Se oikea

Tämä on naurettavaa.

Minun kirjoittamiseeni – tai oikeastaan kirjoittamattomuuteeni – vaikutti pitkään se, että ei ollut oikeanlaista muistikirjaa. Sellaista, jota voi täyttää huonossa asennossa, hankalassa paikassa, sohvalla tai pöydänkulmalla. Joka sopii laukkuun.

Ehdottomasti ei viivoja.

Ei jäykkää selkää, joka pakottaa voimistelemaan kirjaa, jotta sen sivut voi täysimittaisesti hyödyntää.

Ei kierreselkääkään, koska se on ruma.

Ei liian pieniä sivuja.

Ei liikaa painoa.

Löysin vasta viime kesänä sen oikean. Se tapahtui Pariisissa, tuossa rakkauden kaupungissa (tietenkin!).

Paljastui, että olin etsinyt väärästä paikasta (miten tyypillistä!). Olin ajatellut kirjaa, mutta Centre Pompidoun kirjakaupassa silmäni avautuivat vihkohyllyllä.

Rakkauteni on musta päältä ja kermaa sisältä: Moleskinen melkein A4-kokoinen vihko, joita myydään kolmen kappaleen paketeissa. Sen sivut tuntuvat sormien välissä sopivilta. Sen kannet taipuvat vastakkain vailla väkivaltaa. Siinä on tasku, jossa voin säilyttää korttia Louise Bourgeois’n teoksesta (siinä sanotaan: ”Art is a guaranty of sanity.”). Kirjoitan siihen joka päivä.

Työjutut – muistiinpanotkin, jos mahdollista – teen aina koneella. Vapaa-ajan kirjoittaminen on erotettava tästä, aivojen on tunnistettava se eri toiminnaksi, joten suosin käsin kirjoittamista. Muistikirjassa voi ilmaista myös kahviläikillä ja laiskalla käsialalla. Se on plussaa.

Kiitokset Siniseen linnaan Marialle, joka inspiroi tämän kirjoituksen.

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Se oikea

  1. Hei Laura, kiva kun inspiroiduit! En ole itse tutustunut Moleskineen, mutta minulla on muistikirjalle pitkälti samat ihanteet kuin sinulla: ei viivoja, isohkot sivut (ihan A4-lehdille en ole tosin kokeillut kirjoittaa), ja se, että kansia voisi taittaa.

    On mukava törmätä kirjoittamiisi juttuihin silloin tällöin eri lehdissä. Pidin erityisesti siitä tyytymis-aiheisesta jutusta, se kosketti (olen lukenut Johanna Ervastin Eino-kirjatkin).

  2. Moi Maria, ja kiitos palautteesta!

    Mä luulin, että A4 on ihan liian iso koko muistikirjalle. Mutta eipä ole. Kummallista on, miten paljon tällaiset muotoseikat vaikuttavat kirjoittamisintoon ja -rutiiniin (tai ehkä se on vain minä…)! Huomaan, että ajattelen jotenkin eri tavoin koneen ja muistikirjan äärellä. Aivot ovat tottuneet koneella kirjoittamisen logiikkaan.

  3. Hei, hauska keskustelu! Minäkin käytän (tosin tavallisen kirjan kokoista) Moleskinea. Vuosia sitten kun olin juuri lukenut Bruce Chatwinin ”Näkymättömät polut” ja saanut sen jälkeen tietää, että kun se matkusteli ympäri maailmaa, se kirjasi kaiken ylös sen Moleskineen. Niinpä ostin sellaisen Akateemisesta. En tiedä mikä taika siinä on. Sopivan ohut ja sivut tarpeeksi paksut. On ollut hauskaa (ja tarpeellista) pitää yllä käsin kirjoittamista. Nyt aloin jopa ensimmäistä kertaa pitämään kirjoituspäiväkirjaa.

  4. Huomasin, että Päivi Kannisto on muutama vuosi takaperin kirjoittanut kiinnostavasti Moleskine-muistikirjoista juuri Chatwinin innoittamana: http://kirjatohtori.blogspot.fi/2010/05/moleskine-moleskin-muistikirja-vihko.html. Itse en ole Chatwiniä lukenut, mutta täytyypä perehtyä, kiitos vinkistä!
    Kannisto kyselee, onko muistikirjan brändi kirjoittajalle uusi muusa. Olisipa! Minulle käsin kirjoittaminen on toisina päivinä tosi vaikeaa. Arvaan sen johtuvan siihen liittyvästä lopullisuudesta, josta olen vieraantunut omassa kirjoittamisessani. En ole kouluaikojen jälkeen tottunut tuottamaan valmista tekstiä suorilta – on oltava ainakin mahdollisuus korjata jälkikäteen…

  5. Kiitos linkistä! Selvisikin, ettei Chatwin käyttänytkään Moleskinejä, vaan Moleskinen edeltäjiä.

    Sama tunne, että on vieraantunut käsin kirjoittamisesta. Samalla kun on jotenkin hauskaa ajatella, että esimerkiksi Brontën sisarrukset kirjoittivat romaaninsa itsetaiteltuihin vihkosiin, niin sitä ei ikinä itse pystyisi tekemään. Kykenen vain pistämään asioita muistiin tai suunnittelemaan pidempiä tekstejä paperilla, mutta en missään tapauksessa kirjoittamaan. Ehkä sitäkin pitäsi kokeila.

    Ja nyt kaiketi olisi vielä, muistiinpano-appseja, joilla muistiinpano samantien tallentuisi tietokoneelle, ipadille ja kännykkään.

  6. Mäkin tykkään vihoista (saa olla kierteetkin, koska käytännöllistä), mutta haluaisin olla sellainen, joka AINA kirjoittaisi koneelle ja pilveen. Vihko on huono käyttöliittymä: surkeat hakuominaisuudet, hankala muokata eri tarkoituksiin, katoaa helposti. Ainoa mikä siinä on hyvä, on se, että se kulkee kätevästi mukana.

  7. Kyllä, huono käyttöliittymä! Mua hermostuttaa sekä muistivihoissa että kirjahyllyissä find-toiminnon puute. Monesti huomaan niiden äärellä hetken ajattelevani, että etsinpä sen ja sen muistiinpanon tai kirjan nyt omppu + f:llä, kunnes havahdun todellisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s