Lastenvaatetyö vähenee vähentämällä

Kirjoitin reilu puoli vuotta sitten Imageen esseen lastenvaatteista. Tunnustin siinä, miten paljon käytän aikaa yhden lapsen vaatettamiseen: arvioni oli puoli tuntia päivässä. Kuulostaa paljolta – on paljon – mutta sellaista se on, kun korjaa paljon, ostaa kaiken käytettynä ja joutuu käyttämään siitä syystä vaatteiden etsiskelyyn viljalti aikaa.

Niin, onko se tosiaan sellaista? Rupesin kyseenalaistamaan toimintaani tosissani vasta esseen valmistuttua. Onko kierrätettyä ostavan todella pakko käyttää tällaisia määriä aikaa lastenvaatteiden parissa? Esikoiseni elämäntapa toki vaikuttaa korjaustarpeeseen – hänen housunsa repeävät polvesta yleensä jo matkalla bussipysäkille. Mutta silti: ehkä kuitenkin voisin päästä vähemmällä. Ehkä kuitenkin puolessa tunnissa päivässä on mukana valintaa, harrastelua. Eikä se tietenkään haittaa. Mutta siihen voi vaikuttaa, jos haluaa. Myönsin, että taidan haluta.

Esseessä tulen siihen lopputulokseen, että alan ostaa lapsilleni vaatteita paljon entistä vähemmän. Kerron, että niissä vähissä aion panostaa laatuun, vaikka ostankin käytettyä. Olen noudattanut tätä periaatetta – ja kas, vaatepuljauksen parissa viettämäni aika on vähentynyt. En ole laskenut, kuinka paljon, ja totuuden nimissä tsekkailen kyllä Torin tarjonnan tietyillä hakusanoilla edelleen useita kertoja viikossa, välillä jopa päivittäin. Mutta keskittymiseni aihepiiriin on vähentynyt, vaikka lapsia on tullut yksi lisää. Tämä johtuu pääosin siitä, että tajusin todellisten tarpeiden olevan lastenkin kohdalla määrällisesti vähäisempiä kuin automaattisesti ajattelin.

Kuopus, vielä vauva, sai paljon vaatetarjouksia tuttavapiiristä (jos joku ei tiennyt, pikamuoti- ja muutkin vauvanvaatteet valtaavat kohta kaiken elintilan maapallolta), mutta pyrin ottamaan vastaan vain maltillisesti. Silti pieniä vaatteita (50–62) oli liikaa. Emme käyttäneet läheskään kaikkia. Vähän isommassa koossa (68–74) olen toivonut lahjaksi tai ostanut vauvalle muutaman itselleni mieleisen vaatteen. Esikoinen taas on tullut kokoon, jossa kaikki ei mene heti pieneksi. 116–122-kokoiset vaatteet, joita hänellä on maltillinen valikoima, ovat olleet käytössä jo pitkään ja menevät vielä hyvän tovin. 

Vaatetarpeisiimme vaikuttaa keskeisesti se, että meillä on kuivaava pesukone. Se pyörii melkein päivittäin. Olen todennut, että vaatteita ei oikeasti tarvita kovin paljon, vaikka esikoisen vaatteet menevät yleensä päivän päätteeksi suoraan pyykkiin. Kun kuopus ei edes ole osoittautunut pulauttelijaksi, hänelle riittäisi hyvin ihan vain pari vaatekertaa niin kauan, kun hän ei syö säännöllisesti muuta kuin maitoa.

Jos joku kysyisi, sanoisin, että neljävuotiaalle erittäin liikkuvaiselle ja kiipeileväiselle lapselle riittää meidän pyykkäystahdillamme viisi paitaa ja viidet housut. Sukkia ja kalsareita pitää olla vähän enemmän, koska niitä hukkuu ja menee likaiseksi herkemmin. Tärkeintä näyttää olevan, että vaatteet ovat sellaisia, mitä lapsi todella haluaa laittaa päälleen. Päiväkotiin on hyvä olla parit varasetit.

Alle puolivuotiaalle vauvalle, joka ei pulauttele kovasti mutta jolle kyllä käy kakkaräjähdyksiä, riittäisi totuuden nimissä kolme vaatekertaa. Niissäkin mieleisyys – käytännössä siis vanhemman maku – on kannattavaa huomioida, koska jos vaatteet ovat pukijan mielestä kivoja, vaihtelunhalua on vähemmän. Hoitolaukkuun varaisin tässäkin tapauksessa ylimääräisen setin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s