Yhteinen kahvihuone

Minulta kysytään usein, miten jaksan työskennellä ilman työyhteisöä. Sen kysyy tietysti ihminen, joka työskentelee yhteisössä. Minä taas olen tehnyt hyvin lyhyitä pätkiä elämästäni töitä samassa toimistossa muiden kanssa. On vaikea vastata.

Kaikissa lyhytaikaisissa työpaikoissani on ollut kivoja ihmisiä. Olen kuitenkin hidas solahtamaan porukoihin enkä kiinny yhteisöön kovin nopeasti. Olen aina tuntenut työpaikoissa tiettyä epämukavuutta, koska stressaan helposti ympärillä olevista. Minulle yksin oleminen on kai paljon helpompaa kuin useimmille.

Nykyisessä työhuoneessani on parikymmentä omaa neliötä eikä ihmisiä ihan lähellä. Nautin siitä. Vaikka tykkään käydä juttukeikoilla ja tavata ihmisiä, monena aamuna olen huomattavan onnellinen siitä, että tänään ei tarvitse välttämättä tavata ketään. Voi vain kirjoittaa.

Samalla ajatus itse rakennetusta työyhteisöstä, jonkinlaisesta kivasta kollektiivista, kiehtoo salaperäisesti. Työhuoneyhteisöt kuulostavat inspiroivilta ja ja näyttävät usein huomattavan viihtyisiltä. Niissä on valoa ja ammattilaisuuden tuntua, oikean työpaikan kahvintuoksua. Onkohan minulta vain jäänyt jotakin ymmärtämättä?

Seuraavan kerran kysyn vastakysymyksen työyhteisöttömyyttäni ihmetteleville. Haluaisin kuulla perustelun, joka tekisi työyhteisöstä houkuttelevan vaihtoehdon myös minulle. Visioita hyvästä kollektiivista nimittäin olisi, ja vapaata toimistotilaakin kotinurkilla yllin kyllin.

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Yhteinen kahvihuone

  1. I’m really enjoying the design and layout of your website. It’s a very easy on the eyes which makes it much more pleasant for me to come here and visit more often. Did you hire out a designer to create your theme? Excellent work! dddegaffcgdg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s