Tulin lenkiltä (anteeksi, juoksemasta). Päälläni oli tekninen urheilupaita, joka nyt on a) oudon nahkean tuntuinen ja b) kamalan hajuinen. Toivon, että on yleisesti tunnustettu tosiasia, että muovistekniset ihmevaatteet rupeavat haisemaan heti. Silti niitä ostetaan ja niiden nimeen vannotaan, mutta muistuttakaapa nyt, että miksi? Paitsi että ne haisevat ja tuntuvat epämiellyttäviltä, ne eivät katoa maapallolta ehkä koskaan.
Olin pari viikkoa sitten mukana järjestämässä vaatteidenvaihtotapahtumaa paikallisella kirkolla. Se on siis sellainen tapaus, johon ihmiset voivat parin tunnin aikana tuoda vaatteita, jotka sitten kauniisti ripustetaan esille, ja josta he voivat myös viedä vaatteita ihan niin paljon kuin ikinä haluavat. Arvatkaapa, oliko enemmän tuontia vai vientiä?
Kolmen tunnin jälkeen näytti siltä, että suuri liikuntasalillinen on kyllä täyttynyt vaatteista, mutta mitään ei ole poistunut. Tietysti ihmiset tekivät yksittäisiä löytöjä, mutta hei: he toivat mukanaan kokonaisia ikeakassillisia. Kierrätys on tietenkin hyvä asia, mutta…
Epäilen, että moni hylkää kaapistaan vaatteita sillä perusteella, että ”ne eivät jotenkin tunnu enää kivoilta”. Harvempi taitaa ajatella, miksi ne eivät enää tunnu kivoilta. Usein syy on siinä, että ne ovat menettäneet muotonsa (saumat alkavat monissa nykyvaatteissa kiertää yhden pesun jälkeen) ja että alun perin siisteiksi tarkoitetuista vaatteista on tullut nyppyisiä tai nukkaisia.
Kerron salaisuuden: Nämä ovat sellaisia syitä, joiden takia vaatekappaleet eivät tunnu kivoilta muidenkaan mielestä. ”Vain hiukan kulahtaneet” vaatteet eivät kierrä. Ne ovat jätettä.
Esimerkiksi polyesteria sisältävät t-paidat voisi heti kättelyssä kieltää. Ne menevät ihan kamalan nyppyisiksi hyvin nopeasti. Ilmeisesti polyesterosuus ei oikein kestä pesua.
Hyvä paita ilmaiseksi.
Vaatteidenvaihtotapahtumasta lähti vaikka kuinka monta ikeakassillista rekeille jääneitä vaatteita SPR:n Konttiin. Terveisiä vaan sinne. Veikkaanpa, että kierrätys ei kaikilta osin ole salamannopeaa. Hyväntekeväisyysjärjestöt joutuvatkin heittämään pois aika paljon saamiaan vaatteita ja maksamaan niistä jätemaksut.
Tekisi mieleni perustaa sellainen kampanja, jossa valaistaan ihmisiä muovivaatteiden ongelmista. En oikein tajua, kuka oikeasti voi sanoa haluavansa helposti haisevia ja ensimmäisessä pesussa nyppyyntyviä vaatteita, jotka on tehty täysin päivänvaloa kestämättömissä oloissa eivätkä katoa maapallolta koskaan. Miksi niitä siis a) tehdään, b) myydään ja c) ostetaan?
***
Asioilla on puolensa. Vaatesuunnittelija Anniina Nurmi vertailee tässä postauksessa asiallisesti puuvillaa ja polyesteriä ja vähän muitakin tekokuituja. Ehkä onkin syytä korostaa tätä: mistään materiaalista ei kannattaisi tehdä huonosti aikaa, käyttöä ja pesua kestäviä vaatteita.
Tekstityöläinen 
Lyhyestä virsi kaunis: aivan samaa mieltä! Ja lisäisin vielä yhden pointin; pesunkestävyys! Harvoja vaatteita saa nykyään pestä 60 asteessa (ainakaan ohjeiden mukaan), kun taas vaatteet – varsinkaan luonnonkuituja sisältävät – eivät puhdistu alle 60 asteessa. Vaatteiden elinikä on suhteellisen lyhyt, jos niitä ei pysty pesemään puhtaaksi. Lisää aiheesta kirjoittelin blogiini muutamia viikkoja takaperin: http://mrssinn.blogspot.fi/2015/01/with-60-really-clean-laundry.html
Ja kiitos samalla hyvistä ajatuksistasi blogissasi; olen jo tovin seuraillut, vaikken ole jälkijäni tätä ennen jättänytkään 😉
Kiva kun nyt kommentoit! Olen myös alkanut aika tyynesti pestä monia vaatteita 60 asteessa. Vaikka kuinka ekologista on pestä matalissa lämpötiloissa, se ei kyllä ole ekologista että vaatteet ovat haisevia ja siis käyttökelvottomia.
Eikä, minulta on mennyt monta hyvää tekstiäsi ohitse, kun jossain vaiheessa WordPress on vain päättänyt, että enpä seuraa blogiasi enää. Hyvä, että hoksasin tulla tarkistamaan, täällähän sinä vielä kirjoittelet!
Minäkin ihmettelen tuota teknisten urheiluvaatteiden suosiota, nimittäin minusta ne ovat ällöttävän tuntuisia ja hajuisia. Naistenosastolta alkaa olla mahdotonta löytää muuta kuin muovivaatteita, vaikka kuinka kiinnostaisi ostaa jotain laadukkaampaa. Valtaosaa pikamuodin kuluttajista ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa, mistä materiaalista vaatteet on tehty. Tai kenen tekemiä ne ovat.
Eniten ihmetyttävät ihmiset, jotka ostavat kalliita merkkivaatteita ja olettavat, että laatu automaattisesti korreloi hinnan kanssa, vaikka tosiasiassa ostoskassiin päätyy taas yksi tusinapolyesteripaita, jonka rinnuksessa on vain trendikäs statusmerkki. Monet kalliista muotilaukuistakin suorastaan kirkuvat huonoa laatua, nopeasti hapertuvia keinomateriaaleja ja kohta liimauksestaan irtoavia ”timantteja”. Samalla hinnalla saisi tilattua kotimaiselta käsityöläiseltä oikeasti laadukkaan ja uniikin tuotteen.
Tervetuloa takaisin! Olen ollut tekevinäni sellaisen havainnon, että retkeilykaupat ovat paikkoja, joissa ymmärretään laadun päälle. Monet retkeilymerkit kuuluvat johonkin Fair Wear Foundation -tyyppiseen järjestelmään, ja materiaalitkin ovat ihan toista kuin perusnaistenosastolla (oletan, että synteettiset matskutkin ovat extremevaatteissa usein huipputasoa). Eri asia sitten on se tyyli; ainakin minun on sen takia aika vaikea noista kaupoista tehdä vaatelöytöjä. Silti käyn niissä joskus ihan siksi, että vaatteet näyttävät kestäviltä, kunnollisilta ja klassisilta. Ja on siellä joskus jotain omaakin silmääni miellyttävää.
Tuttavani oli aikanaan töissä Louis Vuittonin asiakaspalvelussa, ja haukoin henkeäni, kun kuulin että ne laukut ovat muovia. Komppaan siis todellakin sinua siinä, että käsityöläisen käyttäminen kannattaisi. Noita laukkuja vaan taitavat ostaa ihmiset, joilla ei välttämättä ole henkilökohtaista makua siinä määrin, että uniikkituotteen teettäminen kiinnostaisi.