Suurin uhka on oma pelkoni

Maanantaiaamuna herään ahdistukseen. Olen nähnyt unta, että joku on määrännyt kaikki Pariisissa asuvat kirjoittajat ja piirtäjät tapettaviksi.

Eilen matkustin metrolla ensimmäistä kertaa iskujen jälkeen. Pakotin itseni laskeutumaan metrotunneliin. Kun takanani henkilö nousi taittoistuimelta ja istuin kolahti kovaa, meinasin pompata omalta tuoliltani. Kasvoni vääntyivät irvistykseen ja kyyneleet tulivat silmiin siinä, metromatkalla.

Tämä on luullakseni juuri se reaktio, jota terroristit perjantaisella teollaan tavoittelivat. Jatkuva pelko.

***

Mielessäni pyörii radikalisoitumiseen erikoistuneen tutkijan Juha Saarisen haastattelu, jonka joitakin viikkoja sitten tein Kirkko & kaupunkiin. Saarisen pääviesti oli, että juuri pelko ja vastakkainasettelu ruokkivat radikalisoitumista. Isis toivoo, että me täällä Euroopassa ryhtyisimme pelkäämään kaikkia muslimeja ja panemaan rajoja kiinni, jotta kenenkään ei enää kannata paeta heidän kalifaatistaan. Tekemään juuri sitä, johon moni suomalainenkin nyt turvaa: jakamaan somessa kauhua ja vastakkainasettelua levittävää materiaalia, joka valaa uskoa tietyn ihmisryhmän kaikkinaiseen pahuuteen. Uskomaan siihen, että terroristeja on läjäpäin soluttautuneina turvapaikanhakijajoukkoihin.

Saarinen totesi lokakuussa, että soluttautumistapauksista ei ole mitään näyttöä. Turvapaikanhaku ei ole erityisen sulava keino päästä mihinkään maahan ja toimia siellä vapaasti.

Nyt yhden Pariisissa itsensä räjäyttäneen terroristin läheltä löytyi Syyrian passi. Hyvin pian oli selvillä, että kaveri on saapunut maahan lokakuussa Kreikan, Makedonian ja Serbian kautta. Saarisen sanat takovat mielessäni.

Ihmettelen, että terroristit ovat halunneet jättää jälkeensä passin. Lisäksi ihmettelen asiaa ihan käytännössä: miten hyvin suunnitellussa iskussa on voitu luottaa siihen, että Serbiasta turvapaikkaa hakenut mies on Pariisissa valmiina tuhoisiin terrori-iskuihin illalla 13. marraskuuta?

On odotettava lisätietoja. Asiantuntijat pitävät toistaiseksi mahdollisena, että passi ei kuulunut terroristille tai että se oli terroristien tahallaan mukaan ottama väärä johtolanka, jonka tarkoitus on lisätä eurooppalaisten epäluuloa turvapaikanhakijoita kohtaan. Jihadisteja seuraava aktivisti Iyad El-Baghdadi summasi Twitterissä, että islamisteja sylettää eniten eurooppalaisten humaani suhtautuminen pakolaisiin. Se on täysin vastakkainen heidän toivomalleen pelkoreaktiolle. Ei olisi ihme, että passi olisi lavastusta.

Silti, kaikesta rationaalisesta pohdinnasta huolimatta, minua pelottaa. Pelon valta tuntuu mahassani sykkyränä, päässäni kivistyksenä, unessani outoina kuvina. Se saa minut kiroamaan sitä, että olen tullut Pariisiin pitääkseni työpaikkoinani juuri kahviloita, sellaisia kuin Le Carillon ja vanha kantapaikkani La Bonne Bière (johon sittenkin iskettiin, vaikka vielä edellisen kirjoitukseni aikaan luulin toisin). En halua mennä kahvilaan, en etenkään yksin – vaikka yleensä nautin suuresti juuri yksinäisyydestä, ja voi kuinka rakastankaan pariisilaisia kahviloita! Pelko saa minut jännittämään metromatkoja ja kovia ääniä, vilkuilemaan epäluuloisena ikkunasta joka kerta kun joku raahaa jäteastiaa (sen pyörät hakkaavat asfalttiin konekiväärimäisesti: ta-ta-ta-ta). Ensimmäistä kertaa elämässäni voin hatarasti kuvitella, miltä täytyy tuntua ihmisistä konfliktialueilla. Syyriassa ja Irakissa tällaista on joka päivä.

Suurimmat taistelut käyn nyt omaa pelkoani vastaan. Se on pahin viholliseni; ei se, että kuolisin kamalassa iskussa (voinhan kuolla milloin vaan, miten vaan), vaan se, että menetän turvallisuudentunteeni. Silloin toimin toisin kuin analyyttinen minäni muuten: lamaudun, katkeroidun ja jään poteroon, josta käsin on vaikea koskaan oppia mitään.

Saarisen haastattelua muistellen ajattelen, että omaa pelkoa vastaan taistelu on oikeastaan taistelua terrorismia vastaan. Siihen voi jokainen osallistua.

***

Maanantaiaamun ilo on ystävän viesti siitä, että hänen vaivalla alkanut raskautensa jatkuu onnellisesti. Maailmaan syntyy uusia lapsia. Haluan, että he syntyvät toivoon ja elämäniloon, eivät pelkoon.

Siksi on mentävä metroon, tänäänkin.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Suurin uhka on oma pelkoni

  1. Hyvää matkaa, Laura!

    Matkakumppanina pelkoa karistamassa kaikilla matkoilla -Rakkaus.
    Suru kyllä, suru veljestä ja sisaresta, suru pahuudesta, joka sotkee elämän.
    Mutta rakkaus surussa.Pelon voittava rakkaus.

    Monta hyvää matkaa, Laura!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s