Pienten pariisilaisten vaatekauppojen näyteikkunat näyttävät kyllä houkuttelevilta, mutta menepä sisälle kauppaan. Etsipä kauniisti laskeutuvaa, hyvin tehtyä ja laadukasta paitaa hiukan juhlavaan tilaisuuteen.

Yritin viime viikolla todetakseni, että ei se niin helppoa ole valtavan tarjonnan keskelläkään.

Moni kiva putiikki lähikadullamme Rue de Charonnella keräilee rekeilleen eri merkkien kiinnostavimpia, toinen toistaan kauniimpia vaatteita. Ihania flamingopaitoja, unelmankeveitä höyhenpaitoja, klassisia kauluspaitoja.

Mutta vilkaisu pesulappuun osoittaa, että näiden kivojen paitojen (hintaluokassa 50–90 euroa) materiaali on lähes aina polyesteri (tai parhaassa tapauksessa viskoosi) ja ne on tehty Kiinassa. Pieni tai isompi merkki, Kiinassa ne on tehty. Vain huivit ovat oikeaa silkkiä.

Silkkipaitaa saa mennä hakemaan vielä kalliimpaan liikkeeseen, ja siitä saa helposti maksaa + 150 euroa. Se ei minulle nyt sopinut.

Ostosreissu sai minut pysymään kannassani: toimivin ratkaisu edullisia laatuvaatteita Pariisista etsivälle on kirpputori. Ei ehkä kuulosta kovin originellilta, mutta kyllä se vähän on.

Pariisilaiskirpputorit erottaa nimittäin suomalaisista vastineistaan se, että niillä liikkuu vaatteita kaikista hintaluokista.

Tarjolla on totta kai paljon alkujaankin halpaa pikamuotia, mutta tässä kaupungissa on myös suuri porukka ihmisiä, jotka ostavat arkisesti oikeasti laadukkaita ja kalliita vaatteita, myös huippumuotitaloista, ja jotka yhtälailla kuin halvempien vaatteiden käyttäjät kyllästyvät omiinsa. He laittavat ne kiertoon. Näin ollen myös tosi kalliita merkkejä ja erinomaisen laadukkaita vaatteita näkyy kirpputoreilla aika usein (kuukausi sitten bongasin erinomaisessa kunnossa olleen Burberryn trenssin).

Kirpputoreissa on tietysti Pariisissakin se vaikeus, että sieltä ei oikein voi tehdä täsmälöytöjä. Siksi olen ottanut tavaksi selailla kolmen lähimmän Emmauksen (1, 2, 3) rekkejä tasaiseen tahtiin, sillä ne osuvat matkojeni varrelle. Se on mielenkiintoista paitsi löytöjen tekemisen mielessä myös laatutarkkailua ja materiaalien hiplaamista harrastavalle.

(Käyn myös säännöllisesti pariisilaisilla ulkokirpputoreilla, joita nousee viikonloppuisin katujen varsille. Tätä listaa seuraamalla tietää, minne kannattaa seuraavana viikonloppuna suunnistaa.)

Tapanani on käydä rekiltä läpi kaikki yhtään mielenkiintoisen väriset ja näköiset vaatteet. Hiplailen, tarkistan merkin ja materiaalin. Bongailen erityisesti merkkejä, jotka tiedän uutena kalliiksi, ja ihanalta tuntuvia materiaaleja, jotka useimmiten paljastuvat silkiksi tai villaksi. Vaikka ensi katsomalta ei ehkä siltä näytä, niitä on rekeillä melko paljon.

Olen tehnyt muutamia huomioita.

Kalliista merkeistä esimerkiksi Majen ja Sandron secondhand-paidat ovat kirpputorilla lähes poikkeuksetta huonokuntoisia. Päättelen tästä, että lähtölaatukaan ei ole ihan sitä, mitä tuon hintaisilta vaatteilta voisi toivoa.

Sen sijaan kirjoitan tätäkin tekstiä päälläni Majestic Filatures’n puuvilla-kashmir-poolo, joka oli oivakuntoinen löytö 6,50 eurolla.

Tavarataloketju Monoprix’n vaatteita on kirpputoreilla tarjolla hurjan paljon, ja ne näyttävät usein käyttämättömiltä. Joko ne ovat sitä tai sitten Monoprix tarjoaa huippulaatua edulliseen hintaan.

Pariisilaisessa Emmauksessa vaatteiden hinnat ovat kirpputoriksi melko kalliit. Parilla eurolla ei saa juuri mitään. Hyväkuntoinen NoaNoan silkkimekko maksoi viime viikolla 35 euroa, Eramin nahka-avokkaat 12,50 euroa. (Hyvä: tämä estää kevytmielisiä hupiostoksia.) Vaatteita ei kuitenkaan tunnuta hinnoiteltavan ensisijaisesti laadun perusteella. Hyvä silkkipaita voi olla yhtä kallis kuin nätti polyesterpaita, ja H&M voi olla saman hintainen kuin Antoine & Lili. Sopii laatuhaukalle.

Juhlavahkon paidan etsintä päättyi hyvin, kun kaikki Rue de Charonnen suloiset vaateliikkeet kierrettyäni päätin käydä vielä vakiopaikassani, Boulevard Beaumarchais’n Emmauksessa.

Siellä rekillä roikkui konjakinvärinen paita, josta oli pesulappu leikattu pois mutta joka tunnusta ja välkkeestä päätellen oli paksua silkkiä. Merkki oli Caroll, hinta 12,50 euroa, kunto uutta vastaava.

Sen laitan huomenna päälle Miikan kirjan julkkareihin.

18.–24.4. vietetään Vaatevallankumousviikkoa. Idea: pue vaatteesi nurin päin, ota selfie ja kysy vaatemerkiltäsi #whomademyclothes. Tämän postauksen kuvat ovat Vaatevallankumousviikon materiaalia.

Edit 14.5. Maria vinkkasi kommenteissa BIS Boutique Solidairesta (7 Boulevard du Temple). Kiitos! Se paljastui mahtavaksi paikaksi laatuvaatteiden etsijälle. Hinnat kohtuullisempia kuin tuntemissani Emmauksissa, ja bonuksena jännittäviä tyyliniekkoja asiakaskunnassa. Suosittelen!