Tykkään haastaa itseäni pohtimaan, mitä tavaroita oikeasti tarvitsen. Kyse ei ole siitä, että haluaisin poistaa nämä tavarat kaikkien ihmisten käytöstä, vaan oman elämän optimoimisesta. Yhdelle tärkeä voi olla toiselle täysin turha. Vierastan ajatusta, että kaikilla ihmisillä/suomalaisilla/naisilla/miehillä/lapsilla pitää olla joitakin tiettyjä tavaroita. Usein sellainen ajattelu on peräisin markkinamiesten kynästä.

Olen huomannut, että elämäni on suorastaan miellyttävämpää ilman joitakin sellaisia tavaroita, joita aiemmin luulin joka kodin pakollisiksi varusteiksi. En tarvitse niitä enkä ole erityisen kiinnostunut ostamaan tai huoltamaan niitä. Olen siis luopunut niistä. Tällaisia tavaroita ovat esimerkiksi:
:: mikroaaltouuni (inhoan sitä osin haaleaa, osin tulikuumaa lopputulosta sekä ääntä)
:: kahvinkeitin (meillä on monta mutteripannua)
:: hiustenhoitoaine
:: melkein-hyvät vaatteet
:: sängynjalat
:: valtava astiasto
:: froteepyyhkeet (suosin ohuita puuvillaisia tai pellavaisia)
:: talouspaperi (käytämme kangasservettejä ja neulomiani rättejä)
:: nestesaippua (kuka sen keksi?)
:: monen sortin siivousmyrkyt (yksi hyvä riittää – ja sekin saattaa olla turha)
:: elmukelmu (emme tule toimeen)
:: teflonpannut (meillä on timanttipannut, joiden pohja ei kupruile)

Keksin jatkuvasti lisää tavaroita, joiden omistaminen tekee mieli kyseenalaistaa, lähinnä kai luovuutta kirvoittavan ajatusleikin vuoksi. Tarkoitukseni ei ole ryhtyä askeetikoksi, vaan luopua sellaisesta, jota ilman pärjäisin yhtä hyvin kuin nyt tai paremmin, jos ajattelisin vähän toisin. Viime aikoina olen pohtinut muun muassa seuraavien arkitavaroiden tarpeellisuutta:
:: erilliset yövaatteet (legginsit ja toppi toimivat käytössäni huomattavasti paremmin)
:: imuri (meillä on hyvä lattiaharja sekä lattiasieni)
:: jääkaappi ympäri vuoden (meillä on vanhanaikainen kylmäkaappi)
:: astiankuivauskaappi (meillä on astianpesukone)
:: dvd:t ja cd:t (pääosin katson netistä)
:: korkokengät (en totu)
:: viimeinenkin siivousaine (etikka ja ruokasooda riittäisivät ja olisivat monikäyttöisempiä)
:: työpöytä (kirjoitan nytkin sohvalla maaten)
:: deodorantti (kookosöljy on kokeilussa)
:: sampoo (ainakin vähentäminen helpottaisi elämää)
:: paperinenäliinat (miksei kankaisia?)

Toki meillä sitten on paljon sellaisiakin tavaroita, joita ei joka kodissa ole eikä tarvita ja joista en hevin luopuisi – ne ovat minulle elämänlaadun kannalta tärkeitä. Esimerkiksi
:: herätyskello (en halua katsoa kännykkää aamulla ensimmäisenä)
:: mutteripannu (hyvä kahvi)
:: taide
:: ompelukone
:: polkupyörä
:: kumisaappaat
:: perustyökalut

Tykkään myös esimerkiksi seuraavista omistamistamme tavaroista, vaikka ilmankin pärjäisin (kokeiltu on):
:: vedenkeitin
:: maidonvaahdotin
:: saumuri
:: auto
:: astianpesukone
:: niittipyssy

Jokapäiväisyyksien kyseenalaistamiseen liittyvä himoni ulottuu myös tavaroiden ulkopuolelle. Miksi syödä (yleensä teollisesti ja valitettavan epäinhimillisesti tuotettua) lihaa, jos siitä ei erityisemmin pidä? Miksi värjätä hiuksia, kun oma väri sopii omaan ihosävyyn todennäköisesti paremmin? Miksi ostaa, kun voi jättää ostamatta?

On tietysti mahdollista, että tämäkin on markkinamiesten keksintöä. Huomaan, että täsmälleen samaan aikaan oman kasvavan kiinnostukseni kanssa minimalismismista ja vähän kaiken vähentämisestä on tullut trendikästä. Missä se markkinarako on, en tiedä, mutta ehkä sekin vielä nähdään. Ainakin ammattijärjestäjien ammattikunta on syntynyt.