Erään kirjan synty

Kirjan julkaisseelta ihmiseltä kysytään usein, miten kauan kirjoittamiseen meni. Siihen on vaikea vastata. 

Viimeinen vuosi sijoittuu vuosiin 2015–2016. Sen idut ovat siis viiden kuuden vuoden takaisia, ja niin ovat jotkin tekstipätkistäkin. Silloin vain en vielä tiennyt, millainen kirja on syntymässä, tai oikeastaan edes, onko syntymässä kirjaa ensinkään. 

Vuonna 2018 osallistuin Imagen ja Gummeruksen järjestämään tietokirjailijakouluun, jossa saimme kuulla mielenkiintoisen luennon ammattikirjailijalta noin kerran kuussa. Koulussa ei käsitelty omia tekstejä mutta sinne haettiin sellaisella. Hain mukaan 15 sivulla sitä käsikirjoitusta, josta sittemmin kehittyi Viimeinen vuosi. Koulun kautta sain myös arvokkaan kontaktin kustantamoon ja paljon kannustusta käsikirjoituksen edistämiseen.

Jossakin kohtaa tietokirjailijakouluvuoden aikana minulle kirkastui, mikä on tulevan kirjani rakenne. Ajatukseni yhdistää vaatteet, isoäiti ja aika Pariisissa tuntui hiukan villiltä, mutta luotin siihen, että juuri tämä hybridi on se minkä haluan kirjoittaa. Yksi vuosi, tuo 2015–2016, yhdisti nämä teemat toisiinsa, joten siitä syntyi kertomukseni runko.

Kirjoitin käsikirjoitusta eteenpäin ja tutkin kiinnostavaa lähdekirjallisuutta muiden kirjoitustöiden ohella. Hitaasti. Olin pienen huonosti nukkuvan lapsen äiti enkä voinut edes kuvitella kirjoittelevani hommaa eteenpäin pöydän nurkalla, kun taapero nukkui rauhallisia päiväunia (tällaisia tarinoita olen kuullut ja lukenut naispuolisilta kirjailijoilta väsymiseen asti). Sellaista ei tapahtunut. Lapsi nukkui pääasiassa kantoliinassa ja vain siinä tapauksessa, että hytkyin taukoamatta.

Puolison kanssa jaoimme hoitovastuuta, mutta lopulta kuormittavan tilanteen ratkaisi vasta päiväkoti, joka antoi kunnollisen työrauhan. Yhtä tärkeää oli päästä välillä omille yöretkille kirjoittamaan. Niiden mahdollistumiseen tarvittiin myös lähiverkostoa, käytännössä äitiäni, joka auliisti otti lasta yöhoitoon. Vietin kaksi yötä isoäidin talossa ja kolme yötä ihanassa hiljaisuuden retriitissä Utön saarella. Silloin kirjoitin ajattelematta mitään muuta. Se oli ihanaa. 

Kaikki ei silti ollut ihanaa. Elämässä oli kirjoittamisen vuosina paljon raskasta. Välillä uuvuin täysin ja ilmoitin jo kustantamoon, että tästä ei ainakaan just nyt tule yhtään mitään. Kärsin tavallista syvemmästä masennuksesta, ja kaikenlainen työnteko oli pelottavan vaikeaa (hirveä tilanne freelancerille). Onneksi löytyi apua: hyvä lääke ja hyvä terapia. Toivuin niin, että pystyin joidenkin kuukausien kuluttua palaamaan käsikirjoituksen pariin. 

Koko kirjoitusprosessin aikana sain apurahoja yhteensä 4500 euroa Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä ja Suomen tietokirjailijoilta. Olen tuesta tosi kiitollinen. Samalla on tietysti todettava, että isoon kirjalliseen työhön keskittyminen lyö mojovan loven freelancerin kuukausituloihin, koska sille on varattava aikaa. Tämä tarkoittaa jatkuvaa tasapainoilua: Mitä saan tehdä? Mitä pitää tehdä? Kirjoittamatta en voinut olla. 

Toukokuussa 2020, kun olin lähettänyt käsikirjoituksen raakaversion Gummerukselle luettavaksi, sieltä kerrottiin että tekisivät mieluusti kanssani kustannussopimuksen. Julkaisuajankohta suunniteltiin keväälle 2021. Olin tietysti superiloinen! Siitä lähti kirjoittamisen spurttivaihe: kirjoitin entistä intensiivisemmin ja määrätietoisemmin. Vihdoin tiesin, että työ ei olisi turhaa! Syksyllä sain valmiiksi uuden version, johon sitten sain kustannustoimittajalta perehtyneet kommentit. Niiden pohjalta tein vielä parannetun version, joka sitten on pääpiirteissään se, joka nyt on kansien välissä. Toki se on sen jälkeen käynyt läpi tekstieditoinnin ja oikoluvun. Kustantamon ihanat ammattilaiset olivat tukenani joka vaiheessa, mikä on aivan mahtavaa.

Viimeinen vuosi meni painoon helmikuun puolivälissä 2021 ja ilmestyi kuukautta myöhemmin. Nyt se on kirjakaupoissa, ja minun mielessäni pyörivät jo uudet ideat, ajatukset ja sanat. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s