Ihan tavallisetkin tarinat ovat Ranskassa kasvaneille eksoottisia. Ranskassa kun ei leikitä päiväkodissa hiekkalaatikolla tai syödä hernekeittoa ja paisteta lättyjä. Saati panna uimahallissa avainrengasta nilkkaan ja lämmitetä saunaa – –

Näin kirjoittaa toimittaja Helena Liikanen-Renger viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan Maman finlandaise. Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa (Atena).* Kertoessaan omaelämäkerrallisesti kaksikulttuurisen perheensä asettumisesta Etelä-Ranskaan Liikanen-Renger onnistuu sanoittamaan jotakin, mitä usein on vaikea sanoittaa edes kysyttäessä: kulttuurieroja.

Suomalainen latelee yleensä, että suomalaista kulttuuria ovat sauna, sisu ja joulupukki. Järvet ja metsät. Mökkeily. Mutta todellisuudessa taitaa olla niin, että se kulttuuri on enemmänkin siinä, miten noihin asioihin täällä suhtaudutaan.

Saunassa on tietyt käytössäännöt, joita on vaikea listata ulkomaalaiselle mutta joiden rikkomisen kyllä huomaa. Olisi suorastaan loukkaavaa käydä saunassa vaikkapa ranskalaisille ihan tavallista, kiivasta ja konflikteja välttelemätöntä keskustelua; eikö saunassa kuulukin pikemmin hymistä hyväksyvästi? Ollaan hiljaa tai jutellaan mukavia tai vakavia, siis. Ei tätä koskaan kukaan ole opettanut, mutta jotenkin näin vain toimitaan.

Sisukaan ei varmasti ole mikään suomalainen erityispiirre mutta se on, miten me liitämme sen kansalliseen narratiiviimme, suohon, kuokkaan ja Jussiin ja pienen Suomen taloudelliseen nousuun. Tarinoita pienestä mutta sitkeästä tekijämiehestä riittää Suomessa joka sormelle, ja niitä kunnioitetaan. Ehkäpä tähän liittyen yleinen asevelvollisuuskin on huomattavan hyväksytty ja arvostettu asia, vaikka se yleensä herättää ulkomaalaisissa lähinnä hämmentynyttä naureskelua. Sitä on vaikea selittää.

Liikanen-Renger kirjoittaa paljon ranskalaisen ja suomalaisen kasvatuksen eroista ja arjen sattumuksista Etelä-Ranskassa, mutta kirjan kiinnostavin anti liittyy minusta perheen sisäisiin kulttuurieroihin. Niistä kirjoittaessaan Liikanen-Renger paljastaa sellaisia suomalaisia itsestäänselvyyksiä, joista on monesti vähän vaikea saada kiinni. Erityisesti koskettavat pohdinnat siitä, millaista on kasvattaa lasta itselle vieraassa kulttuurissa.

Tietenkin kaikki vanhemmat ovat eläneet erilaisen lapsuuden kuin lapsensa, mutta kun ympäröivä kulttuuri on kieltä myöten täysin toinen, ero korostuu. Millaista on osata ympäristön kieltä huonommin kuin oma lapsi? Miten tasapainoilla sen kanssa, että kulttuuriero on todellinen paitsi itsen ja ympäristön välillä, myös itsen ja oman lapsen välillä?

Lapsi ei tule koskaan imemään ympäristöstään niitä ihanteita, toiveita ja ennakkoluuloja jotka automaattisesti liitämme suomalaisuuteen. Äiti ei toisaalta tule koskaan täysin ymmärtämään, mitä vaikkapa jokin laulu merkitsee ranskalaisessa ympäristössä kasvaneelle. (Miten itse erittelisit Suvivirren merkityksen jollekin asiaa täysin tuntemattomalle?) Tämä voi olla mahtavan hyvä asia, mutta se yhtä kaikki erottaa äidin ja lasten kulttuurin toisistaan.

Tässä ollaan minusta äärettömän mielenkiintoisten asioiden äärellä ja myös sellaisten, joista Suomessa puhutaan aika vähän. Täällä on toistaiseksi niin vähän monikulttuurisia perheitä, että syvällinen ymmärrys siitä, mitä kulttuurien erot tarkoittavat, jää monesti puolitiehen. Ja kuitenkin tulkitsemme toisia kuitenkin hyvin vahvasti omasta kulttuurisesta kehyksestämme käsin, ikään kuin se olisi jollakin globaalilla mittarilla se paras ja oikea.

Omalle, Ranskassa kasvaneelle puolisolleni monet suomalaisten suomalaisuuteen liittämät ihannoinnin kohteet tuntuvat kummallisilta. Hänen pohdintansa siivittämänä mietin itsekin, mitä jää esimerkiksi jääkiekosta, jos sen ympäriltä poistetaan suomalaisuutta kannatteleva hype? Miksi suomalaiset rakastavat muovipussissa säilöttävää einesleipää? Miksi naistenlehden kahvikonetestin voittaa kone, josta tulee pahimman makuista kahvia mutta joka on helpoin puhdistettava?

Jos tällaiset asiat kiinnostavat, Helena Liikanen-Renger’n kirja on hyvää luettavaa: se herättää ajatuksia mutta on kevyt lukea. Esi- ja jälkimakua aiheesta saa hänen blogistaan ja nykyään myös oivista Helsingin Sanomien kolumneistaan.

*Tässä postauksessa käsitelty kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.