Budjetoidun vaatevuoden saldo

Tänään päättyvän vuoden alussa laadin itselleni vaatebudjetin. Se oli 900 euroa. Ajattelin sen olevan aika niukasti. Se olikin, ja tämänpäiväisten alennusostosten takia se ylittyi hiukan.

Ostin vuoden aikana 21 vaatetta: viisi mekkoa tai tunikaa, neljä toppia tai T-paitaa, neljä pitkähihaista paitaa, neuletakin ja neulepaidan, yhdet leggingsit, yhdet farkut, kolmet alushousut ja yhdet nahkakäsineet. Vaatteista seitsemän hankin käytettynä.

Budjettiin kuuluvat myös kahden mekon pesettäminen pesulassa, viisien kenkien korjauttaminen suutarilla, kolmen vaatteen värjääminen itse tekstiilivärillä ja yhden huivin ompeluttaminen ompelijalla.

Rahaa meni yhteensä noin 1020 euroa, josta 176 euroa korjaamisiin, pesettämisiin yms. Mitään tarpeellista ei jäänyt ostamatta. Tänään ostin jopa reteästi kaksi samanlaista poolopaitaa, koska löysin alennuksesta täydellisen mallin ja taskussa oli joululahjarahaa. Se ei olisi ollut välttämätöntä. (Ostoksista murto-osa tietysti oli muutenkaan ehdottoman välttämättömiä.)

Huijasin vähän. Päätin heti kärkeen rajata urheiluvaatteet budjetista pois, enkä ennen tätä vuotta ole sellaisia juuri ostanutkaan. Tänä vuonna sitten ostinkin juoksulenkkarit, urheilutopin, kaikkeen urheiluun passelit housut ja sukat, yhteensä noin 200 euroa.

Ylityksistä viis, vaatebudjetin ansiosta olen aika hyvin kärryillä siitä, mitä ensi vuonna pitäisi uusia. Toivon mukaan selviän tätä vuotta pienemmällä budjetilla. Kaiken kaikkiaan budjetointi oli hyvin havainnollista ja paljasti minulle mielenkiintoisia asioita ostokäyttäytymisestäni. Suosittelen lämpimästi.

Mitä sitten en tiennyt ennen tätä vuotta?

  • 900 euroa saa kulumaan vaatteisiin aika helposti, vaikka ei juuri ollenkaan harrastaisi shoppailua. Minun on pitänyt opetella pois siitä, että katselen vaatteita sillä silmällä. On ollut hälyttävää tajuta, että katselen todellakin vaatteita sillä silmällä; himoitsen ostamista. (Olen kyllä käynyt kirppiksillä tosi monta kertaa vuoden aikana. Taidan huijata, jos en laske sitä shoppailuksi.)
  • Käytettyjen vaatteiden ostamisessa kannattaa olla erityisen kriittinen, jos ei halua täyttää vaatekaappiaan melkein hyvillä yksilöillä. Vuoden aikana tekemäni täydet virheostokset (2) ovat molemmat kirppisvaatteita.
  • Farkkujen ostaminen käytettynä netistä on vaikeaa. Ostin tuttua mallia tutussa koossa mutta en tullut ajatelleeksi, että farkut ovat tietysti muotoutuneet edellisen käyttäjän mittoihin eivätkä siis näytä minun päälläni niin hyviltä kuin uudet vastaavat. (Toisaalta hintaeroa oli noin 100 euroa, mutta onko sillä merkitystä?)
  • Suutaria kannattaa käyttää. En ostanut vuoden aikana lainkaan kenkiä (paitsi ne juoksu-).
  • ”Sweatshop free” on kiva juttu mutta ei takaa laatua, huomasin tilattuani vaatepaketin American Apparelilta. Älä osta (muuta kuin alus-)vaatteita American Apparelilta.
  • On tosi kätevää pitää vaikkapa kännykän muistiinpanoissa listaa niistä vaatteista, joita oikeasti tarvitsee ja haluaa kaappiinsa. Muita ei suuremmin kannata katsella.
  • Ihminen tarvitsee merkittävästi vähemmän vaatteita kuin meidän annetaan ymmärtää. Ihminen voi olla hyvin tyytyväinen vaatevarastoonsa, elämäänsä, työhönsä ja parisuhteeseensa, vaikka hänen kaikki vaatteensa mahtuisivat yhteen kaappiin.

Mainioita ajatuksia ja hyviä valintoja vuodelle 2015!

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Budjetoidun vaatevuoden saldo

  1. Onpa kiva, että näitä vaatebudjettijuttuja miettii muutkin kuin minä! Hauskaa olisi myös nähdä joku toinenkin bloggaaja yhtä isolla budjetilla kuin minä – mutta ilokseni panin merkille, että kappalemäärällä mitattuna ostimme yhtä paljon.

    Olen ihan samaa mieltä siitä, että ihminen paitsi tulee toimeen paljon vähemmällä määrällä vaatteita kuin mitä meille yritetään uskotella, onnistuu myös näyttämään tyylikkäältä ja ajanmukaiselta.

    Itse koen saaneeni paljon enemmän kuin mistä olen luopunut vaatteiden määrää vähentämällä. Turhat vaatteet vievät tilaa, keräävät pölyä ja aiheuttavat epämääräistä ahdistusta tukkiessaan kaikki paikat. Keskenään yhteensopivat ja tyyliini istuvat luottovaatteet helpottavat joka-aamuista pukeutumista ja niiden huoltaminen on helppoa määrän ollessa vähäinen.

    • Budjetin kokoon vaikuttaa niin kovin moni asia, että vertailu on kyllä tosi vaikeaa ja ehkä ihan tarpeetontakin. Silti on kiinnostava kuulla, millaisia rahasummia muut käyttävät 🙂 Mun ostoksissa on joitakin selkeästi ”kalliita” yksilöitä (kuten Muka van ihana neuletakki, 189 euroa) mutta sitten taas nuo kirppisostokset ovat olleet tosi edullisia (ja osittain hiukan epätäydellisiä).

      Kiinnostavaa, että olemme budjettierosta huolimatta ostaneet saman määrän vaatteita. Minä ilmeisesti olen ostanut jopa muutaman enemmän, koska en laskenut tuohon 21:een mukaan urheilutamineita (jotka kyllä olisivat korottaneet summaakin). Voisikohan tehdä sellaisen päätelmän, että länsimaiseen kulutukseen tottunut ihminen kaipaa pariakymmentä uutta vaatekappaletta vuodessa? Ehkä ei voi, mutta tekisi vähän mieli.

      Aamen viimeiseen kappaleeseesi. Todellakin juuri noin.

  2. En mielestäni shoppaile paljoa, mutta en kuitenkaan osaisi millään sanoa, paljonko vuodessa menee rahaa vaatteisiin. Taidankin pitää tästä vuodesta Exceliä. Luulen, että jo se itsessään hillitsee turhaa ostamista (ja lisäksi tykkään listoista ja tilastoista).

    Kirjoitinkin syksyn aikana itselleni ylös, mitä etsin pidemmällä tähtäimellä. Ekana olisi listalla laadukas villatakki, josta puhuimmekin silloin nähdessämme. Googlailin suomalaisia, mutta en löytänyt juuri haluamaani. Ei sillä toisaalta niin kiire ole, ”edustustilaisuuksia” kun on todella harvakseltaan.

    • Mulla oli kans tuo ajatus, että en mielestäni shoppaile paljoa. En sit tiiä, lisäsikö viime vuosi shoppailua vai vähensikö – ainakin keskityin enemmän vaatteisiin kuin ennen ja mietin, mitä haluan vaatekaapistani löytyvän (esim. just tuo laatuvillatakki, jonka ostin alkuvuodesta 189 eurolla ja joka nytkin on päälläni). Hämmentyneenä olen blogeista havainnut, että jotkut kunnioitettavat ihmiset käyttävät vaatteisiinsa vain muutaman satasen vuodessa. Suhteellista on sekin, mikä on paljon.

      Mä INHOAN exceliä mutta olen nyt ottanut puhelimessani käyttöön Toshl-äpin (onko näille olemassa jokin käypä suomenkielinen sana?), ja se vaikuttaa aika kätsyltä päivittäisten ostosten kirjaamiseen.

      • Joo, äppi on suomeksi sovellus 🙂 Mä en oikeasti osaa käyttää Exceliä kovinkaan hyvin (lähinnä jotain peruslaskutoimituksia, notta laskujen laatiminen käy helpommin), mutta haluaisin osata paremmin. Ilmeisesti sillä voi tehdä vaikka mitä. Välillä huikkaankin apua tuolta olohuoneen puolelta, kun epäilen, että ohjelma osaisi tehdä myös itsenäisesti jotain, mitä minä väkerrän manuaalisesti.

  3. Paluuviite: 16 vaatetta ja joitakin pieniä tarinoita | Tekstityöläinen

  4. Paluuviite: Vaatekytän tunnustuksia: vuosi 2016 | Tekstityöläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s