Vain hyväosainen voi tehdä työnsä ilmaiseksi

Tasan viisi vuotta sitten mietin näköjään, onko journalismista tulossa rikkaiden hommaa.

Huolehdin siitä, että journalismia voivat tulevaisuudessa tehdä vain ihmiset, jotka ovat valmiiksi taloudellisesti turvatussa asemassa ja joiden kysymykset heijastelevat tätä asemaa.

Pohdin silloin, mitä ajattelen asiasta kymmenen vuoden kuluttua. Mitä silloin luen? Ovatko asiakaslehdet menneet muiden lehtien ohi journalismin tasossa, koska ne pystyvät maksamaan tekijöille?

Näin viiden vuoden kohdalla on hyvä tehdä väliraportti, joka pohjaa muodikkaasti eniten omiin kokemuksiini.

Sittemmin tapahtunutta:

Oma, pääosin asiakas- ja sidosryhmälehdistä koostunut asiakaskuntani on muuttunut aika paljon yhdestä ainoasta syystä. Moni vanhoista asiakkaistani – puhun nyt siis lehdistä – on kuopattu, ilmeisesti turhina tai kannattamattomina. Vanhanaikaisten asiakaslehtien aika voi olla ohi.

Kuolemabuumi ei tullut varoittamatta. Sitä edelsi esimerkiksi sähköposti, jossa kiitettiin hyvästä työstä ja toivottiin sen jatkuvan mutta ilmoitettiin palkkioiden pienentämisestä kymmenellä prosentilla. (Olen oikeasti kiva ja joustava ihminen, mutta en suhtautunut tähän kovin myötämielisesti.) Toki toimitusten sisällä kalkki on ollut vielä karvaampaa, kun ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa.

Toisaalta jotkin yritykset ovat nähneet muuttuvassa tilanteessa uudenlaisen raon toimia. Olen saanut uusia toimeksiantajia asiakaslehdistä, joita tehdään pieteetillä ja joissa julkaistaan todella hyvää journalismia. Entistä pidempiä ja paneutuvampia juttuja, hienompia kuvia, kunnianhimoisempaa editointityötä. Ihanaa!

Kahdeksannen päivän julkaisema, laajasti asumista käsittelevä 3H+K on tästä hyvä esimerkki. Pelkästään viime viikolla postiluukusta kopsahtaneessa numerossa oli monta juttua, joita olin puoliksi tiedostamattani kaipaillut ja – uuvatti kun olen – etsinyt perinteisemmästä lehtiskenestä. (Esimerkkejä: Annukka Oksasen juttu pohtii, miten tiivistyvää Helsinkiä pitäisi rakentaa ja asuttaa. Taina Ahtela kertoo jutussaan Feminististä puoluetta johtavan Katju Aron elämästä ja asumisesta. Heli Satulin jutussa etsitään vaihtoehtoja omalle autolle.) 3H+K vastaa ainakin minun tarpeeseeni lukea asumisesta jotakin muutakin kuin sisustustavaran ostovinkkejä.

Kun viisi vuotta on kulunut edellisestä pohdinnastani, pidän yhä mahdollisempana, että asiakaslehdet ihan oikeasti päihittävät osan perinteisesti journalistisista aikakauslehdistä. Sidoksia on joka tapauksessa kaikilla, ja ehkä on ihan hyväkin, että ne on ilmaistu selvästi. Toki tarkkana saa olla, koska alue on journalistisesti harmaa. Journalistin ohjeita ja niihin sitoutumista tarvitaan, samoin keskustelua aiheesta.

Joka tapauksessa on selvää, että hyvää journalismia ei jatkossakaan voi tehdä ilmaiseksi, ja lehtien tilausmäärät ovat laskussa. On keksittävä uusia keinoja rahoittaa toimintaa. Yksi keino on se, että raha tulee ihan toista alaa edustavan kustantajan ydintoiminnasta – 3H+K:n tapauksessa kiinteistönvälityksestä.

Muitakin tapoja tietysti on. Esimerkiksi The Guardian tarjoaa sisältönsä netissä ilmaiseksi ja luottaa vetoamiseen: juttujen lopussa muistutetaan, että jos jokainen, joka lukee niitä, maksaisi vastineeksi euron, lehden tulevaisuus olisi turvatumpi.

Olipa rahoituksen tapa mikä tahansa, rahan löytymisellä on merkitystä jokaiselle lukijalle ja lukutaidottomalle. Juttuaiheiden monipuolisuutta palvelee se, että toimittajan työstä maksetaan elämiseen riittävä summa. Muuten tästä tulee vain rikkaiden hommaa, ja se on näkökulmien ja vallan vahtimisen kannalta vaarallista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s