Kadehdin ihmisiä, jotka lukevat aamuisin. Ennen päivän töitä he pystyvät irrottamaan itsensä todellisuudesta ja heittäytymään toiseen maailmaan! Minun ensimmäinen aamuajatukseni on tyypillisesti jokin työmurhe: keskeneräisen jutun vastentahtoisuus tai tekeillä olevan kirjan otsikkojen ja leipätekstin välissä oleva tila, joka ei suostu asettumaan. (Kyllä. Terveisiä kustannustoimittajan kammiosta.)
Ryhdyin viime kesänä kirjoittamaan aamusivuja. Se johtui Julia Cameronista, jonka kirjan Tyhjän paperin nautinto luin innokkaasti. (Nolon innokkaasti. Se ei ole varsinaista intellektuellikirjallisuutta. Ehkä juuri siksi se olikin ihana: välipala, niksipirkka, häpeilemättömän kannustava ääni.)
Kolme sivua joka aamu Moleskine-vihkoon, jossa on täydelliset, kermanväriset sivut ja suopeasti taittuva selkä. Ajoittainen yhteen sivuun tyytyminen kielii hyvin suoraan henkisestä tilastani: ahdas, tyytymätön. Kolmeen sivuun pääsevä pakottaa itsensä ottamaan ajatuksilleen tilaa.
Jos aamusivuilla saan kammettua itseni pois aamumurheesta, täytyy olla mahdollista, että minusta joskus tulee aamulukija. Ja aamujoogaaja! Tasapainoinen aamupersoona, joka nousee silloin kun kello soi eikä tuntia myöhemmin. Sellaista yhteiskuntakin arvostaa.
Tekstityöläinen 
Tekstityöläinen, lue edellinen postauksesi priorisoinnista ja lakkaa heti paikalla vaatimasta, että muutut aamukirjoittajaksi JA aamulukijaksi ja aamujoogaajaksi ja ties miksi! Tämä on lääkärin määräys: ole oma itsesi.
Niinno, en ole ihan vielä valmis lääkäri – koulutusta vaille valmis kuitenkin.
Voi mutta kun se olisi niin… houkuttelevaa: olla joskus jotakin ihan muuta kuin on. On muuten kummallista, miten aikaisin heräämistä ja itsekuria yhteiskunnassamme hellitään niin kiivaasti.