopussa julkaisemani ostettujen lista, nyt kestävyyskommentein:

leggingsit, Muji 12,50 e

Olivat tehokkaassa yöhousukäytössä. Hajosivat suhteellisen pian täydellisesti ja korjauskelvottomasti. Menivät roskiin.

Etam-t-paita, La Fripe Rue St Maur 2 e (second hand)

Tämä oli alkujaankin vähän nafti ja arvioin koko ostoksen heti hölmöksi. Käytin muutaman kerran. Lähti kiertoon.

Majestic filatures -poolo, Emmaus 6,50 e (second hand)

On kaapissani yhä, ja hyvässä kunnossa. Olen käyttänyt tätä paljon. Joskin tämäkin on nykymakuuni vähän nafti…

silkki-kashmir-yömekko, Emmaus 12,50 (second hand)

Oli aktiivisessa yöpaitakäytössä Pariisissa ja hajosi joka paikasta aika pian. (Oikeasti tässä kyllä taisi olla silkin sijaan tai lisäksi pellavaa.) Meni roskiin. Huono hinta-laatusuhde jopa käytettynä!

silkkipaita Miikan julkkareihin, Emmaus 12,50 (second hand)

Käytin julkkareissa ja joissain muissa kemuissa. Materiaali on kummallinen: vesiroiskeistakin jää tahrat. Tekee käytöstä lähes mahdotonta, mutta tämä on edelleen vaatevarastossani.

sukat, Monoprix 6,90 e

Villaiset sukat, joita käytän yhä, vaikka ovat nukkaantuneet kovasti. Jokin reikä on tullut, voisi paikata.

rintsikat Calvin Klein x 2, Stocka 103 e

Nämä lähtivät raskauden myötä roskikseen täysin palvelleina. (Tosin koossa taisi alkujaankin olla toivomisen varaa…)

Korjaustyö: Wonders-kävelykenkien pohjaaminen, suutari Rue Roquette 18 e

Nämä kengät ovat tulossa taas kevään myötä käyttöön. Kannatti korjata.

La Botte Gardiane -avokkaat, 160 e

Olen käyttänyt, mutta jostain syystä olin ostanut vähän naftit. Suutari venytti näitä hiukan taannoin, ja luulen että nämä ovat loistavat kengät tälle kesälle.

Majestic Filatures -pellavahuivi x 2, Emmaus 31 e (secondhand)

Värit eivät näissä olleet ihan parhaat mahdolliset minulle. Toisen olen myynyt eteenpäin, toinen on käytössä yhä.

Maxmara-mekko, Bis Boutique Solidaire 15 e (secondhand)

Paljon käyttämäni perusmekko, joka palvelee taas ensi kesänä. Jes! On materiaaliltaan ehkä viskoosia, jonka laatu kyllä jättää hiukan toivomisen varaa (enemmän kuin Maxmaralta odottaisi). Kestää kuitenkin, koska käyttö on Suomen lyhyen kesän vuoksi rajallista.

H&M-paita, Oriveden kirppis 1 e (secondhand)

Oli käytössä pari kesää. Väri ei kuitenkaan tyydyttänyt pidemmän päälle. Lähti kiertoon.

rintsikat, KappAhl 20 e

Käytössä yhä. Eivät yhtään nätit ja myös vähän repsottavat, mutta mukavat.

Marimekko-villaliivi, Kierrätyskeskus 5 e (secondhand)

Tämä on ihana. Käytin eilen viimeksi. Olen viimeisen vuoden sisällä ihastunut liiveihin.

jakku hautajaismekon päälle, Kierrätyskeskus 9 e (secondhand)

Palveli hautajaisissa kerran. On kaapissa. En ole varma, käyttäisinkö toiste.

Kurt Kellerman -villamekko hautajaisiin, Kierrätyskeskus 10 e (secondhand)

Palveli hautajaisissa kerran. On kaapissa. Tässä on potentiaalia, kaunis mekko – joskaan ei kovin muodikas juuri nyt.

mustat herrainkengät, Kierrätyskeskus 6 e (secondhand) – kuvassa

Tykkään näistä kovasti, mutta käyttö on ollut aika vähäistä. Näille ei ole elämässäni toistaiseksi ollut kovin suurta tarvetta.

Korjaustyö: YSL-jakun hihojen kavennus ja vuorin uusiminen, Vaatturi Niko Pelkonen 100 e

Tämä jakku on hieno ja loistokunnossa, mutta olen suoraan sanottuna käyttänyt sitä vain vähän. Minulla ei oikein ole tarvetta tämän tyyliselle vaatteelle – tai ainakaan en ole keksinyt sitä vielä!

Korjaustyö: Wonders-nilkkurien täydellinen korjaus, Haagan suutari 35 e

Nämä kengät jäivät täysin palvelleina eläkkeelle viime syksynä. Roskiskamaa, mutta en ole vieläkään malttanut heittää…

silkkivilla-aluspaita, Stocka 21,90 e

Kaapissa yhä, hyvässä kunnossa. Jonkin verran käytetty.

Janita-kengät, Kenkämarski 198 e

Olen käyttänyt näitä talvet ostamisesta alkaen. Korjautin juuri toisen vetoketjun. Palvelevat kaiketi vielä pitkään.

3 x alushousut, Kappahl 13 e

Ovat jo joutaneet roskiin. Alushousut vaikuttavat kestävän käytössä noin vuoden verran.

silkki-villaleggingsit, Sokos 19,90 e

Käytössä ja kunnossa yhä.

uimapuku, Ellos 35 e

Olen käyttänyt tätä aktiivisesti ja käytän yhä. Hiukan harmillisen nafti, ja olkaimet vaatisivat ompeleita. Harkitsen korvaamista paremman kokoisella ja pitkälahkeisemmalla (joita on kyllä tosi vaikea löytää).

Yhteenveto: 25 ostamastani vaatteesta 11 on kaapissani edelleen, kahden ja puolen vuoden jälkeen. Minusta se on lopulta aika vähän, ainakin kun yritys on ollut ostaa kestävää sekä laadun että tyylin puolesta. Seitsemän vaatetta on mennyt roskikseen – ei laiskuuttani vaan siksi, että ne ovat oikeasti olleet täysin loppuun kuluneita. Loput ovat olleet enemmän tai vähemmän virheostoksia, ja muutamista vuoden 2016 vaatteista luopumista harkitsen edelleen, koska ne ovat olleet vähällä käytöllä tai jääneet nafteiksi.

Tästä voinee päätellä ainakin sen, että en ole mikään mahtiostaja. Vuonna 2016 en ostanut valtavasti – kulutin ostoksiin ja korjauksiin yhteensä noin 854 euroa, aika tarkkaan keskimääräisen suomalaisen verran – mutta silti näistäkin ostoksista olisi voinut monta jättää väliin.

Toki tämä kertoo myös siitä, että vaatteet, varsinkin yö- ja alus-, kuluvat. Huomaan, että vuosi sitten ostamani iso setti alushousuja alkaa taas olla tiensä päässä. Reikiä on aika paljon ja elastaanit ovat väsyneet. Asiaan vaikuttaa kuivausrummun käyttö, mutta se helpottaa arkeani niin paljon, etten ole valmis siitä luopumaan. Sitä en tiedä, kestäisivätkö laadukkaammat alushousut pidempään (nämä ovat pikamuotiketjun puuvillaista mallistoa).

Olen joka tapauksessa jälleen hieman pulassa vaatevarastoni kanssa. Se sisältää kokoonsa nähden liikaa vähän pieniä ja hiukan epäsiisteiksi kuluneita vaatekappaleita. Tarvitsisin uutta lähinnä siksi, että muutamat vaatteet ovat nyt niin kovassa käytössä, etten ennusta niille enää kovin pitkää elinaikaa. Pelkään, että kohta koko vaatevarastoni on kulahtanut.

Etenkin tarvitsisin uusia paitoja, mutta mistä ihmeestä niitä löytää? Haluan laadukkaita, juuri oikeanlaisia, kestäviä… Eivätkä kirpputorit oikein tunnu vastaavan kysyntään. Uusien vaatteiden ostajana minusta on tullut entistä arempi, kun joka ainoassa tekemässäni ostoksessa tuntuu olevan jokin virhe. Hermostun, jos ihan uudesta takista hajoaa vetoketju (kuten viime vuonna kävi Didriksonsin takille) tai uusi t-paita läikittyy materiaalinsa takia pesussa omituisesti (kuten kävi viime vuonna Lindexin paidalle). Vastikään tilasin netin kautta Balzac Parisilta ihanalta näyttäneen mekon, mutta se kuoriutui paketista kauheana ryppykasana. Ei jatkoon tämmöinen.

Runoja shoppailun tilalle

Posted on by

img_4701

Olen ennenkin kirjoittanut, etten usko vaatteiden ostolakkoon aiheeseen liittyvien pulmien ratkaisijana. Toki vaikkapa vuoden ostolakko varmasti paljastaa yhtä ja toista omasta ostokäyttäytymisestä ja voi siten olla hyödyllinen, mutta olen arvellut, että tarpeet sen myötä vain kasautuvat. Vuoden kuluttua kaikki alusvaatteet ja sukat ovat kulahtaneita, on pikainen tarve uusille farkuille ja niin edelleen. (Ja tämä on vaarallista miksi? En tiedä.)

Enemmän olen kaivannut ideaa, jonka vastikään löysin Worn values -blogista. Nimittäin shoppailulakkoa, tai ikkunaostosten lopettamista. Se on vähemmän ehdoton ja joustavampi mutta osuu ongelman ytimeen.

Siis: tarpeeseen saa ostaa. Jos sukat menevät rikki, saa ostaa uudet. Jos tarvitsee takin, sen voi ostaa. Shoppailulakon ideana on lopettaa se, mitä ainakin minä teen yhä, vaikka en useimmiten ostakaan mitään: kaupoissa kiertely, nettikauppojen klikkailu. Ajanvieteshoppailu. Se, että käytän paljon aikaani kuluttamisen ajattelemiseen ja alistan ajatukseni markkinoiden määräämiin muotteihin.

Ongelmaa ei tietenkään ole, jos nauttii kaupoissa kiertelystä ja haluaa käyttää siihen aikaansa. Mutta jos on kuin minä ja vain klikkailee kauppoja tylsyyksissään, tottumuksesta (ja ehkä vähän toivoo löytävänsä ostettavaa kunnes saa klikattua itsensä pois sieltä sivulta ja huoattua, että huh, pääsinpäs ostamatta), shoppailulakosta voi olla iloa.

Voisinko vapauttaa itseni seuraamasta, mitä minulle juuri nyt myytäisiin superhyvään hintaan? Vapautua kehittelemästä tarpeita ja keskittyä mieluummin vaikka huoltamaan sitä, mitä jo omistan? Louisa kirjoittaa asiasta hyvin.

***

En ole ihan varma, mitä shoppailun lopettaminen käytännössä tarkoittaisi. Ainakin tietyn epätäydellisyyden hyväksymistä. Kaikki vaatteet eivät nimittäin voi koko ajan olla täydellisiä, ellei niiden uusimiseen käytä paljon aikaa (ja silloinkin se taitaa olla epätodennäköistä). Todettava kyllä on, että ainakaan minun vaatteeni eivät nytkään ole täydellisiä. Näen puutteet, koska tiedän, mitä kaupoissa olisi tarjolla. Pränikämpiä. Kauniimpia. Muodikkaampia. Pirteämpiä.

Tarve on tietysti oma kysymyksensä. Shoppailulakko pakottaisi miettimään, mitä tarve minulle tarkoittaa. Jos aluspaitani ovat hiutuneita ja melkein läpinäkyviä mutta kuitenkin toimivat tarkoituksessaan muiden vaatteiden alla, tarvitsenko (omasta mielestäni!) uusia?

Tällaisia päätöksiä joudun tekemään. Mutta on rehellisyyden nimissä todettava, että teen niitä jo nyt. Säästän mieluusti siellä, missä voin, ja koen velvollisuutta käyttää erityisesti kierrätyskelvottomat vaatteet mahdollisimman loppuun.

On kuitenkin myös sellaisia haluja/tarpeita kuin kuviollinen paita. Minulla ei ole kuviollista paitaa. Haluaisin sellaisen. Mutta tarve? Tosiasiassa pärjään kyllä hyvin ilmankin. Minulla on monta yksiväristä paitaa (miten ihanaa! Minulla tosiaan on monta yksiväristä paitaa!). Ja jos avaan suosikkinettikauppani sivut selaillakseni vaihtoehtoja, todennäköisin lopputulos on, että en löydä täydellistä kuviollista paitaa vaan keksin joitakin muita vaatteita, joita nyt vaan olisi kiva ostaa. Koska… Niin, miksi? Siksi ehkä, että minkä tahansa löytämisestä saa hetkellistä iloa.

Tosiasiassa haluaisin kuitenkin löytää elämässäni ihan toisenlaisia asioita kuin kauniita mekkoja ja luksuöösin näköisiä paitoja.

Jos ajattelen asiaa hetkenkään, ne mekot ovat minulle aivan sama, kunhan joskus saan nähdä kukan nupullaan, putoavan lehden, pilven liikkeen tai vaikuttavan taulun – tai lukea ihmeellisen runon, nähdä nuorallakävelijän. Voidaan väittää, että nämä asiat eivät ole keskenään vaihtoehtoisia, mutta kyllä ne vähän ovat.

”Sillä missä on sinun aarteesi, siellä on myös sinun sydämesi” on minusta Matteukselta (Matt. 6:21) varsin pätevä oivallus. Energiani on juuri siellä, mihin sitä käytän.

***

Vuosi 2017 on alkamassa. Ajattelen varovasti vaateshoppailulakon mahdollisuutta. Ryhtyisinkö? Jos vaikka jokaisena tylsänä hetkenä lukisin runon? Aika ihana ajatus, oikeastaan.