Oletteko huomanneet saman kuin minä?
Monet fiksut valinnat ovat kaikkien mielestä ok, jos perustelet ne oman itsesi kautta. Siis: ”Lopetin lihansyönnin, koska en pidä lihasta.” ”En käytä autoa, koska rakastan bussimatkailua.” ”Perheemme asuu yksiössä, koska olemme vähävaraisia.”
Mutta auta armias, jos sanot lopettaneesi lihansyönnin, koska eläinten tehotuotanto on epäinhimillistä ja ilmaston kannalta ongelmallista. Tai että et käytä autoa, koska se saastuttaa. Tai että perheesi asuu yksiössä, koska lämmitys syö energiaa ja iso kämppä kerää turhaa tavaraa.
Silloin sinusta tulee hyvin helposti idealisti ja ideologinen, ituhippi ja viherpiipertäjä. Vaikka olet ainoastaan punninnut faktoja, joiden ei kenellekään sivistyneelle suomalaiselle luulisi tulevan yllätyksenä, ja toiminut niiden valossa parhaaksi katsomallasi tavalla. Ja sen jälkeen ollut rehellinen kanssaihmisille.
Ilmeisesti koemme helposti jotenkin uhkaavaksi toisten ihmisten yrittämisen. Kun Leo Stranius kertoo, ettei ekologisista syistä käytä uunia, hän tuo implisiittisesti esiin sen tosiasian, että myös minun uunini kuluttaa paljon energiaa verrattuna lieteen.
Ajatteleva kuulija joutuu (vähintäänkin mielessään) ottamaan kantaa asiaan omalta osaltaan, vaikka ei haluaisi. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla huono juttu. Uunin vaatima energiamäärä ei riipu Straniuksen tai kenenkään muunkaan valinnoista tuon taivaallista. Se on kiistämätön tosiasia, joka meidän tulisi valinnoissamme huomioida.
Ihmettelen seuraavaa: Miten ihmeessä meistä on tullut sellainen yhteiskunta, jossa hyveellisyys ja ihanteet ovat jotenkin pahoja asioita? Miksi on hyväksytympää toimia kuin kunnon individualisti, ”koska mä haluun” tai ”koska se on helppoa”, eikä suuremman yleisen hyvän puolesta?
En nimittäin oikein ymmärrä, mitä mielekästä on elämässä, jossa ei ole ihanteita.
Tekstityöläinen 
Luulen, että kyse on siitä että ihmiset syyllistyvät helposti. Sitä epämukavaa oloa voi torjua leimaamalla toisen ituhipiksi tai muuksi ei niin vakavasti otettavaksi tyypiksi. Siinä saattaa myös tulla mieleen, että tuo mainitsee valinnoistaan ollakseen parempi ihminen kuin muut. Otetaan vaikka tuo lihansyönti: jos lopettaa sen siksi, että ei pidä lihasta, on kyse yksilöllisistä mieltymyksistä, jotka eivät vaikuta muihin mitenkään. Jos taas syy on se ettei halua tukea epäinhimillisiä tuotanto-olosuhteita, se tarkoittaa sitä, että ne jotka vielä syövät lihaa, tietoisesti hyväksyvät ne olosuhteet. Raatorealistisesti sehän on ihan totta, mutta harva meistä haluaa ajatella omasta toiminnastaan niin.
Mielestäni ainoa toimiva lääke tähän on mindfulness, tai tietoisesti tehdyt valinnat. Luin yhdestä suositusta blogista, kuinka kirjoittaja panikoi miten kertoa lapselleen mitä on liha. Että mistä liha tulee. Käsitin niin, että hän ei olisi halunnut kertoa totuutta, koska pelkäsi lapsen saavan traumoja tms. En käsitä tällaista suhtautumistapaa. Jos syö lihaa, niin silloin täytyy ymmärtää että on valinnut sen, että eläimiä kasvatetaan tapettavaksi ja syötäväksi. (Tässä yhteydessä pitää ehkä mainita, että olen sekasyöjä. Tiedän että pihvini on ennen ollut lehmä, ja pystyn nukkumaan rauhassa tämän tiedon kanssa.) Mutta sama asia koskee mitä tahansa muuta yhteiskunnallista seikkaa.
Eli vastauksena kysymykseesi luulen, että meistä tuli tällaisia siinä vaiheessa, kun vaihtoehtoja tuli tarjolle. Ihanteellisuus ei ole itsessään pahasta, mutta jos se saa vastapuolen tuntemaan syyllisyyttä, siitä tulee kuvaamasi kaltainen ongelma.
Olet varmaankin oikeassa. Ihmiset kyllä syyllistyvät toivottoman helposti. Meillä ei joskus ollut televisiota, ja tämä oli pakko paljastaa silloin, kun kysyttiin, olenko katsonut tiettyä sarjaa tai nähnyt jotakin mainosta. Todella moni rupesi totuuden kuultuaan selittämään, miksi omistaa television, vaikka en edes vedonnut mihinkään yleiseen hyvään – selittäjä vaan ilmeisesti koki televisiottomuuden olevan jotenkin televisiollisuutta hyveellisempi ratkaisu ja ajatteli minun televisiottomuuteni hyökkäävän hänen televisionkatseluaan vastaan. Ilmiö oli ja on minusta mielenkiintoinen.
Ehkä meillä on tarve kokea mieluummin paremmuutta kuin huonommuutta kanssaihmisiin nähden, ja kuitenkin helposti koemme huonommuutta.
Syyllistyminen on kyllä ikävä tunne ja raskasta on se, että se tuntuu seuraavan nykyään niin monia kulutusvalintoja. Kuitenkin rohkenen ajatella, että omien valintojen takana on pystyttävä jollakin tavoin seisomaan ja että syyllistyminen voi kertoa jotakin tärkeääkin. Ehkä tarkoitan samaa kuin sinä kun sanot, että tietoisesti tehdyt valinnat ovat hyvä lääke syyllistymiseen.