Ajatus jouluksi

Kirjoitin tämän viikon Kirkkoon ja kaupunkiin jutun kaupunkilaisten lapsiperheiden puutteellisista verkostoista. Aihe on uinut eteeni parin vuoden ajan vähän joka puolelta. Siitä ovat puhuneet asiantuntijat HelsinkiMissiolta ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastosta. Siitä ovat puhuneet pikkulasten vanhemmat.

Ilmiö on häkellyttävä. Kaupungissa, täällä Helsingissä, elää huima määrä perheitä, joilla ei ole ketään apunaan, koskaan. Naapuria ei kovin monessa paikassa voi pyytää katsomaan vartiksi lapsia edes hätätapauksessa. Kaksplussaan kirjoitin keväällä Terhistä, joka ei keskosvauvan yksinhuoltajana päässyt edes ruokakauppaan, kun pikkuista ei vielä saanut viedä pakkaseen eikä apuvoimia ollut.

Samaan aikaan on paljon sellaisia perheitä, joilla olisi voimia auttaa. Pyytämisen kulttuuri on vain kadonnut. Keneltä pitäisi ruveta pyytämään? Voiko vain sellainen ihminen auttaa, jolla menee omassa elämässään täydellisesti? Pitäisikö tarjoutua avuksi hanakammin?

Vaikka olen pesunkestävä individualisti, olen vakuuttunut siitä, että on keksittävä uudenlaisia verkostoja, joiden tehtäviin kuuluu myös arkinen auttaminen. Muuten tässä uupuu kokonainen sukupolvi ja sivuvaikutuksena ehkä seuraavakin.

HelsinkiMissio on ryhtynyt jo tuumasta toimeen. Se tarjoaa lapsiperheille tukihenkilöitä ja äiti- ja isämentoreita. Joulukorttien lähettämisen sijaan tuen tänä vuonna tätä työtä. Samalla mietin, mitä konkreettista voisin itse tehdä toisten jaksamisen hyväksi. Mieti sinäkin! Asiantuntijoiden mukaan pienikin apu takaa monessa perheessä sen, ettei elämä suistu vakavasti raiteiltaan.

Ystävällistä joulua!

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Ajatus jouluksi

  1. Hyvä!! Itse asiassa kun meidän lapset olivat pieniä, ei meilläkään ollut lähellä ketään…ja nyt mummona unohdan, ettei useimmilla ole mailla eikä halmeilla mummoja, jotka kiitävät hätiin heti paikalla kun tarvitaan.

  2. Paluuviite: 5 (lähes ilmaista) joululahjaa käsikirjoittajalle | Anders Vacklin

  3. Sisko, tosiaan on monella varmaan ollut samankaltainen tilanne aiemminkin: maalta on muutettu kaupunkiin ja sukulaiset ovat olleet kaukana. 80-luvulla neljän perheen rivitalossa oli kuitenkin muistikuvieni mukaan hyvin selvästi sellainen meininki, että toisten lapsia voitiin vahtia ja toisia autettiin arjen asioissa tarpeen tullen. Tämä nyt tietysti koskee vain Suomea.
    Jututtamieni asiantuntijoiden mukaan jokin on olennaisesti muuttunut viimeisten 10–15 vuoden aikana. Vaikka yhteisöllisyydestä kovasti puhutaan, se ei ehkä ole aivan kokonaisvaltaisesti rantautunut kaupunkikulttuuriin. Yhdessä pidetään kyllä hauskaa, mutta hankaluuksia ei tunnu olevan kellään (paitsi itsellä ja omalla perheellä).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s