Suomalainen käsityöopetus on sellainen asia, josta olen aina ylpeä. Että jo peruskoulun alaluokilla olen oppinut käyttämään ompelukonetta ja neulomaan sukan! Tämä ei todellakaan ole maailman mittakaavassa selviö. Havahduin asiaan, kun asuin ensimmäistä kertaa Pariisissa vuosina 2007–2008 ja kun sain paikallisislta naapureiltani loputonta ihailua omasta mielestäni ”ihan tavallisista” neuletöistäni (tasoltaan ne olivat sellaisia, että kuka tahansa suomalainen naistuttavani olisi osannut ne tehdä). Rupea myymään näitä, he ehdottelivat. Nauratti. Toki sielläkin osaa moni neuloa, mutta sellainen (naisten) yleistaito se ei ole kuin Suomessa.
Uskon ja toivon, että nykyään lapset saavat käsityötunneilla paljon omaa sukupolveani enemmän tietoa vaatteista ja myös tekstiilien kestävyydestä. Minä opin lähinnä tekemään, mikä on kyllä sekin tavattoman arvokasta ja auttaa hahmottamaan vaatteen tekemiseen kuluvaa aikaa (ja vaikka muiden aineiden tunneilla olisi voinut oppia globalisaatiosta, 1990-luvulla sitäkään ei vielä hahmoteltu kovin kummoisesti). Siksi on paljon vaikeita vaatekysymyksiä, joiden selvittämisen olen aloittanut ihan nollasta, tällaisia:
Mitä eroa on neulotulla ja kudotulla vaatteella?
Miksi vaatteeseen käytetään joitakin tiettyjä materiaaleja?
Mitkä materiaalit ovat kestävyyden kannalta parhaita?
Miten vaate valmistetaan tehtaassa?
Millaisia kysymyksiä globaaliin vaatetuotantoon liittyy?
Pätevätkö samat kysymykset kankaiden tuotantoon?
Missä vaatteemme tehdään ja miksi?
Millaisia eri osia myytävässä vaatteessa on, ja mistä ne ovat peräisin?
Millaiset yksityiskohdat vaikuttavat vaatteen kestävyyteen?
Millaisia kysymyksiä kannattaa kysyä vaatekaupassa?
Mistä muoti tulee?
Miten muotivirtaukset vaikuttavat siihen, millaisia vaatteita koen tarvitsevani?
Miten vaatetta pestään ja huolletaan?
Miten materiaalit vaikuttavat tähän?
Mikä ympäristövaikutus on vaatteen käytöllä ja pesemisellä suhteessa sen valmistamiseen?
Millaista vaatetta voi paikata?
Millaisia paikkausmenetelmiä on?
Millaisia vaatteita voi viedä kierrätykseen?
Mitä ”kierrätys” tässä kohtaa oikeastaan tarkoittaa?
Miten loppuun kulunut vaate kierrätetään asiallisesti?
Millaisia helppoja vaihtoehtoja on esimerkiksi trikoovaatteen jatkokäyttöön?
Aikuisuuteni aikana olen selvittänyt näitä asioita paljon, enkä silti osaa vastata kaikkiin kovin kummoisesti. Mutta ajatella, jos nykyperuskoulun käynyt osaisi! Tällainen vaatesivistys olisi sellainen yleissivistyksen osa-alue, jota ihan jokainen meistä tarvitsisi omien kulutusvalintojensa tueksi. Uskon, että sitten osaisimme tehdä sekä yhteiskuntana että yksilöinä paljon parempia vaatepäätöksiä niin sanotusti lonkalta. Yksilöiltä säästyisi rahaa ja muita resursseja, koska (aikaa ja ajatuksia vievät) virhehankinnat vähenisivät, ja yhteiskuntana voisimme – – tuota noin, pelastaa vaikka maapallon.
Tekstityöläinen 
Olen käsityön ja muutenkin taideaineitten opettamisen puolella, mutta opettajana haluan myös kommentoida lyhyesti ideaa, että materiaalitietoutta tulisi opettaa koulussa. ”Tätä opetussuunnitelmaan” -puheelle olen tullut tosi allergiseksi. Luen jatkuvasti, mitä kaikkea tulisi opettaa koulussa: sijoittamista, Kela-paperien täyttämistä, moninaisuuden huomioon ottamista, saamelaisten sortamisen historiaa, hygieniaa jne. Yleensä toive on erittäin perusteltu. Kuitenkin koulun tuntimäärä on rajallinen ja koulun opetettavien asioiden omaksumista täytyy myös arvioida. En totisesti haluaisi tehdä Rana Plaza -koetta tai monivalintatehtävää akryylin ongelmista. Täytyy uskoa, että käsityön opettaja tuo näitä asioita esiin opetuksen lomassa. Tietysti ongelmana on, että useimmiten kässää valitsevat tytöt. Joissakin ryhmissä ei päästä missään kovin syvälle, kun vaikkapa juuri huomioon ottaminen ja käytöstavat ovat tärkeämpiä siinä hetkessä kuin polyamidi. Jos koulu saa keskittyä perustietojen ja -taitojen opettamiseen, se auttaa parhaassa tapauksessa kasvattamaan ihmisiä, jotka suhtautuvat terveen kriittisesti ja osaavat itse ottaa selvää.
Takerruin nyt sivuseikkaan. Materiaaliasiatkin kiinnostavat!
Kiitos hyvästä kommentista. Ymmärrän allergian! Helppohan se on täältä koulumaailman ulkopuolelta huudella. Voin kuvitella, että monesti koulun arjessa muut asiat ovat tärkeämpiä, ja hyvä niin.
En tainnut itse osata edes ajatella mitään opsiin lisättävää vaatesivistystä, vaan ehkä enemmän sitä opetuksen lomassa tapahtuvaa pohdiskelua ja keskustelua. Voisin kuvitella, että käsityönopettajat tuovat näitä asioita nytkin ilmi oman tietämyksensä ja kiinnostuksensa puitteissa paljon enemmän kuin silloin, kun itse olin koululainen (mikä saattaa joissakin tapauksissa olla tosi paljonkin). Tai mistä minä tiedän. Mutta monen hyvin vaatesivistyneen käsityönopen kanssa olen puhunut, ja kuvittelisin että sitä osaamista ja innostusta ei voi olla siirtämättä opetuksen lomassa. Luulen, että jo sillä on merkitystä: ainakin oppilaat kiinnostuvat itse, oppivat kysymään ja just ottamaan itse sitten selvää. Tuntemani nuoret ovat kyllä hämmästyttävän paljon vaatesivistyneempiä kuin itse olin teini-ikäisenä.
Kansalaisopistoihinkin kattavat vaatesivistyskurssit sopisivat, joskin jäisivät sitten just sen pienen kiinnostuneen siivun harrasteluiksi. Sekin olisi eteenpäin. Ja ehkä eniten sivistymistä olisikin omalla, 80-90-luvuilla kasvaneella ja pikamuodin pikarantautumisesta nauttineella ikäluokallani.
Minäkin uskon, että innostunut käsityönopettaja tuo esiin materiaalipuolta ja paljon muutakin. Luulen, että kyllä materiaalitietous varmasti onkin osa käsityön opetussuunnitelmaa. Sitä en tunne, kun oon toisen aineen ope.
Kiitos kirjasta. Pidin siitä ja se kosketti monella tasolla. Aivan mahtava oli viimeinen lause kirjan lopussa.
Kiitos, kiva kuulla!