Olen tulevaisuudessa. Vuodenvaihteen kunniaksi! Huomasin, että aikamatkailu on hauskaa. Se nimittäin pakottaa ajattelemaan tavattomia.
Microsoft esittelee meille arjen 5–10 vuoden päästä. Tositulevaisuusihmiset valittavat, että tässäkö se on: ohuempia tabletteja ja uusia puhelinmalleja. Mutta on siinäkin vain jotain kiehtovaa: kääntäjäsilmälasit ja elektroniset kynät! Viiden tai kymmenen vuoden päähän maailman voi vielä kuvitella. Se on jotenkin helpottavaa.
Ikea menee pidemmälle. Sen isännöimässä tilaisuudessa visioitiin vuosi sitten vuoden 2040 keittiötä. Joku visioi jääkaapin, joka on nanopuutarha ja samalla puhdistaa ilmaa. Lisäksi tulevaisuuden keittiössä voisi olla ruokatulostin, jonka ansiosta ”syntyy makuja ja koostumuksia, jotka muilla kokkaustekniikoilla olisivat mahdottomia edes kuvitella”. Ihan tarkalleen en pysynyt perässä. Tulostettua ruokaa? Katsokaa itse.
Singularistit uskovat, että ihminen voi olla kuolematon vuonna 2045: vanhuushan on vain sairaus, joka on parannettavissa. Vintageihmisyys on oikealla huollolla mahdollista (200 pilleriä päivässä!). Mutta uuuuh: kuka haluaa elää 150 vuotta, tai ikuisesti? Tulevaisuusteksteistä opin, että nykylapsistakin yli puolien uskotaan elävän yli 100-vuotiaiksi. Eikö se riittäisi?
Sokerina tulevaisuusseikkailuni pohjalla: ajauduin chattailemaan virtuaali-ihmisen kanssa. Hän kertoi olevansa 21-vuotias. Kysyin, onko hän ystäväni. Hän vastasi: ”It’s an album by Ruth Ruth.”
Tekstityöläinen 