Keskiviikkoiltana, sateen jälkeen, kun kukkakaupat jo vetävät ulkohyllyjään sisälle, nainen seisoo eläinkaupassa Quai de la Mégisseriellä. Hänellä on väljä vaalea neulepaita ja vastapestyt tummat hiukset. Jalassa valkoiset tennarit ja suussa tuntematon kieli.

Eläinkaupan siniset markiisit mainostavat koiria, kissoja, kilpikonnia ja lintuja 66 vuoden kokemuksella. Sen myyjillä on pitkät valkoiset takit kuin lääkäreillä.

Nainen ei ole ainoa asiakas. Kaikkina aikoina täällä parveilee turisteja ja ranskalaisia isiä lastensa kanssa. He hymyilevät ja ojentelevat kännyköitään, lapset isien harteilla kiljuen innosta, sillä kaupalla on yksi ehdoton vetonaula.

Koiranpennut.

Chihuahuat, siperianhuskyt, Jack Russelin terrierit, ranskanbuldoggit, joista useimmat ovat syntyneet Unkarissa.

Ne asuvat hyvin pienissä pleksikopeissa, joissa on pohjalla puusoiroa, nurkassa vesikuppi ja lattialla yksi tai kaksi pallomaista lelua. Ne nukkuvat toisiinsa nojaten ja haukkuvat ja hyppivät sen minkä mahtuvat; ne yrittävät saada kontaktia viereisten koppien koiriin, ja niille koputteleviin ihmisiin. Turisti tunkee sormeaan pleksilasin pienestä raosta koirien nuoltavaksi huolimatta koskemisen kieltävästä kyltistä. Pennut imevät sitä kuin nänniä.

Pleksikopeissa on pienet laput, joissa lukee se mikä täällä riittää:

Chihuahua
hinta: 850 euroa
sukupuoli: narttu
syntynyt 13.10.15 Unkarissa
id-numero
näyttää chihuahualta
ei sukutaulua
keskimääräinen elinikä: 14 vuotta
koko aikuisena: 15–22 cm
paino aikuisena: 1–3,5 kg
keskimääräiset ylläpitokustannukset vuodessa (ilman terveyskuluja): 500 e

Vaaleaneuleinen nainen on iskenyt silmänsä kleinspitzeihin, joita on kahvilapöydän kokoisessa kopissa neljä. Hän ilmoittaa myyjälle tahtovansa niistä yhden, osoittaa oranssikarvaista koiraa.

Quai de la Mégisseriellä jurnuttavat autot, bussit ja moottoripyörät, niiden ääni kantautuu sisälle kauppaan. On sateenjälkeinen raikkaus, pariisilaiset palaavat töistä kotiin, he ostavat matkoillaan leipää ja juustoa, mekkoja ja koiria.

1250 euroa, lukee kopin pienessä lapussa, ja siinä kerrotusta syntymäpäivästä ilmenee myös että naisen valitsema koira juhlii tänään puolivuotisiaan. Huomaako hän sen?

Hän on saattanut harkita ostosta pitkään tai sitten ei; ehkä hän on kotirouva joka tunsi itsensä keskiviikkoiltana miestä odottaessaan tylsistyneeksi. Jokin hänessä näyttää siltä, hänen kyllästyneessä ilmeessään joka ei ota kontaktia kehenkään, hänen asussaan joka on niin harkitun rento.

Ehkä hän on kävellyt kaupan ohi ja päättänyt ostaa koiran.

Hän kumartuu kleinspitzien kopin puoleen ja ryhtyy vimmalla hakkaamaan nyrkillään pleksiä. Pennut hyppivät ja haukkuvat. Näyttää siltä, että hän hakee oikeanlaista reaktiota. Kun pentu reagoi liian laimeasti tai muuten väärin, hän heilauttaa kädellään liikkeen, joka tuntuu sanovan: ei sinua. Hän siirtyy seuraavaan pentuun, hakkaa pleksiä taas ja vetää sormiaan kopin poikki nähdäkseen, millaisella valppaudella niitä seurataan.

Kun valkotakkinen myyjä sitten palaa avaimineen, nainen sanoo: tuo valkoinen. ”Valitsitte aluksi tuon toisen”, myyjä sanoo ja osoittaa oranssia koiraa mutta nainen on tiukkana: tuo valkoinen. ”No, eipä sillä väliä ole”, huokaa myyjä ja avaa liukuvan pleksin.

Jostakin syystä minusta on huomattavaa, että kumpikaan ei hymyile.

Pennut vaikuttavat hämmentyneiltä avautuneesta ovesta. Ne jähmettyvät paikoilleen. Myyjä kahmaisee ainoan valkoisen pennun kouraansa ja ojentaa sen suoraan uudelle omistajalle.

Tämä ryhtyy heti rapsuttamaan ja suukottamaan sen pehmeän näköistä turkkia.

”Laitan vielä passin ja muut paperit valmiiksi”, myyjä sanoo vaikka nainen näyttää siltä ettei jaksaisi odottaa enää hetkeäkään.

Tuore koiranomistaja kulkee ympäri kauppaa pörröinen valkoinen pentu sylissään, kumartuu sen kanssa pleksikopeissa pomppivien lajitovereiden eteen ja saa aikaan valtavan haukkukonsertin. Hän asettaa pennun kassan viereen pöydälle ja komentaa kiivaasti vieraalla kielellä. Koira heiluttaa häntää. Se vaikuttaa hiukan uneliaalta. Millainen sen ensimmäinen puoli vuotta on ollut? Ymmärtääkö se, miten sen elämä nyt muuttuu?

Alle kymmenen minuutin kuluttua siitä kun koira on annettu hänelle syliin nainen astuu ulos Quai de la Mégisserielle. Hänellä on uusi musta olkalaukku, jossa on uusi valkoinen koira. Vain eläimen pää pilkistää laukusta ulos. Toisessa kädessä roikkuvan muovipussin läpi näkyy paketti pissa-alustoja.

On keskiviikkoilta, Seinen ranta. Nainen vaaleassa neuleessa ja vastapestyssä tukassa kävelee koira kassissaan kohti Châtelet’n metroa eikä kukaan enää tiedä että muutama minuutti aiemmin hänestä on tullut koiranomistaja.

Nainen pysähtyy välillä kukkakaupan eteen ja antaa koiran haistaa ulkona vielä olevia kasveja. Pentu haukkaa yhdestä palasen.

Sitten tiemme eroavat. Minä käännyn sillalle kohti Citén saarta. Nainen koira kassissaan laskeutuu metroon. En näe, mihin suuntaan he lähtevät.