Uskottava asu

img_0864

Kotiliesi maaliskuulta 1955 opettaa, että kapean hameen kanssa sopii väljähkö, tavallista pitempi pikkutakki.

Kun olin parikymppinen kesätoimittaja, saatoin pukeutua töihin spagettiolkaimiseen toppiin. Oli kuuma, selvä se, mutta enää en tekisi niin. Se tuntuisi epäsopivalta, epäuskottavalta, epävarmalta, epäkunnioittavalta.

Toisin kuin kollegani tuolloin (kiitos heille!), saattaisin jopa katsoa parikymppistä, spagettiolkaimiin pukeutunutta kesätoimittajaa vähän alta kulmain. Vaikka hän olisi valinnut vaatteensa itse, ehkäpä oikein hyvin perustein.

Miksi?

***

Eräänä iltana keskustelimme naisporukassa uskottavasta työpukeutumisesta. Vanhusten parissa työtä tekevä muusikko sanoi, että on vähitellen muuttanut pukeutumistaan vähemmän konservatiiviseksi ja enemmän omaa tyyliään vastaavaksi. Hänestä tuntui valheelliselta pukeutua toisten oletettujen odotusten mukaan.

Jäimme pohtimaan, tekikö hän fiksusti. Pitäisikö meidän muokata omaa tyyliämme työpaikan mukaan sellaisessakin työssä, jossa työvälineenä on oma persoona ja mitään virallista pukeutumiskoodia ei ole? Onko edes oikein tehdä oletuksia siitä, millaista pukeutumista esimerkiksi vanhukset odottavat?

Opettajatehtävissä toimiva muusikko sanoi, että kuoroa johtaessaan hän valitsee sellaiset vaatteet, joissa kestää olla katseltavana. Muuten hän sanoi olevansa työssään oma itsensä vaatteita myöten, miettimättä asiaa sen suuremmin.

Silti moni opettaja taitaa pohtia pukeutumistaan aika paljonkin. Ainakin tietyn ikäiset oppilaat ovat luullakseni aika kärkkäitä kommentoimaan asun yksityiskohtia. Eräs (miespuolinen) ystävä muistaa yhä vuosikymmenten takaisen naisopettajansa, jonka jalkakarvat tunkivat sukkahousuista läpi. (Huh! En välttämättä haluaisi tietää, että teini-ikäinen poika kiinnittää tällaiseen asiaan negatiivista huomiota.)

***

Lenkkareita ja farkkuja käyttävä mies voi saada ylennyksen, vastaavasti pukeutunut nainen ei koskaan, huomauttaa Caitlin Moran kirjassaan Naisena olemisen taito (Schildts & Söderströms 2012, suom. Sari Luhtanen). Hän on havainnut, että naiselle puhutaan eri sävyyn hyvin pitkälti asusta riippuen: tietynlaisessa puvussa nainen voi saada osakseen huorittelua, toisenlaisessa sama ihminen taas asiantuntija-arvostusta.

”— naiselle jokainen asu on toivontäyteinen loitsu, joka lausutaan vaikuttamaan siihen, millainen päivästä tulee. Se on yritys ennustaa oma kohtalo, sama kun katsoisi omaa horoskooppiaan”, Moran väittää.

Samaan aikaan vallalla on outo kaksinaismoralismi, jonka mukaan vaatteiden miettiminen ja pukeutumisesta puhuminen on pinnallista höpötystä. Etenkin Suomessa vaatepuheita pidetään helposti toisarvoisena pintaliitona. Onhan niin, että jos suomalaista naista kommentoidaan sanomalla, että ”hän se ei vaatteilla koreile”, kyseessä on hyvin todennäköisesti kohteliaisuus.

Tällöin jätetään minusta huomiotta se seikka, että pukeutumisessa kyse ei useimmiten ole koreilusta. Kaikkihan me pukeudumme. Jokainen meistä valitsee vaatteet joka ikinen päivä, olivatpa perusteet sitten koreilevat tai eivät. Se, mitä panemme päällemme, kertoo aina jostakin: meistä itsestämme, työpaikastamme, päivän ohjelmasta, arvostuksistamme, rahatilanteestamme… Nämä valinnat ovat aina myös poliittisia: mukaudummeko tiettyihin luokka- tai sukupuoliodotuksiin ja millaista kulutustapaa valinnoillamme suosimme.

Se on loputtoman mielenkiintoista!

***

Freelancetyössäni pukeudun useimmiten rennosti, usein farkkuihin, enkä meikkaa joka päivä. Nautin skarpimmasta pukeutumisesta, mutta useimmiten viitseliäisyyteni riittää siihen vain, jos tiedossa on tapaamisia päivän aikana. Joskus teen töitä yövaatteissa (mutta tätä yritän välttää syistä, joita olisi oikeastaan mielenkiintoista pohtia).

Vedän päälleni toisen kahdesta bleiseristäni, jos olen menossa tekemään asiantuntijahaastattelua. Se tuntuu kohottavan asun kuin asun ja antaa minulle itsevarmuutta.

Jos taas olen menossa haastattelemaan jotakuta köyhyyskokemuksestaan, jätän taatusti bleiserin kotiin. Pyrin neutraaliuteen, olemaan viestimättä liikaa mitään, vaikka juuri sillä tavalla tietenkin viestin paljonkin. Minulla ei esimerkiksi ole yhtään vaatetta, jossa näkyisi edes pienellä jokin logo tai merkki. Uskoisin, että tämä on aika vahvaa luokkaviestintää.

***

Parikymppisenä ajattelin, että spagettiolkaiminen toppi ei kanna viestiä. Ajattelin, että se on neutraali yläosa. 15 vuotta myöhemmin huomaan vähän kauhuksenikin ajattelevani, että nuorten tyttöjen heidän omasta mielestään neutraali pukeutuminen lipsahtaa helposti seksikkään puolelle väärissä tilanteissa. Se taas –

Niin. En todellakaan aio puhua naisten pukeutumisrajoitteiden puolesta. Mutta sen puolesta voisin puhua, että opettelisimme keskustelemaan enemmän vaatteiden merkityksistä. Miksi itse kukin valitsee juuri sen vaatteen, minkä valitsee? Mitä me haluamme tämänpäiväisellä asullamme sanoa? Siitäkin voisi keskustella ihan avoimesti, onko vaatetuksella jotakin tekemistä ammattitaidon kanssa.

Bloggaaja Garance Doré kertoo kirjassaan Love Style Life (Simon & Schuster 2015), kuinka ”jokainen” ranskalainen äiti puhuu tyttärensä kanssa tyyliasioista ja opettaa jo varhain, millaiset vaatteet juuri hänen vartalolleen sopivat: ”The secret is to own your imperfections.” Niitä sitten käytetään läpi loppuelämän, ja tällä on Dorén mukaan tekemistä French chicin käsitteen kanssa. ”We find what works, and we’re not afraid to say no to everything else.”

Vaatteiden merkityksiä on kuitenkin yllättävän vaikea sanoittaa, jos siihen ei ole tottunut. Yritän silti. Tätä kirjoittaessani olen pukeutunut mukaviin laatufarkkuihin, löperöihin sukkiksiin ja Nanson mustaan, väljään paitaan. Oli tiedossa, että päivä on rento, ei tarvitse erityisesti etsiä inspiraatiota eikä ruokkia luovuutta. Silloin neutraali ja mukava asu palvelee hyvin. Siinä voi hoitaa asioita ja nukkua päiväunet. Se näyttää siedettävältä ihmisten ilmoillakin, tarvittaessa jopa skarpilta.

Jos tiedossa olisi ollut mitään vaativampaa, en varmasti olisi valinnut näitä vaatteita. Ne eivät erityisesti herätä tunteita, itsessäni sen kummemmin kuin muissakaan. Jos jossakin asussa voi sulautua seinään, se on varmasti juuri tämä farkkujen ja mustan paidan yhdistelmä. Mutta joskus tekee hyvää olla huomaamaton.

Advertisements

14 kommenttia artikkeliin ”Uskottava asu

  1. Klikkasin tänne Arkijärjestä. Mielenkiintoista ja ajatukset lentoon saavat pohdintaa!

    Vaikka sitä ei välttämättä tietoisesti ajattele, olet oikeassa siinä, että jokainen asu on viesti. Itse olen tarkka noudattamaan tilanteen vaatimia pukeutumissääntöjä, koittaen olla unohtamatta itselle ominta tyyliä. Joissain tapauksissa toimii myös ns. roolipukeutuminen, jota tuo bleiseri-vertaus mielestäni sivusi; eli tietynlainen asu auttaa saavuttamaan tietyn roolin, josta saa vaikkapa tarvittavaa lisäboostia itsetuntoon.

    • Mutta millaisessa tilanteessa oikeastaan on pukeutumissäännöt? Mulle tulee mieleen lähinnä hautajaiset, vaikka tiedän, että joillakin työpaikoilla on tarkka, lähinnä paikan kulttuurin määrittämä pukukoodi. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä sinä ajattelet.

      Tuo roolipukeutuminen on mielenkiintoinen asia, kiitos ajatuksestasi! Onkohan kaikki pukeutuminen sitä? Kun aloin opiskella kirjallisuustiedettä, muistan miettineeni, millaisiin vaatteisiin kirjallisuuden opiskelijan ”kuuluu” pukeutua. (Ja pakko todeta, että opiskelijakunnassa oli kyllä mieletön yliedustus pitkätukkaisia tyttöjä.) Tavallaanhan olemme arjessakin erilaisissa rooleissa pitkin päivää, ja meidän on jollakin tavalla huomioitava se pukeutumisessamme. Mikähän olisi sellainen tilanne, jossa emme varmasti roolipukeudu?

      • Ehkäpä pukeutumissääntö on hieman väärä sana, pukeutuminen tilanteen mukaan oli ehkä se mitä tässä hain. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka mielellään hieman yli- kuin alipukeutuu. Hautajaisten pukeutumissääntöjä soisin olevan löysempi. Surunauha tai -nappi olisi mahtava kapine nykypäivänäkin ja esimerkiksi kansallispuku sopisi mielestäni hautajaisiin (kuin kaikkiin muihinkin juhlaviin tilaisuuksiin) mainiosti. Minua häiritsee hieman se, että (omasta mielestäni) yleissivistykseen kuuluva tilaisuuden mukaan pukeutuminen on vähentynyt, esimerkkinä vanhemmat, jotka tulevat lapsensa joulujuhlaan kollarit ja huppari päällä tai häävieraat, joiden asu on ylä- sekä alaosasta hieman liian antava tilaisuuden luonteeseen nähden.

        Itse vältän työpukeutumisessani selkeästi naisellisen pidettyjä vaatteita, sillä herätän jo sukupuoleni takia eri tavalla huomiota työpaikalla kuin muut työntekijät. Eräässä työpaikassani pukeuduin sporttisemmin ja toisessa taas pragmaattisesti. Haluaisin työn, jossa voisin olla lähellä luontaista ominta tyyliäni.

        Kotona ollessani, kun olen melko varma, ettei kukaan ole tulossa kylään olen vailla roolia. Olen silloin kyllä aika karmean näköinen.

  2. Ajattelin juuri tuossa vaatteita päälleni vetaistessa, että samat vaatteet, kuin silloin Lauran haastatellessa 😉 ja toiseksi, että vaikka Ranskassa on nyt kylmä, niin ei niin kylmä etteikö voisi laittaa musliinimekkoa sukkahousujen ja monen villatakin kanssa. Ja vielä, että laitanko kauppareissuun ne turkoosit Tiberland-tyyliset kengät vai valkoiset Converset, jälkimmäisissä olisi hiukan enemmän punk-meininkiä … jne.

    Minusta tuntuu, että minulla on taipumus olla huomaamattani huomiotaherättävä.

    Nuorten tyttöjen pukeutumisesta : moni todella saattaa lähettää viestejä, joita ei ole tullut itse ajatelleeksi. Muistan itsekin pukeutuneeni nyt ajatellen provokatiivisesti, vaikka en sitä silloin edes tehnyt tietoisesti.

    Minulla on vaatteita, joissa on pienellä joku merkki, mutta minulle se on lähinnä vitsi, koska juuri ne vaatteet tai kengät ovat kirppiskamaa, saatuja tai kadulta löydettyjä.

    Tämä on loputtoman kiinnostavaa, samaa mieltä !

  3. Mielenkiintoinen kirjoitus ja kommentit myös. Koen etten voi työpaikalla pukeutua (ainakaan aina) kuten haluaisin, vaan asiallisemmin, konservatiivisemmin. Ja nyt kun ajattelen, ehkä jossain mielessä naisellisemmin (?). Lampsisin esim. mielelläni usein jossain tennareissa/maihareissa tai aika jätkämäisissä vehkeissä, mutta vaikka mitään annettua koodia ei ole, koen että koska ympäristö ja ihmiset joita työpäivän aikana näen pukeutuvat (enimmäkseen) juuri niin kuin en oikein välittäisi…niin minunkin tulee tehdä niin. Kai se on tavallaan arvostuksen osoittamistakin.

    Juu, monenlaisia viestejä on tullut läheteltyä varmaan itsekin nuorempana vaatteillaan – ihan jopa vahingossa. Voi tietysti yrittää ajatella ettei se SAISI vaikuttaa mihinkään eikä se saisi herättää mitään ajatuksia jos nuori nainen on vaikkapa puolialasti tai sanotaan nyt kovin paljastavissa vaatteissa. Minun kohdallani ajattelu jää yritykseksi, valitettavasti.

    Sitten se mikä on kaunista ja piilottaako sen vai ei…hyvin vaikea juttu. Ja tämä omien ”parhaiden puolien korostaminen”. On nää vaan mielipidejuttuja myös. Itse olen ristiriitainen: tykkään kyllä myös laittautua ja pitää (omasta mielestä) kauniita vaatteita, mutten haluaisi että minua katsotaan sen kummemmin, saati että vaatteita kommentoidaan millään tavalla. Olen oikein justiin se tyypillinen tapaus joka alkaa selitellä miten halpa rätti tämä vaan on jos joku kehuu.

    • Mahtaako tuo ”naisellinen” pukeutuminen olla vielä vahvempi normi ei-pohjoismaissa ainakin tietynlaisissa hiukankin virallisemmissa paikoissa? Toisaalta luin juuri tutkimuksen, jonka mukaan ainakin tietyillä asiantuntija-aloilla ihmiset, eritoten naiset, pukeutuvat täsmälleen samantyylisesti jotain korvakoruja myöten maasta riippumatta. Tämä vaikuttaa sitten myös rekrytointipäätöksiin: rekrytoijilla on hyvin vahva käsitys siitä, minkä näköiset ihmiset alalle tai omaan työpaikkaan sopivat. Tässä tietysti tullaan kysymykseen, että onko silloin fokus ihan oikeassa paikassa… Vaikka toki tuokin on ihan validi peruste, että arvostaa muita pukeutumalla samaan tyyliin.

      Tuo nuorten ihmisten pukeutumiseen liittyvä ristiriitaisuus on myös mielenkiintoinen asia, jota voisi pohdiskella pidempäänkin. Ei sitä tosiaan tahallisesti lähetellyt ainakaan sellaisia viestejä kuin nyt ajattelee oikeasti lähettäneensä. Toki varmaan halusi olla kaunis ja jotenkin mietti, mistä se kauneus tulee. Vähän eri asia mutta kuitenkin samaan liittyvä on vielä se, että jo varhaisnuorena sai kyllä kokea, että omaa pukeutumista luettiin vähän joka tapauksessa hyvin seksualisoivasti. Aikuisia miehiä sai helposti peräänsä.

  4. Tuli vielä yksi pointtia mieleen työpukeutumisen suhteen. On jonkinlainen paine pukeutua kuten valtaosa muista kun tietää että ympäristö odottaa ainakin jossain määrin tietynlaista pukeutumista tietyssä työyhteisössä. Tarkoitan että tietää antavansa kuvan paitsi itsestään niin ehkä ennen muuta koko työpaikastaan, siitä mitä edustaa. Niin tyhmältä kuin se tuntuukin, jonkinlainen sisäinen pakko siinä syntyy…Ettei voi ihan omissa suosikeissa aina lampsia.

    • Kyllä, ilman muuta. Mutta jännä on tuo, että mistä se kulttuuri oikeastaan syntyy. Ja kuinka paljon on kulttuurieroja eri maiden välillä tässä. Olisi mielenkiintoista vertailla esim. eri maalaisten opettajien pukeutumista.

  5. Näissä pukeutumisjutuissa pohditaan yleensä naisnäkökulmaa, vähän tuon mainitsemasi Caitlin Moranin tapaan. Mutta väittäisin kyllä, että jos vaikkapa minua tulisi haastattelemaan mies ilman paitaa, tiukissa munaskuja nuolevissa trikoopöksyissä tai vaikka likaisessa t-paidassa, niin kyllä minä hiukan kulmiani kohottelisin…

    • Totta tietenkin. Naisilla on ehkä ylipäänsä enemmän variaation mahdollisuuksia pukeutumisessaan kuin miehillä. Mutta jään kyllä miettimään, että voitaisiinko se miehen hyvin erikoinen pukeutuminen helpommin lukea persoonallisuudeksi ja naisen vastaava vain mauttomuudeksi tms. En tiedä.

  6. Paluuviite: Pukeudutko heimosi mukaan? | Tekstityöläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s