Tällaisissa vaatteissa lähden talvella haastattelukeikalle.

To Universe, With Love -blogissa Archana pohti, pitäisikö ihmisen pukeutua oman heimonsa tavoin, vaikka se ei vastaisi omaa tyyliä. Tarkemmin: pitäisikö Amerikkaan muuttaneen intialaisen vaalia pukeutumisperintöään, vaikka hän ei kokisi sitä enää estetiikaltaan omakseen. Archana kertoi, että hänen intialainen perheensä on painostanut häntä pukeutumaan sariin, erityisesti kotikonnuilla Intiassa, vaikka hän itse ei koe oloaan kotoisaksi siinä.

”I don’t think I need to dress a certain way to belong to the location or to own up to my heritage”, hän kirjoittaa.

Postaus kirvoitti aiheesta monipolvisen keskustelun, jossa moni emigroitunut kertoi pukeutuvansa ylpeästi oman heimonsa asuihin tai koruihin – ja määritteli samalla ”oman heimonsa” nimenomaan kansallisuuden kautta.

En oikein tiedä, mikä olisi suomalainen asu. Tuskin kansallispuku kuitenkaan. Onko lännessä tyypillisempää identifioitua asun kautta omaan ammattiryhmään tai työpaikkaan kuin tiettyyn kansaan tai heimoon? (Ja onko työyhteisö eurooppalaisille lähinnä oman heimon ajatusta?)

***

Luin vastikään Mira Karjalaisen, Charlotta Niemistön ja Jeff Hearnin mielenkiintoisen tutkimusartikkelin ”Tietotyöalan voittajan tyyli” (tässä teoksessa), jossa analysoidaan konsultointiorganisaatioiden työntekijöiden ulkonäköä. Siinä siteerataan tutkimusta, jonka mukaan työntekijöistä on tullut organisaatioiden ihmiskalustoa: heidän tulee sopia yrityksen estetiikkaan yhtä hyvin kuin sisustuksen ja markkinointimateriaalien. Ennen näin oli lähinnä palvelualalla, mutta nykyään myös korkeasti koulutettujen tietotyöläisten on osoitettava ammattilaisuuttaan oikeanlaisella estetiikalla.

Hätkähdyttävää oli esimerkiksi seuraava. Tutkimus oli toteutettu viidessä maassa (Australiassa, Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa), ja tutkijat löysivät suuria yhtäläisyyksiä asiantuntijoiden tyylissä maasta riippumatta. Ei siis pukeuduta niinkään kansan tai perheen tavan mukaan vaan ammattikunnan ylikansallisiin heimovaatteisiin.

Asiantuntijan oikea tyyli oli jossakin muodikkuuden ja konservatiivisuuden välillä. Naisilla asianmukaisen meikin (hillitty, hoidetut kynnet), kampauksen (hillitty hiusväri ja leikkaus), korujen (samankaltaiset korvikset kaikilla) ja asun (jakkupuku ja korkeat korot) lisäksi tärkeää oli hyvävointiselta ja virkeältä näyttäminen (oikeasta asiaintilasta riippumatta).

Toimittajat uskoakseni identifioituvat tyylillisesti erityisesti oman erikoisalansa mukaan: muotitoimittajilla on omat niksinsä huoliteltuun lookiin (kuten tämä Uudessa Muusassa paljastettu), mutta selkeästi yhteiskunnallisesti suuntautuneet toimittajat – etenkin miehet (ja ehkä vain miehet?) – näyttävät usein hiukan boheemeilta. Parta ja pitkä tai huolittelematon tukka eivät ole harvinaisia. Pikkutakki ei ole mitään Hugo Bossin puolikiiltävää slim-mallia, vaan vähintäänkin mattapintainen.

***

En tiedä, kumpi on ensin, tyyli vai ammatti. Hakeutuvatko tietyn tyyliset ihmiset tietynlaiseen työhön, vai adaptoidummeko me vahvasti omaan työympäristöömme tai heimoomme? Pohdin asiaa myös aiemmassa Uskottava asu -postauksessani. Karjalaisen, Niemistön ja Hearnin artikkeli ainakin toteaa, että kokenutkin työntekijä voi tarvita tietynlaista ulkonäköä tunteakseen itsensä päteväksi työssään.

Samasta ilmiöstä kertoo minusta myös Archanan pohdinta perusteista oman heimon pukeutumistyylin noudattamiselle: Tavallaan haluaisi kuulua ja olla osa ja panna siis päälleen sitä mitä odotetaan ja mikä on normatiivista. Siten osoittaisi ehkä kohteliaisuuttakin perheelleen. Samalla on vahva tarve olla oma yksilönsä omine esteettisine mieltymyksineen ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan.

***

Mietin, millaiset asiat eri ammattikuntien ja työpaikkojen tyyleihin vaikuttavat. Haluammeko miellyttää, ja ketä? Onko alalle kouluttavan opinahjon tyylillä, esimiehen tyylillä tai asiakkaiden tyylillä merkitystä? Saako jonkinlainen pukeutuja hyvää tai huonoa huomiota töissä? Joutuvatko ihmiset keskimäärin sopeuttamaan omaa tyyliään työyhteisöön sopivaksi – ja pukeutuvatko vaikkapa pankkitoimihenkilöt vapaa-ajallaankin keskenään yhtenevästi? Kerro kokemuksesi, se kiinnostaa!