Jotkin työt edistyvät (myös) nukkumalla, kahvia juomalla, edestakaisin kävelemällä. Kirkastuvat. Lehtijutut ovat sellaisia, ja luulisin monen muunkin ajattelutyön olevan. Maan johtamisenkin, kun se nyt on tapetilla.

Toisia töitä pitää tehdä oikein tosissaan, tai muuten ei tapahdu mitään. Kassamyyjää ei kiitä kukaan, jos hän kehittää työtään kahvia juomalla. Autonkuljettajakin joutuu ihan oikeasti ajamaan, ajamisen ajattelu ei riitä.

En tahdo koskaan muistaa, että samassa kategoriassa on kaikenlainen kielenkorjaus. Toisen teksti ei muutu paremmaksi, vaikka minä kuinka pohdin kielifilosofiaa. Se parantuu vain siten, että minä tuijotan ruutua, skarppaan, venytän välillä aivoni äärimmilleen yrittäessäni ymmärtää jonkin virkkeen hatarasti aukeavaa merkitystä. Tunnista toiseen.

Tekstityöläisellä ei (näköjään) ole toimintamallia tämän luonteisiin hommiin, vaikka niitä tekisi säännöllisesti. Pitää jättää hötkyilemättä, vaikka tietää, että työ on hidasta eikä sitä voi edes hätätapauksessa tehdä yhden yön aikana deadlinen lähestyessä. Täytyy oikein harjoitella sitä, että tästä asiaintilasta huolimatta päivässä saa keittää yhdet kahvit. Ja syödä. Ihan hyvää tekee ehkä käydä ulkonakin (vaikka kuka nyt marraskuuksi naamioituneessa joulukuussa sellaista haluaisi).

Niin, terveisiä vaan kirjaprojektin kimpusta.