Kammoan sitä, että kirjoittajana vajoan turvalliseen konventionaalisuuteen, kaikkien asioiden lähestymiseen tyylillä joka on hyväksi havaittu ja helpoksi jo muodostunut. Lehtijuttuja kirjoittaessa sellainen vaara vaaniskelee sormissa koko ajan.

Kirjoitettuaan tarpeeksi juttuja henkilö nimittäin tietää hyvin, miten kirjoitetaan ”hyvä lehtijuttu”, sellainen, jota Janne Saarikivi oivasti Journalistin kolumissaan kuvailee (ja kritisoikin, hyvä).

Aseita jämähtämistä vastaan tarvitaan. Freelancer-elämän parhaita puolia on se, että asiakkaat ovat vaihtelevia, ja hyvin monenlaista on mahdollista päästä tekemään. Ensin pitää kuitenkin keksiä, mitä kaikkea oikeastaan haluaakaan tehdä.

Freenäkin voi vajota tekemään tuttuja juttuja. Voi unohtaa unelmoida ja kehittää ajatteluaan. Visiot ja hyvät ideat eivät synny itsestään, vaan niihinkin pitää panostaa. Tämä unohtuu helposti, freeltä toki mutta varmaan palkkatyöläiseltäkin.

Suomessa en ole koskaan kuullut työpaikasta, jossa olisi ihan ok nukkua päikkäreitä tai käydä päiväkävelyillä, vaikka juuri tämä voisi lisätä luovuutta huomattavan paljon. Freunde von Freunden -sivustolla haastateltu sisustussuunnittelija Brian Paquette kertoo toimistonsa viikottaisista inspiraatiopäivistä:

On Fridays, our office has “input days.” Monday through Thursday is devoted to output; Friday is all about input. We read. We go to galleries. We have outside vendors come in to show us new lighting or fabric lines. We’ll go to a new showroom. We’ll look at furniture, jewelry, anything. It’s just about jogging our brains after a week of invoicing and remembering that at the end of the day, we’re creatives.

Jos työ on luovaa, jos sen haluaa olevan, tuuletus-, unelmointi- ja ihmettelyideat on välttämätöntä ottaa vakavasti. Minun ainakin. Taidan palauttaa ohjelmaani museokeskiviikot. On täydellisen älytöntä, että sellainen tuntuu syntiseltä.