Oletko jo miettinyt tämän illan iltakirjoja? kysyn kolmevuotiaalta iltapesulla. Hän tekee useimmiten spontaanin valinnan.

Eilen valinta osui Mauri Kunnaksen kirjaan Joulupukki (1981). Se on hauska, 26 kielelle käännetty ja yli 1,5 miljoonaa myynyt kertomus jouluun valmistautumisesta. Korvatunturi on joulupukin ja hänen joukkojensa yksinoikeutettua aluetta, tontut ovat kaikki miespuolisia mutta kyllähän siellä muoreja ja puolisoita on, ruoanlaitto- ja parsintapuuhissa. Tontut rentoutuvat joulun päätteeksi saunomalla (mitä naiset tekevät, en tiedä, mutta varmaan laittavat ruokia sillä välin). Lappalainen henkilö mainitaan ja kuvataan, neljäntuulenhattu on ja punainen nenä.

Lapsi tykkää Mauri Kunnaksen kuvituksesta, joka onkin kaikkine yksityiskohtineen hienoa. Itse mietin sitä, miten hyvin nämä kertomukset ovat kestäneet aikaa. Kuvat osuvat selvästi nykylapsenkin nauruhermoon, mutta kokonaisuuksien sanoisin kestäneen aikaa vaihtelevasti. Niiden ihmis- ja maailmankuva ei kaikilta osin ole ihan tätä päivää. Se on luonnollista.

Silti Mauri Kunnaksen tuotanto on se, joka on jokaisesta kirjakaupasta edelleen hyvin helposti saatavilla. Samoin helposti saatavilla on ainakin Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoja sekä Timo Parvelan Ella-sarjaa. Ryhmä Hau -kirjoja löytyy etsimättä, samoin Disneytä. Vanhoja satuklassikkojakin aika hyvin.

Edellisiä vastaan minulla ei ole mitään, mutta olen vähän surullinen variaation vähyydestä. Lastenkirjoista ihan valtavan monet ilmestyvät vähin äänin ja menevät suurelta yleisöltä täysin ohi, koska niitä ei kirjakauppojen valikoimiin oteta eikä niitä näin ollen koskaan suositella sille, joka menee kyselemään ”jotain 4-vuotislahjaksi sopivaa” Suomalaisesta kirjakaupasta (joka on nykyään Suomen suunnilleen ainoa kirjakauppa ja kuitenkin yhden kustantamon, Otavan, omistama). Se on surullista nimenomaan siksi, että soisin lasten saavan maistaa mahdollisimman monipuolisesti kirjallisuutta jo pienenä. Elämysten takia, ja siksi, että he oppisivat nauttimaan monenlaisesta. Nyt tuntuu, että monet aikuisetkin luulevat, että suomalainen lastenkirjallisuus on lähinnä Kunnasta ja Tatua ja Patua. Onneksi kirjastot toimivat tässä vastakarvaan ja nostavat esille hyvin monenlaisia teoksia.

Vanhemmalta variointi vaatii vaivaa, sillä tietenkin lapset rakastavat tuttuja hahmoja. Ryhmä Haun kertomus voi olla ihan pälli, mutta kun siinä on tutut Rekku ja Kaja, niin jee. Kato äiti, Kajalla on tommonen lentokone! Uusia kirjoja pitää ainakin omalle lapselleni usein syöttää hieman. Ne pitää valita iltakirjahetkeen itse, ja niistä pitää vähän ylimääräisesti intoilla.

Huomaan, että taide-elämyksistä nauttiva lapseni kyllä saa hyvistä kirjoista kuten kiinnostavasta kuvataiteestakin paljon irti, kunhan pääsee niiden vaikutuspiiriin. Häntä on viime aikoina kiehtonut suuresti muun muassa Christian Robinsonin Another (2019, saatavilla ainakin Helmet-kirjastoista), joka käy suomenkielisellekin lapselle hyvin, sillä siinä ei ole tekstiä. En ole varma, mitä siinä tapahtuu, mutta ainakin siinä tavataan toisia, jotka muistuttavat itseä. Matkalla kirjaa käännellään. Molemmat tykkäsimme kovasti myös Malin Kivelän ja Linda Bondestamin Mainio herra Iloinen -kirjasta (2010, suom. Henriikka Tavi), joka kieli-ihauuksien lisäksi tutustuttaa tähtikuvioihin. Elina Komulaisen, Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon Mekon matka (2020) jäi myös mieleen paitsi kaltaiselleni vaaterakastajalle, myös hänen lapselleen. Sen tarinassa jotakin selittämättömän lumoavaa ja ikiaikaista.

Ymmärrän, että vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten ilmestynyttä kirjallisuutta ei silotella tähän päivään sopivaksi, mutta huomaan miettiväni, miten toisin selvästi vanhentuneen maailmankuvan rinnalle mahdollisimman paljon hyvää, uutta ja raikasta ajattelua. Kirjallisuutta, joka liimautuu mieleen muunkin kuin tuttujen hahmojen voimalla, ja joka samalla haastaa sellaisia alitajuntaisia asenteita, joita itse olen lapsuuteni kirjoista imenyt.

Yksi lähde tuoreiden, laadukkaiden lasten- ja nuortenkirjojen etsimiseen on Suomen Nuorisokirjailijat ry, joka jakaa vuosittain tammikuussa Arvid Lydecken -palkinnon ansiokkaalle lastenkirjalle ja Topelius-palkinnon ansiokkaalle nuortenkirjalle. Ehdokkaat löytyvät täältä. Tänä vuonna minulla on oma lehmä ojassa sikäli, että puolisoni ja Anne Vaskon ihana Gorilla on listalla mukana. Esimerkiksi sitä ei Suomalaisen kirjakaupan hyllyissä ole näkynyt.

P.S. Viime kesänä, kun lapsi oli vasta täyttänyt kolme, tein listan senhetkisistä lastenkirjasuosikeista. Se löytyy täältä.