Välipäivien tunnustus: inhoan pitää-verbin konditionaalia ja itsestään selvinä totuuksina pidettyjä asioita.

Minusta mitään ei pitäisi tehdä. Joko teet tai et tee. Pahinta on, kun joku perheenjäsenistä konditionalisoi kodin ja huokailee: ”pitäisi tiskata”, ”pitäisi viedä roskat” tai ”pyykitkin pitäisi pestä”. Tiedämmehän kaikki, että sellaista puhetta ei osoiteta itselle. Se on (ehkä vähän syyllistävä) kehotus kanssa-asujille. Pahimmillaan se on vain totunnainen hokema, jolla ei ole todellisuuspohjaa. (Puhun kokemuksesta.)

Ja ne itsestäänselvyydet. Jouluun niitä liittyy paljon. Tietenkin syödään laatikoita ja kinkkua. Tietenkin tapetaan puu ja tuodaan se sisälle. Tietenkin ostetaan lahjoja ja ollaan perheen kanssa ja luetaan kirjoja ja syödään suklaata. Sillä sellainen joulu on! (Tiedän: joulua ei saa kritisoida – eikä varsinkaan ottaa esille tapettua puuta. Tämä herättää joissakin ihmisissä epämääräistä ahdistusta. Miksi?)

Useimmat pitäisit ja itsestäänselvyydet ovat minusta vain luovuuden tukkeita. Toisin ajattelu on usein ärsyttävän vaikeaa, mutta sen pitäisi olla jokaisen ajattelevan ihmisen velvollisuus. Äidin, naapurin tai puolison tapa ei ole ainoa oikea tai edes tavallinen, omasta tavasta nyt puhumattakaan.

Kyseenalaistaminen ja uusien reittien etsiminen – olipa kyse sitten kulutustottumuksista tai bussimatkasta kotiin – avaa ainakin minulle paljon enemmän uutta kuin suunnitelmien seuraaminen. Ihminen osaa suunnitella vain sellaista, mistä hänellä on kokemusta, ja suunnitelmissa pysyminen puolestaan laajentaa kokemuspiiriä kovin vähän. Olenkin hellinyt ajatusta tavattomien ajatusten keräämisestä: kekseliäiden, luovien ja kyseenalaistavien ajatusten kokoelmasta. Joulukuun suosikkejani on kaksi.

Kymmenkuinen kummityttömme ei saanut vanhemmiltaan ainoatakaan joululahjaa. Perusteluna oli, että tyttö ei vielä ymmärrä lahjojen antamisesta tai vastaanottamisesta mitään. Hän saa ihan tarpeeksi lahjoja sukulaisilta ja ystäviltä, kuittasi lapsen äiti. Ajatus on minusta vastaansanomattoman fiksu, mutta en välttämättä olisi itse tullut sitä ajatelleeksi. Lapset ja lahjat ovat tuntuneet jollakin tavoin itsestäänselvältä yhtälöltä.

Jari Tervo vertasi jouluaaton Hesarissa homoseksuaalien ja suomalaisten määrää maailmassa (500 miljonaa ja 5 miljoonaa). ”Varjele vähemmistöjä, varjelet itseäsi”, hän kehotti. Voisiko sitä havainnollisemmin tuoda esiin? Kyse on tosiaankin näkökulmasta.

P.S. Omaa tapakulttuuriaan voi katsoa uudelta kantilta esimerkiksi lukemalla tämän. Samalla saa kurkistaa vuoden takaiseen arkeeni Beninissä.