Aamulla punnitsin. Nimittäin vaatteita.
Pitäisikö laittaa heti kärkeen villahousut ja softshellit, vaikka tiedossa olisi ensin puolikas työpäivä?
Nämä(kin) ovat korona-ajan pohdintoja. Kaksivuotias on kotona, joten työt pitää hoitaa vuoroissa ja väleissä. Minä kirjoitan (tätäkin) työhuoneella kilometrin päässä kotoa. Siellä ei tarvita hienoa puvustoa, mutta jos kuitenkin…
Sen jo tiedän, että korona-aikaan tarvitaan ihan oma kapselivaatekaappinsa. Vaatteet pitää saada päälle nopeasti, koska puettavana on myös vastentahtoinen uhmaikäinen. Tärkeimmät varusteet juuri nyt ovat just ne villahousut ja softshellit, kuten myös kuoritakki ja sen alle sopiva kevytuntsikka. Lapsen kanssa on nimittäin oltava ulkona kaikki mahdollinen aika. Hän on ulkoilijasorttia ja energiaa on siinä määrin, että pienen kolmion seinät kaatuvat äkkiä (vanhempien) päälle. Ulkona ovat hiekkalaatikko, keinut, puistot, juoksureitit, pyöräilymahdollisuudet, kepit ja lätäköt. Ja kylmä, jos pitää seisoa pitkään paikallaan. Ehkä varhaiskasvattajat voisivat tässä tilanteessa paljastaa myös parhaat pukeutumisvinkkinsä?
Voisivat he toki pari muutakin vinkkiä paljastaa. Esimerkiksi sen, miten taaperon saa päiväunille, ja sen, miten parivuotiaan saa leikkimään edes hetken itsekseen. Kuulen myös mielelläni, miten uhmaikäisen saa ilman taistelua pytylle tai pukeisiin.
Noh. Toivotaan, että tässä ajassa on myös mahdollisuuksia. Takana on viikko erikoisuutta. Kenties rutiineja alkaa muodostua, ja kenties ne ovat hyviä. Pidän sitä mahdollisena.
Tänä aamuna lapsi kysyi hetken videoita katseltuaan: ”Äiti, miksi me ei tänäänkään mennä päiväkotiin?” Selitin. Sitten hän sanoi: ”Äiti, sulla on ihana mekko.”
Niin. En laittanut softshellejä, laitoin mekon. Yksi sellainen pitää olla koronakapselissakin.
Tekstityöläinen 
Sanoisin parinkymmenen lapsukaisen lähikokemuksella, että poikkeavat toisistaan hyvin paljon mutta että rutiinit ja johdonmukaisuus ovat keskimäärin paras toimintatapa.
Sulla on kyllä vakuuttava kokemus! Rutiinit ja johdonmukaisuus on todellakin kultaa. Ehkäpä haasteita aiheuttaakin vain se, että just nämä on tänä erikoisena aikana lopetettu (rutiinit = päiväkoti joka arkipäivä, johdonmukaisuus = sinne tosiaan mennään joka arkipäivä, silloinkin kun ei huvittais). Toki periaatteet onneksi toimivat pienemmissäkin seikoissa, ja tästähän se uusi arki vasta alkaa muotoutua. Vähitellen! Tässä on kaikilla osapuolilla opeteltavaa, varmasti ihan hyvälläkin tavalla.
Tsemppiä poikkeusoloihin! Onneksi tämäkin vielä jossain kohti menee ohi. Toivotaan, että se tapahtuu ennen kuin kaikilla pikkulasten vanhemmilla on burn out.
Kiitos, samoin! Tsemppiä tarvitsee kyllä nyt hyvin moni, eikä esimerkiksi raskaana olo ole ehkä näinä aikona herkkua… Olen varautunut siihen, että aika kauan tässä menee. Onneni on ihana perhe, jonka kanssa on mukava viettää aikaa, vaikka näitä arjen haasteita onkin.
Näinhän se on ❤ Musta on oikeastaan aika mukavaa, että puoliso on nyt kotona. Ei olla käyty näin paljon yhdessä kävelyillä kahteen vuoteen (eli koiran tultua meille, kun molempien on sitä pakko ulkoiluttaa ja yleensä puoliso pyöräilee lisäksi töihin).
Omasta puolestani en huolehdi enkä vauvankaan paljoa. Koronahan ei tutkimusten mukaan tartu sikiöön, mutta tietysti jos saan sen ja joudun huonoon kuntoon, se on huonompi juttu. Riski on kuitenkin pieni. Itsekkäästi toivon pahimman piikin olevan ohi kesään mennessä, jotta en joutuisi yksin synnyttämään ja ettei tarvitsisi sen jälkeen kieltää ketään tulemasta kylään. Mutta jos niin nyt sattuisi käymään, niin kyllä siitäkin selvitään.
Itsekkäät toiveesi kuulostavat varsin kohtuullisilta ❤