Kiitos tiedosta, osa II

Jäin miettimään edellistä postaustani. Millaisissa tilanteissa olisin oikeasti ennen Facebookia kuullut ystävien, tuttujen ja tutuntuttujen asioista? Tietäisinkö niistä mitään?

Yksinhuoltajaksi jääneestä tuttavasta olisin kuullut tuskin koskaan – ellen sitten tavatessani yhteisiä tuttavia, sivulauseessa. Hyvän ystävän lapsensaannista olisin aiemmin saanut tekstiviestin, en tosin ihan yhtä pian syntymän jälkeen (viime viikolla fb-tuttu raportoi sairaalasta, että kohta syntyy – todella reaaliaikaista). Sukulaisen työnsaannista olisin kuullut toisilta, lähemmiltä sukulaisilta tavatessamme.

Monien kavereiden lasten koulunaloittamisista olisin varmaankin kuullut täällä Haagassa törmätessäni ihmisiin, sillä sattumalta erityisesti naapurustossa tuttavillani on koulun aloittavia lapsia. Eskarikin on nykyään uutinen ainakin Facebookissa, olisiko se sitä kasvotusten?

Vanhan luokkakaverin naimisiinmenosta olisin kuullut ehkä luokkakokouksessa vuonna x. Hääkuvia en olisi nähnyt. Haagan levottomuudestakin olisin jäänyt osattomaksi.

Kaikki Lisäksi-kohdan uutiset olisivat jääneet minulta pimentoon. Ne liittyvät ihmisiin, joita en ole nähnyt hyvin pitkään aikaan. Henkilökohtaisesti tavatessamme olisimme tuskin puhuneet SUP-laudoista tai sohvista. Art goes Kapakka olisi ehkä tarttunut silmääni lehdistä.

Kuitenkin nyt, Facebook-aikana, juuri nämä uutiset ovat jääneet mieleeni. Jollakin tavalla ne ovat kiinnostaneet minua. Onko Facebook henkilökohtaisen elämäni Big Brother, jossa kyttään satunnaisesti valikoituneita some-ekstroverttejä tuttaviani? Koukuttavuuden takiako se tuntuu vähän syntiseltä?

Hassua on, että hyvistä ystävistäni kovin harva on innokas Facebook-päivittäjä. Koska (ainakin omalla kohdallani) Facebook kuitenkin on syönyt kaiken muun kommunikaation – enää ei soitella – lopputulos on, että tiedän monien kaukaisten tuttavien kuulumiset huomattavasti ystävieni asioita paremmin. Se ehkä lisää hiukan tirkistelevää fiilistä.

Puoliso jäi kokeeksi Facebook-tauolle. Sukujuhlissa peräti kaksi sukulaista tuli kysymään hänen kuulumisiaan (hiukan huolestuneena) ”kun sä et enää ole Facebookissa”. Minulta ei kukaan kysynyt mitään.

Jäin miettimään, onko Facebook-kaveruus sukujuhlien kaltaisissa kesteissä hyvä vai huono asia. Jos sukulainen ei ole Facebookissa, kuulumisten kertaus on aloitettava alusta (missä olet töissä, miten lapset) kun taas silloin, jos Facebook-yhteys on, voidaan siirtyä suoraan yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin (löytyikö Berliinistä lankakauppoja, oletko viime aikoina laittanut jotain hyvää ruokaa). Näin ainakin periaatteessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s