Teen tällä hetkellä töitä aamupäivät. Kaksivuotias on kotona, ja lounaan jälkeen alkaa minun vanhemmuusvuoroni. Iltapäivä on videoita, majoja, duploja ja hiekkakakkuja.
Olen huomannut, että saan yllättävän paljon tehtyä, kun tiedän ajan olevan hyvin rajallinen. Ei ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta harhautua somen syövereihin tai katsomaan jotakin tuiki tärkeää videota. Ainakin kompaktien juttujen tekemiseen kolmen neljän tunnin työrupeama sopii todella hyvin.
Haaveksin ottavani epidemia-ajasta opiksi siinä, että osaisin vastaisuudessakin jakaa aikaani paremmin erityyppisiin tehtäviin. Kolme neljä tuntia töitä, sitten lounasta ja vaikkapa liikuntaa, sitten vielä pari tuntia töitä. Se olisi hyvä rytmi, paljon tehokkaampi ja tyydyttävämpi kuin se, että pyörii koko päivän työhuoneella, välillä epätoivoväsyneenä ja ajatukset jumissa.
Tällaisen nopean ajatuksen kirjaaminen tuntuu tärkeältä tänään, kun korona-aikaa on kohta kaksi täyttä arkiviikkoa takana. Jospa kuitenkin oppisin tästä ihmeellisestä poikkeustilasta jotain.
Tekstityöläinen 
Itselläni oli koko lailla hyvä työrytmi aikaa ennen koronaa. Tein tärkeimmät ja keskittymistä eniten vaativat jutut aamulla ja päivällä ennen klo 14. Kun koululainen palasi koulusta, oli kaikkea muuta hässäkkää sitten. Nyt teen töitä aamusta yöhön, siltä välillä tuntuu. Samaan aikaan pitää olla kiitollinen, että on mitä tehdä…
Kuulostaa fiksulta. Itse ihmettelen itseäni: vaikka kuinka olen tottunut tällaisen superitsenäiseen työhön, näyttää kuitenkin siltä, että tarvitsen jonkinlaisia pakkoja toimiakseni järkevästi. Voisin seistä työpäivän vaikka päälläni kenenkään ihmettelemättä, enkä kuitenkaan tee sitä (okei, en osaa seistä päälläni, mutta ehkä saat kiinni…).