Ainahan voit ryhtyä yrittäjäksi

Yrittäjyys on nykypuheissa ihannoitua toimintaa. Se on unelmien toteuttamista, jota arvostetaan. ”Olisipa ihanaa jos voisi vaan…”, aloittaa moni vakaa palkansaaja keskustelun unelmaansa toteuttavan yrittäjän tai yrittäjyyttä harkitsevan kanssa.

Mahdollisesti tästä syystä moni ryhtyy yrittäjäksi aika ruusuisin perustein. Eikä siinä mitään – jos ei haittaa se, että yrittäjä voi löytää itsensä erittäin kusisesta rahatilanteesta suhteellisen helposti.

Kolmen vuoden yrittäjä- ja yli kymmenen vuoden freelancer-kokemuksella tekee mieli sanoa: ennen yrittäjäksi (tai freelanceriksi) ryhtymistä kannattaa valmentautua yrittämisen todellisuuteen niin hyvin kuin voi. Se on mahdollista eikä poista unelmien toteuttamisen aspektia. Valmentautuminen on sitä tärkeämpää, mitä enemmän oma ja perheen elanto on yrittämisestä kiinni. Se kannattaa, vaikka yrittäjyys tai freelancerius ei olisi itse valittua.

Sillä vaikka me olemme tosi ihastuneita kivijalkakukkakauppoihin ja suomalaisten suunnittelijoiden luomuksia myyviin vaateliikkeisiin ja Rytmissä istuviin luovan työn tekijöihin, mikään näistä ei ole erityisen helppo tapa ansaita elantoa.

Moni tietää tämän periaatteessa mutta ei ymmärrä sitä käytännössä. He ehkä ajattelevat: ”Lehtijutusta maksetaan 400 euroa. Se on aika hyvin. Jos henkilö x tekee kaksi juttua viikossa, hän tienaa 3200 euroa kuussa, mikä on varsin mukavasti aika vähällä työllä. Onnenpekka!”

Valitettavasti tämä on palkansaajan logiikkaa, jota ei lainkaan voi soveltaa yrittäjyyteen (tai freelanceriuteen, joka on lopulta sama asia). Tämä siitä syystä, että palkansaaja maksaa työnantajalleen ainakin puolitoista kertaa palkkansa verran. Hänelle maksetaan kaikenlaista eläkkeestä työterveyshuoltoon, työhuoneesta ateriatukiin. Ja lomat tietenkin.

Yrittäjä on oma työnantajansa. Siitä seuraa yrittäjän logiikkaa.

Jos myyt palveluasi tai tuotettasi suoraan yksityiselle ihmiselle, olipa kyse jumppatunnista tai kukkakimpusta, tuotteen hinnasta 24 prosenttia menee ensin ihan suoraan verottajalle arvonlisäveron muodossa. Siis kympin kimpusta jää reilu 8 euroa.

Jos et itse tuota tuotetta, sinun on ostettava se jostakin, eikä se ole ilmaista. (Tämä lienee selvää.) Jäljelle jäävästä voitto-osuudesta 23,3 prosenttia menee yrittäjän pakolliseen eläkemaksuun. Se on lähes neljäsosa. Sitten on varattava jotakin (ihan merkittävää) vuokriin, sähköihin, vakuutuksiin ja laitteisiin ja niiden ylläpitoon. (Esimerkiksi Suomen freelance-journalistit ry laskee, että sivukuluihin menee noin 50 prosenttia laskutuksesta.) Vasta näiden kulujen jälkeen viivan alle jää verotettava tulo, josta lähtevät ennakkoverot.

Jos lisäksi haluaa nauttia palkansaajan normaalitilanteesta, siis yhdestä palkallisesta lomakuukaudesta, raha siihen on tienattava yhtenätoista muuna kuukautena. (En nyt tässä edes puutu lomarahoihin, joihin useat palkansaajat ovat Suomessa tottuneet.) Jos on työntekijöitä, sama kertautuu.

Todellisuus on tämä: Yrittäjä ei saa euron euroa, jos ei osaa tai saa myytyä itseään. Siis jos vaikka väsyy tavallista vakavammin. Ei vaikka olisi unelmahommissaan ja kaikki ihmiset kehuisivat ja ihailisivat koko ajan.

Sen sijaan veroja hän joutuu maksamaan myös, vaikka ei myisi mitään, koska on ennakkoperintärekisterissä. Samoin hän maksaa yrittäjän eläkevakuutusta (kertasumma voi olla vaikkapa 900 euroa). Hän joutuu maksamaan, jos joutuu äkillisesti hoidattamaan jotakin sairautta (tai sitten hän voi mennä terveyskeskukseen, josta hän joutuu maksamaan menetetyn työajan muodossa). Hän joutuu maksamaan, jos tietokone tai viileäkaappi – tai mitä nyt sitten hänen yrityksessään ikinä tarvitaankin kipeästi – menee rikki.

Sellaista se on, oikeasti. Eikä se haittaa. Minä rakastan yrittämistä ja se sopii minulle juuri nyt hyvin. Mutta olen huolissani. Pelkään, että yrittäjämyönteisestä ja innovatiivisesta ikäluokastani poikkeuksellisen suurella osalla ei ole kummoistakaan turvaa tilanteessa, jossa he sairastuvat tai jäävät eläkkeelle – vain siksi, että yrittäjän logiikka on useimmille vierasta eivätkä he ole koskaan tulleet ajatelleksi, että yeliä pitäisi maksaa itse. Tällaisia asioita ei ole opittu koulussa eikä niitä ole edellinen sukupolvi osannut opettaa. Niitä eivät tunne monet työvoimaviranomaisetkaan.

Tunnen monia freelancereita, jotka ovat kuvitelleet, että heille on maksettu esimerkiksi kymmenen vuoden aikana saaduista palkkioista eläkettä. Ehkä he ovat luottaneet siihen, että toimeksiantaja huolehtii. Ei huolehdi. Ei ole maksettu.

Yrittäminen on ihanaa, mutta tietämättömyys, varaukseton ihailu ja hyvää tarkoittava arvailu ovat yrittäjälle vaarallisia seuralaisia. Toivottavasti nykykoulussa jo kerrotaan jotakin yrittämisestä.

P.S. Törmäsin tänään sopivasti Design Sponge -blogin Grace Bonneyn radio-ohjelmaan, jossa hän paljastaa 12 asiaa, jotka olisi ollut hyvä tietää ennen yrityksen perustamista. Kannattaa kuunnella. Näkökulma on lohdullisen amerikkalainen.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Ainahan voit ryhtyä yrittäjäksi

  1. Paluuviite: Yrittäjän yhdeksän tärkeintä | Laura Pörsti

  2. Paluuviite: Näistä tykkäsin, ehkä sinäkin | Tekstityöläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s