Ihan tavallinen työpäivä

Sandra Juto kirjoitti muutama päivä sitten työpäivästään. Se oli samalla tavoin kiinnostavaa kuin kävelyretket pimeällä, kun valaistujen asuntojen tunnelma valuu kadulle. Yhdestä ikkunasta kurkistaa koko seinän mittainen kirjahylly, toisesta taidekokoelma, kolmannesta Lokki-valaisin poikineen. Aika monessa kodissa vilkkuu levoton, sinertävä valo.

Sandran vapaa työpäivä kuulosti kiehtovalta ja sopivan koherentilta. Se muistutti paljon omaani, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että usein työpäivästäni on koherenssi kaukana. Työni voi olla sekalaisten pienten tekstien askaroimista, nettisurffailua, soittelua ja keskustelua, ajattelua kävelyllä, pitkän jutun työstämistä koneen ääressä tai pilkuntarkkaa tekstin viilaamista ja loputonta tarkistelua. Usein se on näitä kaikkia. Aika usein se ei näytä työltä.

Olen huono rutiineissa. Herään joka päivä eri aikaan. Syön joka päivä eri aikaan. Inhoan vähän harrastuksia, joissa pitää olla johonkin tiettyyn aikaan. Teen töitä melkein joka päivä eri toimeksiantajalle. Joinakin päivinä en tee mitään, mistä voisin suoraan lähettää jollekulle laskun.

Teen töitä eri paikoissa. Joskus kotona yövaatteissa. Usein työhuoneella villatakissa. Toisinaan edustuskelpoisena kahvilassa. Huomaan, että yhtään isommat jutut syntyvät paremmin, kun ympärillä on sopiva häly ja tarjolla hyvää kahvia. Editointi taas vaatii hiljaisuutta. Ideoimiseen sopii parhaiten kävely. Jos kiireellisiä töitä ei ole, otan aika rennosti. Jos on, herään varhain ja työskentelen helposti myöhään. Olen deadline-natsi.

Aika monilla tuttavillani on ihan toisenlainen työ. Siinä on enemmän raameja. Joskus koen, että kuukausipalkkainen keskustelukumppani haluaa palauttaa minut ruotuun, kun puhumme työstä. Hän ilmaisee, että jokaisen ihmisen kyllä pitäisi toimia työyhteisössä ja leimata kellokorttia vaikka sitten hampaat irvessä, sillä se opettaa paljon ja siihen kyllä tottuu. Varmaan näin. Omasta työstä valittaminen on arkipäiväistä, sosiaalisesti hyväksyttyä ja ilmeisesti suorastaan toivottavaa. Kärsimys nimittäin kasvattaa luonnetta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s