Entä jos mitään ei saisi heittää roskikseen eikä keräyslaariin, vaan jokaisen olisi pakko keksiä jätteilleen vähintään toinen elämä? Mitä tekisin joulusuklaarasiasta jääneellä muovisella kennolla? Varsinaisesta rasiasta voisi tulla lahjapaketti. Mitä tekisin vanhalla vessaharjalla? Entä kiiltävillä konvehtipapereilla, lahjanauhalla, edellisvuoden seinäkalenterilla?
Pohdinta tuli mieleeni sängyistä. Runkopatjamme ovat tulleet tiensä päähän, ja ostimme toissapäivänä uuden sängyn patjoineen. Mutta mitä tehdä vanhalle?
Nouto-Sortti noutaisi kolme esinettä kuudellakympillä. Varteenotettava vaihtoehto. Tietenkään ei varsinaisesti huvita maksaa törkyisten sänkyjen poisviennistä, mutta se olisi ansaittu rangaistus roskaamisesta.
Kiehtouduin sitten sellaisesta ajatuksesta, että pilkkoisimme patjat. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä on joustinrunkopatjojen sisällä oikeasti. Haluaisin tietää, minkä päällä olen vuosikymmenen nukkunut ja myös, millaisia luonnonvaroja minun nukkumistani varten on pitänyt käytellä. (Pelkään, että paljon ja monenlaisia.)
Sitten voisimme kuljetella pilkottuja osia oikeanlaisiin kierrätyslaareihin vähitellen.
Tämä tietysti vastaa heikosti visiotani tavaran toisesta elämästä; siinähän runkopatjojen pinnan hiestyneelle keinokuitumateriaalille olisi keksittävä uusiokäyttöä. Mutta se oli sysäys. Sillä ehkä pitäisikin ajatella juuri sitä keinokuitumateriaalia. Ehkä pitäisi mitä tahansa tavaraa ostaessaan miettiä paljon nykyistä enemmän sen lopullista elinkaarta.
Esimerkiksi muovi ei katoa maapallolta ainakaan 500 vuoteen, ehkä tuhanteen, ja jo sen valmistamiseen on tarvittu öljyä, jota tunnetusti ei riitä ikuisesti hölvättäväksi. Tarvitseeko sitä olla vaatteissa ja sängyissä ja lattioissa ja pakkauksissa ja ihan kaikkialla? Jos tarvitsee, meidän ehkä kannattaisi ainakin yrittää keksiä muovitavaroille(kin) käyttöä mahdollisimman pitkään.
Pantillinen postipakkaus RePack on oiva esimerkki siitä, että uusiokäyttö on mahdollista ja että siitä voi tehdä jopa liiketoimintaa. En kuitenkaan äkkiseltään keksi, miten kulahtaneen runkopatjan muuttaisi yhtä nerokkaasti rahaksi – paitsi tietty jos sinä haluaisit ostaa sen? Houkutteleva tarjous, vai kuinka?
Saattaa olla, että roskista tulee vuoden teema.
Tekstityöläinen 
Meillä vaihdettiin patja sänkyyn, jossa oli vanha jousipatja peräisin 80-luvulta. Aivan loppuun nukuttu, mutta sen olemassaolo herättää suurta riemua lapsissa. Patja jolla saa pomppia! Tämä onkin muuten hyvä aihe omaankin blogiin. Kiitos ideasta!
Patja on sen kokoinen roska, että sitä tulee luontaisesti mietittyä konvehtipaperia enemmän. Ei mahdu roskikseen, joka tavallisesti niin kätevästi nielee kaiken pois silmistä. Pomppulinna olisi kyllä yksi hyvä ja iloinen kierrätysidea!
Hatunnosto sinulle näin syvällisestä pohdinnasta vanhan patjan loppusijoittamisesta. Kävelin juuri asuintaloni roska-aitauksen ohi ja kohtasin melko tavanomaisen näyn: iso patja tungettuna roska-astioiden väliin ja mikro jätetty täpötäyteen kaatopaikkaroskikseen päällimmäiseksi niin, että roskiksen kansi jää auki ja lumet satavat sisään. Voi ne jäteasiat niinkin hoitaa!
Joo, todella, käyhän se noinkin. Tavallaan en ihmettele, koska olemmehan tottuneet siihen, että roskis nielee, että sieltä jätekatoksesta ne kamat vaan katoavat.
Asuimme vähän aikaa Beninissä Länsi-Afrikassa, ja siellä kaikki roskat vietiin kasoiksi kujille kotien väliin, ja kasoja sitten poltettiin päivittäin. Sellaista jätehuoltoa. Siinä tuli mietittyä pariin kertaan, mitä sinne ”roskikseen” oikein heittää. Ja ei, en todellakaan ihannoi jätehuollottomuutta, mutta tuli vaan sen takia mietittyä omaa käyttäytymistä uudelta kantilta.
Paluuviite: Erään patjan tarina | Arkijärki
Mulla ainakin loppuisi aika, jos kaikki karkkipaperitkin pitäisi askarrella 😀 Saatikka missä niitä askarteluja säilyttäisi… Meillä kävi niin, että lapset keräsivät takametsästä aarteita: ihmisten poisheittämiä sähkövatkaimia, porakoneita, lautasantennin (!). Siinä ne olivat sitten meidän pihalla. En voinut käskeä viemään takaisin metsään. Pikkuhiljaa niitä sitten vietiin kierrätykseen ja milloin minnekin.
Aika todellakin loppuisi äkkiä, jos kaikelle pitäisi keksiä toinen elämä. Ja karkkipaperiaskartelujakaan ei lopulta jaksa kauaa katsella (paitsi tietty jos osaa tehdä mielettömiä luomuksia). Siksi lienee paras kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä kotiin kantaa. Esimerkiksi just paperiin käärityt karkit on oikeastaan vähän turha keksintö.
Lapsesihan tekivät oivan ympäristöteon, vau – vaikka ymmärrän, että ehkä kiristää vähän hermoja, jos muiden hylkäämä kama pyörii nurkissa. Hämmentävää, että ihmiset edelleen hylkäävät tavaroita metsään. Kaikista paikoista juuri metsään!
Täälläpäin viedään metsään paljon kaikenlaista. Sohvia, telkkareita jne. Kierrätyskeskukseen on matkaa 500m… Tietämättömyyttä vai tyhmyyttä? Hyvä keskustelu kyllä saatiin lasten kanssa aikaiseksi siivousoperaatiosta!
Paluuviite: Tarvitsenko uudet kengät | Tekstityöläinen