Tein tällä viikolla ilmestyneeseen Kaksplussaan jutun vanhemmuusbloggauksesta. Haastattelin muun muassa viestintäkouluttaja, Ei oo totta -bloggari Katleena Kortesuota.

Katleenan kanssa keskustellessamme nousi esille yksi aihe ylitse muiden: saako lapsia esitellä äitien tai isien blogeissa nimin ja kuvin. Katleena oli harvinaisen ehdottomasti sitä mieltä, että ei. Se oli hyvin kiinnostavaa, sillä hänellä oli mainiot perustelut.

Hyvän keskustelun päätteeksi haastateltava totesi, että tästä asiasta hänen pitää muuten kirjoittaa blogiinsa. Idea kuulosti hyvältä. Samalla tiedostin, että tässä piilee omalta kannaltani vähän ikävä vaara: Katleenan suosittu blogi nostattaa herkullisen aiheen esille jo nyt (oli lokakuun alku), ja Kaksplus ilmestyy marraskuun lopussa. Olisiko pitänyt pyytää nopealiikkeistä viestintäkouluttajaa bloggaamaan asiasta vasta kahden kuukauden kuluttua? Absurdi ajatus.

Katleena postasi aiheesta samana päivänä ja sai kommenttivyöryn. Hänet pyydettiin Yle Puheen haastatteluun aiheen tiimoilta. Asiaa pyöriteltiin myös äitiblogeissa, kun toinen haastateltavani, Aniiri-blogia pitävä Satu, päätyi rajaamaan lastensa yksityisyyttä blogissaan entistä tarkemmin.

Kirjoitin jutussani lopulta aika paljon muustakin kuin lasten esiintymisestä blogeissa. Se oli alkuperäinen tarkoituskin. Lopullisen valinnan tein kuitenkin myös siksi, ettei juttu olisi aivan vanhentunut ilmestyessään.

Entä jos aiheena olisikin ollut ainoastaan se, saavatko vanhemmat esitellä lapsiaan sosiaalisessa mediassa? Miten olisi aikakauslehtitoimittajan pitänyt toimia? Ainakaan nopeuskisa somen kanssa ei kannata.