Liian pieni kotikieli

Jos kertoisin kirjoittavani romaania englanniksi, mitä sanoisit? Entä, jos kertoisin päättäneeni muuttaa Ranskaan, tavoitteenani Ranskan kansalaisuus?

Kirjailija J. M. Coetzeesta tuli Australian kansalainen vuonna 2006. Hän on alkujaan eteläafrikkalainen, syntynyt Kapkaupungissa vuonna 1940. Kansallisuuden vaihtoon (tai lisäykseen) liittyi historiallinen epäoikeudenmukaisuus, jota Coetzee käsittelee myös kirjoissaan: hänen esi-isänsä tulivat Etelä-Afrikkaan eettisesti kestämättömän siirtomaapolitiikan seurauksena.

Coetzee on puhunut aina kotona englantia, vaikkakin sukulaisten kanssa afrikaansia. Silti hän ei katso englantia ”omaksi kielekseen”. Kirjeenvaihdossa Paul Austerin kanssa (Tässä ja nyt, Tammi 2013) hän pohtii kielen problematiikkaa: Mikä tekee kielestä ihmisen oman? Onko äidinkielen käsite ylipäätään vanhentunut?

Paul Auster antaa samassa kirjeteoksessa esimerkin tarkistamastaan romaanikäännöksestä. Pikkujutut tuntuvat paljastavan, että englanti ei ole kääntäjän ykköskieli. Tavallaan harmittomia virheitä: prepositioita, sanontoja, pieniä erikoisuuksia – mutta kaikki tämä yhdessä tekee teoksesta sellaisenaan julkaisukelvottoman. Auster pohtii, miten pienistä vivahteista äidinkielisyys/kotikielisyys/ykköskielisyys on kiinni.

Jotkut kirjailijat ovat vaihtaneet kansallisuuden lisäksi kieltä. Esimerkiksi Milan Kundera, joka alkujaan kirjoitti tsekiksi mutta vaihtoi ranskaan asuttuaan Ranskassa kymmenen vuotta. Julia Kristeva asui yli 20-vuotiaaksi Bulgariassa mutta on julkaissut aina ranskaksi. Molemmat ovat nykyään Ranskan kansalaisia.

Mitä tapahtuu ihmisen identiteetille, kun hän päättää aikuisiällä kääntää kielensä tai kansallisuutensa toiseksi? Sillä hyvin tietoisesta päätöksestä kuvittelen olevan kyse.

Jotakin muuttuu, ja radikaalisti. Esimerkiksi ranskaksi ajatteleminen on minusta kiehtovaa ja jollakin selittämättömällä tavalla toisenlaista kuin suomeksi tai vaikkapa englanniksi ajatteleminen. Tämä liittyy kielen rakenteeseen ja tapaan ilmaista asioita. Jos olisin kielitieteilijä, osaisin ehkä selittää tämän tyydyttävällä tavalla, mutta en ole enkä osaa. Kyse on jonkinlaisesta polveilusta, tavasta rakennella sanoilla linnoja ja juoksuhautoja itse asian ympärille. Ranskalaiset tekevät sen toisin, monisanaisemmin ja koristeellisemmin, kuin englanninkieliset. Kun itse olen oppinut englannin ensin, ranskalaisten tapa ilmaista on tuntunut (tuntuu!) vaikealta opittavalta.

Voisinko vielä, 32-vuotiaana, vaihtaa kieleni, vaikka vain osittain? Rakastamani suomen kielen kielialue on niin onnettoman pieni. Kielellä töitä tekevän on melkein pakko rajoittua tämän maan rajojen sisäpuolelle, mikä on ajatuksena masentava. (Olen vilpittömästi sitä mieltä, että väkeä on Suomessa aivan liian vähän, ja meidän pitäisi kiireen vilkkaa kymmenkertaistaa asukaslukumme houkuttelemalla tänne muualta porukkaa melkein keinolla millä hyvänsä. Muuten suurella osalla yritys- ja taiteellisesta toiminnasta on tulevaisuudessakin aivan liian vähän potentiaalista asiakas-, kuulija- ja lukijakuntaa.)

Esimerkiksi kirjailijalle on lannistava ajatus, että pärjätäkseen ammatillaan taloudellisesti hyvin hänen olisi kirjoitettava kirja, jonka puolet Suomen kansasta haluaisi ostaa. Sellainen vaatimus on ihan kohtuuton ja lisäksi masentava.

Siispä kielenvaihto. Identiteetin muokkaus. Se olisi kiinnostavaa myös siksi, että se pakottaisi muuraamaan jo jämähtäneet ajatusrakennelmat uusiksi. Se tapahtuisi kielen vaihtamisen myötä vähän niin kuin huomaamatta. Katsoisin kotimaatani ja sen totuuksia toisin.

Sitten käytäntöön. Englanniksi kirjoittaminen näyttäisi äkkiseltään järkevimmältä. Siihen on hyvä pohja, jos kuuntelen amerikkalaista tuttavaa, joka sanoo: ”Sinähän osaat englantia niin hyvin, että voisit kirjoittaa vaikka amerikkalaisiin lehtiin.” Ihailen tuttavan amerikkalaismaisen positiiviseksi leimaamaani ajattelua vilpittömästi. Vaikka hän ei puhuisi ihan totta (eikä puhu) ja vaikkei hän olisi ihan tosissaankaan, ihmiselle tekee huomattavasti parempaa kuulla itseen uskovia kommentteja kuin niitä päinvastaisia. (Itse olen tietysti jo valmiiksi sitä mieltä, että en osaa englantia kovin kummoisesti enkä varsinkaan pystyisi kirjoittamaan hyvää tekstiä englanniksi asumatta ensin englanninkielisessä maassa vähintään kymmentä vuotta. Ja sittenkin epäilyttää.)

Kokeena kuitenkin kielenvaihto – tai kansallisuuden vaihto – olisi mahtava. Kutkuttava. Niin silmiä avaava, että todennäköisesti sitä on joskus kokeiltava. Sitä ennen varaan kirjastosta lisää Coetzeeta.

P.S. Kuten tästä postauksesta käy ilmi, olen (taas) joutunut syviin erimielisyyksiin edellisen postaukseni kanssa.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Liian pieni kotikieli

  1. Kiinnostava kirjoitus, Laura!
    Mietit samaa asiaa, joka on vaivannut minuakin monesti. Uskon, etten aikuisen elinaikanani pystyisi oppimaan ajattelemaan yhtä hyvin tai luovasti ja varmasti muulla kielellä kuin sillä, johon olen syntynyt. Kuitenkin haluaisin kirjoilleni meikäläisiä suuremmat potentiaaliset yleisöt.
    Olen myös kuullut tuota hölynpölyä, että voisin kirjoittaa enlganniksi. En voisi, sillä en halua olla kielipuolinen. Sen sijaan olen ajatellut,että kääntäisin itse englanniksi kirjan, jonka olen ensin kirjoittanut suomeksi. Sitten antaisin sen natiivin jenkin tai engelsmannin käsittelyyn. Muuttuisikohan siinä jotakin oleellista?

  2. Kiva kuulla, että en ole yksin pohdintoineni! Voi olla, että tuota englanniksi kirjoittamista herkästi ehdottaa ihminen, jolle kieli ei ole työväline eikä sen vivahteikkuus siten niin tärkeä asia. Kuitenkin haluaisin suhtautua tähänkin asiaan yhtä avoimesti kuin tapaamani amerikkalaiset, joille (ainakin puheissa) mikä tahansa tuntuu olevan mahdollista. Ja onhan näitä kunderoita kuitenkin…

    Ajatuksesi oman kirjan raakakääntämisestä on kiinnostava. Miksipä ei? Se olisi hyvä harjoitus(kin), tosin aika työläs. Tosin sanottava on, että huomaan usein ei-ammattikirjoittajien tekstejä editoidessani ajattelevani, että helpompi olisi ollut kirjoittaa koko teksti itse. Aika työlästä nimittäin on yrittää tajuta rivien välistä, mitä kirjoittaja tarkoittaa jollakin sekavalla virkkeellä, saati koko tekstillä. Tällaiset turhat, ei-ammattilaisuudesta ja ei-äidinkielisyydestä johtuvat sekavuudet olisivat tietysti lopullisen kääntäjien kiusana silloin, jos raakakääntäisi itse kirjansa (saati jos kirjoittaisi alkujaankin vieraalla kielellä).

    Itse olen pohtinut omien tekstien käännättämistä. Se kiinnostaisi minua etenkin siitä syystä, että pienten kielialueiden kirjoittajat voisivat päästä yhteyksiin ja jakamaan tekstejä ja kokemuksia. Sellainen yhteys voisi olla erittäin hedelmällinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s