Villi meininki

Rakastan porkkanoita. Siksi rakastan nyt myös vuohenputkea. Kun nuoren vuohenputken varren katkaisee, se tuoksuu lempparijuurekseltani selvästi, ja siltä se myös maistuu. Hennosti mutta voimakkaasti.

Joskus juttua tehdessä käy huonosti, tai siis hyvin, siten että innostuu tarpeettomankin paljon. Ei vain haastateltavista, vaan aiheesta.

Villiyrtit ovat ihan hyvä innostuksen kohde juuri nyt. Niitä on pihat ja ojanvieret kukkuroillaan. Ne ovat pieniä ja suloisia ja kuulemma parhaimmillaan.

En ole aiemmin tuntenut kuin nokkosen, ketunleivän ja voikukan. Asiantuntevalla opastuksella sain laajennettua repertuaariani vuohenputkeen, nuoreen maitohorsmaan ja peltokanankaaliin. Ainoastaan tuosta jälkimmäisestä en ole oikein päässyt kärryille, vaikka sen pitäisi olla Suomen luonnon aatelia. Keräämäni yksilöt maistuivat raakoina kitkeriltä.

Aion jatkaa aiheeseen perehtymistä. Horta, siis ne villit, puskee maasta joka tapauksessa, jopa silloin, kun yritämme kovalla vaivalla estää niiden eloa. Se on ilmaista, sitä saa läheltä ja se on ravintoainepitoisuuksiltaan ihan eri lukemilla viljeltyjen vihannesten kanssa.

Jo lapsena kaikenlainen rikkaruohojen kitkeminen tuntui minusta epämääräisen pahalta. Ettäkö yhdet saavat elää ja toisten täytyy kuolla? Hortoilu korjaa tämän vääryyden. Vihdoinkin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s