Aihearkisto: lehtijutut

Tarkkuutta, tarkkuutta

Posted on by

Mies luki Hesarista hätkähdyttävän otsikon: Vain joka kolmas mies syö tuoreita kasviksia päivittäin. Hetken päivittelimme. Siis vain 33 prosenttia suomalaisista miehistä syö kasviksia? Jutun kuvassa komeilevat lenkkimakkarat ja kulutusmaito – ilmeisesti viitaten loppujen 66 prosentin ruokatapoihin.

Lopulta en malttanut olla miettimättä, mitä kyselyssä on tiedusteltu. Mikä on kasvis? Wikipedian mukaan myös peruna lasketaan kasvisten joukkoon. Tällaisissa kyselyissä sitä kuitenkin yleensä halveksutaan. Uskoisin, että peruna maistuu päivittäin useammalle kuin kolmasosalle suomalaismiehistä.

Entä tuore sitten? Tarkoittaako se, että kasvis pitää nauttia kypsentämättömänä? Moni nimittäin tulee ihan vahingossa popsineeksi jonkinlaisen määrän kypsennettyjä kasviksia esimerkiksi kastikkeiden tai keittojen joukossa. Sen sijaan uskon hyvin, että salaattia ei moni syö päivittäin.

Voipi olla, että oma, suurimmaksi osaksi kasvisruokavaliolla elävä miehenikin kuuluisi tämän tutkimuksen perusteella tuohon lenkkimakkarajoukkoon. Tyypillinen arkiruokamme on tofuwokki, jossa kyllä on runsaasti kasviksia, mutta kypsennettyinä. Salaattia emme välttämättä syö joka päivä.

Kohuotsikko häiritsee, jos jutussakaan ei selvästi kerrota, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

Epävarmoja ajatuksia

Posted on by

Tiedättekö sen tilanteen, kun tuntuu ettei äkkiä enää osaakaan jotakin, missä aiemmin on kuvitellut olevansa ihan hyvä?

Kun muutin vuodeksi Ranskaan, en osannut kieltä paljoakaan. Alusta asti kävin kursseilla, katsoin televisiota, kuuntelin naapureita, yritin kirjoittaa ylöskin uusia sanoja. Tajusin muutaman kuukauden jälkeen osaavani paljon enemmän kuin ennen. Olin innoissani ja ylpeäkin.

Jossakin seitsemän kuukauden kohdalla iski kuitenkin masennus: tuntui, etten kuitenkaan osannut lainkaan tarpeeksi hyvin reagoida myyjien kysymyksiin tai naapurien smalltalkiin. Aloin vakavasti kyseenalaistaa kielellisiä lahjojani.

Mutta: kun palasin asuinvuotemme jälkeen Ranskaan, osasin yhtäkkiä puhua. Tai ainakin pystyin siihen eri tavoin kuin ennen. Etäisyys oli auttanut. Opit olivat juurtuneet jonkinlaisiksi automaatioiksi, vaikka en ollut käyttänyt kieltä vuoteen. Jokin oli kypsynyt.

Jotain sellaista on käynyt toimittajan töidenikin kanssa. Parikymppisenä kaikki oli uutta, näin vaivaa ja koin onnistuvani jutuissa usein. Muutama vuosi sitten iski jatkuva kokemus siitä, että en osaa enää lainkaan a) haastatella, enkä b) kirjoittaa juttua. Kaikki luvatut jutut toki syntyivät, rutiini oli onneksi kehittynyt, mutta tunne oli hatara. Mikään (positiivinenkaan) palaute ei siihen auttanut.

Nyt huomaan ilokseni, että hataruus on väistynyt. Tunnen osaavani taas. Ja varovasti arvelen, että juttuni eivät missään vaiheessa ole olleet sen onnettomampia, olen vain ryhtynyt vaatimaan itseltäni enemmän. Olisinko jopa kehittynyt?

Vähän vastahakoisesti yritän hyväksyä sen tosiasian, että tietty epävarmuus on oppimisen edellytys. Siitä puhuminen ei tosin ole kovin trendikästä. Ehkä se ei oikeastaan ole edes sallittua.

Oikea journalisti

Posted on by

Eilen minusta tuli Suomen Journalistiliiton jäsen. Olen pitkään harkinnut hakemista, vaan en ole hakenut. Nyt innostuin, kun av-kääntäjäystävänikin lähetti hakemuksen.

Olen iloinen! Ensimmäistä kertaa työurallani tuntuu, että kuulun johonkin yhteisöön. Se tuntuu mukavalta, kun yhteisö on tarpeeksi väljä mutta tarjoaa kuitenkin jotakin yhteistä, ja vähän turvaakin. Lupaavat auttaa jäseniään esimerkiksi sairaustapauksissa, jos jäsen on joutunut erityisen vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon. Työsuhteettomalle sellainen on eksoottista.