Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre olivat kumppanukset koko elämänsä ajan, mutta eivät koskaan asuneet yhdessä. Se olisi rikkonut työrauhan.

Molemmat kirjoittivat paljon ja menestyksellisesti, aamupäivisin, omassa sopessaan. Beauvoir sai Mandariineistä Goncourt-palkinnon vuonna 1954, Sartre olisi saanut Nobelin kymmenen vuotta myöhemmin ellei olisi kieltäytynyt siitä.

He priorisoivat.

Nykyään kirjoittajat valittavat, ettei ole aikaa kirjoittaa. Arvaan – ja tämä perustuu vain omaan kokemukseeni – ettei ole rohkeutta priorisoida.

Pitää olla päivätyö ja harrastukset ja someläsnäolo ja perheaika ja rahaa ostaa lomamatkoja ja uusia mediavälineitä ja vaatteita ja Iittalan Sarjattomia. Pitää nukkua ja liikkua, jotta pysyisi edes jossakin kuosissa, koska kokopäiväinen tietokonetyö tekee todellisuudessa ihmisestä ajattelukyvyttömän. Pitää laittaa ruokaa, ja sen pitää olla karppia tai luomua tai ainakin nyt läheltä. Ja sisustaa pitää! Maalata tuo seinä ja vaihtaa keittiön kaappien ovet.

Kirjoita siinä sitten.

Vaikka onhan näitä (erityisesti naisten hellimiä) tarinoita, että kirjoitin viisi romaania viidentoista minuutin pätkissä keittiönpöydän ääressä, kun pullataikina kohosi ja kuopus oli päiväunilla.

Mitähän sanoisi Simone?

Hän täyttäisi tänään 105 vuotta.