Hilloleipää aamupalaksi

Ensimmäisellä Pariisin-viikolla oli pakko ostaa Le Point -lehti (5.11.15), jonka kannessa kysytään: ”Mitä voimme enää syödä?” Muutamassa päivässä on taas alkanut kovasti kiinnostaa ranskalainen näkökulma ruoka-asioihin.

Vaikka Pariisista saa melkein mitä tahansa, kasvissyönti (saati vegaanius) ei ole täkäläisissä ravintoloissa asioivalle ihan helppoa. Erillisiä vegaanipaikkoja toki on, mutta perinteisten bistrojen ja kulmakuppiloiden lounaat sisältävät oikeastaan poikkeuksetta lihaa.

Le Pointin ruokateeman lähtökohtana on selvästi ollut WHO:n asiantuntijoiden lokakuinen lausunto, jonka mukaan punainen liha aiheuttaa syöpää. Asiaa lähestytään lehdessä monesta näkökulmasta, ja lopputulema on, että lihaa voi syödä, mutta entistä vähemmän ja laadukkaampaa.

Yksi kiinnostava ja ehkä selkeimmin ranskalaisesta ruoka-ajattelusta kertova teema-artikkeli lehdessä koski lasten ihanneruokavaliota. Asiantuntijana siinä on ravintoon erikoistunut lääkäri Laurent Chevallier. Hän neuvoo ranskalaisia vanhempia ruokkimaan lapsensa seuraavaan tapaan:


Aamupala klo 7
Suositeltavaa:
– Leipomosta ostettu hiivaleipä, joka on helpompi sulattaa kuin teollinen leipä. Päälle hiukan voita, hilloa tai hunajaa (mieluiten paikallista).
– Hedelmä tai hedelmäsose. Valitse sose, jossa ei ole lisättyä sokeria, ja mieluiten kotona tehty.
– Tuorepuristettu hedelmämehu
– Luomukaakao
Vältettävää:
– Teolliset toremehut, joissa on paljon lisäaineita ja lisättyä sokeria
– Murot, koska niiden valmistusprosessissa syntyy ei-toivottua akryyliamidia
– Makeat teolliset levitteet, joissa usein on vain 20 % suklaata ja pähkinää ja loppu rasvaa ja sokeria (ja mm. palmuöljyä)
– Teollinen paahtoleipä, joka on kaukana alkuperäisestä tuotteesta ja johon on lisätty aromeja, jotka tuovat siihen leivän maun. Se on liian pehmeää ja menee alas melkein pureskelematta, mutta pureskelu on ruoansulatuksen kannalta tärkeää.

Hätävälipala klo 10
– Ei ole välttämättä tarpeen. Liittyy usein siihen, että aamiaisen kanssa on kiirehditty. Tässä kohtaa syödään monesti muropatukoita, joissa on paljon lisäaineita ja sokeria. Ne eivät saa muodostua tavoiksi.

Lounas klo 12
Ihanneateria: Tuoreita vihanneksia (porkkanoita, papuja, parsakaalia…) keitettyinä kera esim. perunoiden, linssien tai riisin. Vihannesten seuraksi hiukan voita, pähkinäöljyä, ranskankermaa tai mausteita. Lisäksi lihaa, mieluiten kevyttä, kuten kana- tai ankkafileitä (joissa on sinkkiä ja rautaa). Jugurtti ilman synteettisiä aromeja. Mieluummin luonnonjugurtti hedelmäsoseen kanssa ja hunajaa kuin maustettu jugurtti, jossa on paljon lisäaineita. Huomattava on, että jotkin vedet saattavat toimia kalsiuminlähteinä ja täydentää maitotuotteita.
Vältettävää: rasvaiset lihat, leikkeleet

Välipala klo 17
Suositeltavaa:
– Hyvälaatuinen leipä ja suklaa. Huom. osa suklaista sisältää soijalesitiiniä, joka voi olla geenimuunneltua.
– Hedelmäsose tai hedelmä
– Tuoremehu tai vesi
Vältettävää: limsat ja karkit

Päivällinen klo 19
Ihanneateria: Alkukeitto, jossa voi olla vaikkapa nuudeleita. Paistettu kananmuna. Katkarapuja. Vihannesvokki.
Vältettävää: kermajälkiruoat (liikaa sokeria)

Ranskalaiset eivät pelkää makeaa yhtä pontevasti kuin tiedostavat suomalaisvanhemmat. Sen sijaan teollista tuotantoa ja lisäaineita kritisoidaan avoimesti niin tässä jutussa kuin muissakin lehden ruokajutuissa. Myös GMO huomioidaan.

Suomalaisten kuulee joskus arvostelevan, että ranskalainen leipä on ”höttöä”. Leivän laatu on kuitenkin täällä kunnia-asia, johon kiinnitetään paljon huomiota. Leipomo-ostoksia tehdään päivittäin, mistä kertoo jo sekin, että pelkästään omassa korttelissamme on kolme boulangerieta. Enää pitää päästä kärryille siitä, mikä niistä on paras…

P.S. Jos ranskalaislasten ruokavalio kiinnostaa, myös Chez Helena kirjoittaa tänään aiheesta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s