”Sellainen on vain koululaisilla ja rikkailla”, vastattiin nuorelle miehelle, joka ensimmäisessä työpaikassaan kysyi pomolta, milloin on hiihtoloma.
Keskiluokkaisissa kekkereissä lomat ja matkat ovat kuitenkin yleinen small talkin aihe. ”Onks mitään reissuja tulossa” on neutraaliksi naamioitu keskustelunaloitus, joka voidaan esittää yleisessä tilanteessa ja jonka ei kai ole tarkoitus asettaa ketään vaikeaan asemaan. Siinä on kuitenkin vahva sisäisoletus: se, että jokainen voi reissata, että jokaisella on joskus lomaa, että jokaisella on rahaa ja terveydellinen mahdollisuus. Ja tietysti itsestään selvää on, että kaikki ovat kiinnostuneita matkailusta!
Se on rikkaan kysymys, jonka hän ajattelee voivansa esittää koska kokee ympäristönsä melko samanlaiseksi kuin on itse.
Kuitenkin: Samoissa kekkereissä voi helposti olla esimerkiksi johtotason tehtävissä olevia ja prekaareja pätkätyöläisiä. He ovat ehkä molemmat keskiluokkaa mutta tulotasoltaan ja -varmuudeltaan ihan eri asemissa.
Eron huomaa vasta tällaisista harmittomista small talk -aiheista. Silloin asiaan kiinnittää yleensä huomiota ainakin se prekaari. Hän saattaa kiemurrella vähintäänkin sisäisesti.
Kiusalliseen kysymykseen voi aina vastata, että eipä ole reissuja tulossa, mutta silti jo kysymys tekee olon hiukan epämukavaksi. Se olettaa paljon. Se hyppää yli elämän kaikki perustasot (ruoka, koti, terveys, vaatteet, kulkuväline) ja siirtyy viilaamisen puolelle, sille jossa tärkeintä on ”rentoutua” (matkustamalla).
Entä jos vaihtaisi vastausmoodin täysin? Sanoisi totuuden.
”Mä mietin tässä juuri että onko mulla varaa ostaa lääkkeet tässä kuussa.”
”Mulla ei ole vakituisia töitä eikä siis myöskään koskaan lomaa.”
”Mitä sä tarkoitat reissuilla? Meinaan kyllä käydä ensi viikolla keskustassa.”
Harmiton vastaus harmittomaan kysymykseen, you know.
Ainakin kiemurtelija vaihtuisi.
Tekstityöläinen 
Olen pannut merkille, että täydellinen varattomuuskaan ei estä prekariaattia matkustelemasta, jos sitä pidetään kovin tärkeänä. 😉
Heh, eipä niin 🙂 Mutta on myös tilanteita, joissa ei eri syistä todellakaan matkustella, vaikka sitä sinänsä pidettäisiinkin tärkeänä. Siksi musta reissailu ei ole erityisen harmiton small talkin aihe. Kuten ei myöskään työ, joka on vielä yleisempi ”kepeä” aihe. Olisi erinomaisen hauska keksiä hyviä vaihtoehtoja näille, mutta vielä en ole oikein onnistunut.
Kiva kun kävit blogissani kommentoimassa sillä myönnän että olin unohtanut blogisi, vaikka täällä on ollut usein tosi mielenkiintoisia kirjoituksia.
Kiemurtelijan vaihtaminen on hyvästä aina välillä. Uskon kuitenkin, ettei moni ääneen mitä sattuu töräyttelijä edes huomaa harmittomien vastausten perimmäisiä syitä.
Kiva kun tulit vastavierailulle! Pitkään aikaan täällä ei kyllä ole ollut uutta luettavaakaan, kun eräs pienikokoinen ihminen on aika huolellisesti imaissut kirjoittajan kaiken ajan…
Olisi kyllä kiva keksiä parempia puheenaiheita, etenkin uusien tuttavuuksien kanssa. Yritän nykyään vältellä kysymästä tuota iänikuista työ-/opiskelukysymystä (ellei puhekumppani itse mainitse aiheesta ensin jotain), koska se voi olla tosi kiusallistakin. Itselläni on ollut monta vaihetta elämässä, jolloin en todellakaan olisi jaksanut selitellä kenellekään mitään duunistani, koska tilanne sen suhteen kaihersi niin pahasti. Eikä sitten lopulta ole kauhean olennaista, mitä kukakin tekee elääkseen, eikä se usein edes tuota paljoa jutunjuurta, ellei sitten kyseessä satu olemaan kollega.
Reissuista ei tulisi mieleenikään kysellä keltään muilta kuin vanhemmiltani, koska he tosiaankin matkustelevat säännöllisesti. Tämä varmaan kertoo vain omasta tulotasostani 😀
Työ on todellakin toinen paha, ja vielä yleisempi. Yritän myös vältellä, mutta kun muutenkin olen huono smalltalkissa, tuloksena voi olla hiljaisuus…
Rahani riittävät budjettimatkustamiseen, joten en ole varmaankaan oikea henkilö kommentoimaan. Mutta ainakin tuo kysymys on helppo pallottaa takaisin: ”Ei, ei ole. Entä sinulla?” Ja ehkä kysyjän puheesta löytyy joku uusi jutun aihe. Jos keskustelun aloittaja oikeasti haki tietoa rahatilanteestasi/kulttuurisesta pääomastasi tms. niin omahan on ongelmansa.
Itse stressaan parhaillaan asunto-osakeyhtiön yhtiökokousta, jonka yhteydessä on seurustelua vaativa ravintolaillallinen. Yhtiön maksama ruoka, joka maksaa puolet yhdesta kuukausivastikkeestani kiinnostaa, mutta kun minulta ei osata kysyä muuta kuin työtäni, enkä palkatonta toimintaani kehtaa vastaukseksi sanoa, niin jään keskustelusta aika ulos. Ja tämä on jo kolmas kokous.
Kyseisessä porukassa oli muuten matkajuttuja tyyliin ”luksusjuna Etelä-Afrikassa, eihän se maksa kuin 8 tuhatta”, joka ehkä osaltaan loi arvottomuuden tunnetta. Kun tarkemmin ajattelen.
Osaisipa just etsiä noita uusia puheenaiheita. Olisihan niitä! Jotkut ihmiset ovat tässä hirmuisen taitavia ja voivat siten saada tavallisesta smalltalkista ihmeen paljon irti. Ihailtavaa!
Onpa jännä konsepti tuo yhtiökokous + ravintolaillallinen! (Mietin heti, mikä siinä on taustalla – pyritäänkö vain houkuttelemaan jengiä osallistumaan?) Tuollaiset tilanteet on kyllä just sellaisia, joissa saisi olla muutama itselle helppo keskustelunaihe hihassa. Onneksi naapurien kanssa voi ehkä puhua talosta, asuinalueesta ja tällaisista jutuista? Mutta jos meininki on tuo, että kerrotaan luksusmatkoista, niin voi ehkä olla vähän vaikea rikkoa sitä jollain roskiskatoksen toimivuudella 🙂