Haagan ruokapiiri ja Haagan seurakuntaneuvosto pitivät lauantain Ravintolapäivänä luomuravintolaa Hakavuoren kirkolla. Hääräsin mukana.

Porukkaa riitti. Ravintola aukesi puoliltapäivin, ja jonoa ehti syntyä jo ennen sitä. Sama meno jatkui niin pitkään kuin ruokaa piisasi – puolitoista tuntia. Olimme varautuneet sataan annokseen. Ruokaa riitti onneksi paljon useammalle, mutta moni toiveikas joutui silti kääntymään ovelta.

Kirkossa asioi lauantaina sekalainen seurakunta. Oli hyvin iäkkäitä ihmisiä ja toisaalta paljon lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. En tiedä varmaksi, mutta veikkaan, että tilanne oli aika harvinainen.

Yhtään seurakunnan työntekijää ei ollut paikalla, ellei lasketa toimistossaan istunutta tuntisuntiota. Se oli harmi. Tuppautumista tai uskonasian ylenpalttista esittelyä en olisi kaivannut, mutta läsnäolo ei olisi lainkaan haitannut. Se olisi antanut tunteen, että tällainenkin toiminta ihan oikeasti voi kuulua kirkkoon. Haagan seurakunta on avokätisesti antanut tilat sekä kuukausittaisiin ruokapiirijakeluihin että ravintolan pitämiseen, joten hyvää tahtoa on varmasti.

Totesimme jälkikäteen, että seurakunnalla ei taida olla toimintatapaa tällaisiin vapaaehtoisten järjestämiin tapahtumiin osallistumiseen. Pääjärjestäjänä oli tällä kertaa Haagan seurakuntaneuvoston jäsen, joka hoiti mallikkaasti kaiken käytännön selvittämisen. Pääkokki tuli ruokapiiristä. Ehkä seurakunnassa arveltiin, että työntekijällä ei tässä kokonaisuudessa enää olisi ollut lisäarvoa. Ehkä työntekijät eivät ole tottuneet tulemaan paikalle vain hengailemaan, ilman sen kummempaa vastuuta.

Minulle ja monelle muulle kävijälle Haaga on kotiseurakunta. Itse en tunne sieltä ainuttakaan työntekijää, sillä olen käynyt kirkolla vain ruokapiirin merkeissä. Silloinkaan ei koskaan ole suntion lisäksi talonväkeä paikalla.

Joku ravintolan järjestäjistä huomautti, että olisi paljon helpompi soittaa seurakuntaan vihki- tai kasteasioissa, jos olisi tavannut edes yhden papin bratwurstilautasen äärellä. Ehkä ensi kerralla?

Ruokapiirin perustaminen on ollut jännittävä kokemus. Arvelin, että meillä Haagan suunnalla saattaa olla sellaiselle kysyntää, mutta suosio on kyllä yllättänyt. Reilussa kuukaudessa mukaan on liittynyt 64 jäsentä – niin monta, että piiri piti ainakin väliaikaisesti sulkea ei-haagalaisilta. Rupesi nimittäin tuntumaan siltä, että hirveästi yli 500-prosenttinen kasvu edelliseen tilaukseen nähden ei ehkä kannata. Yllätyksiä voi tulla.

Pääkaupunkiseudulla on liian vähän ruokapiirejä – ainakin julkisia. Minun kokemukseni kertoo, että ainakin Munkinseudulla ja Espoossa olisi tilausta piireille. Molemmista paikoista on meilläkin jäseniä. Vain perustajia tarvittaisiin.

Itse inspiroiduin piirin perustamisesta töitä tehdessäni. Kävin alkusyksystä korsolaisella pellolla haastattelemassa Herttoniemen ruokaosuuskuntaa vetävää Olli Repoa, jonka into oli tarttuvaa sorttia. Heidän porukkansa on vienyt ruokapiireilyn aika pitkälle: ovat vuokranneet oman pellon ja sille viljelijän. Marraskuun lopussa herttoniemeläiset lähtevät kiertämään Helsingin lähiöitä kauppa-autolla, lähi- ja luomuruokaa lastinaan.

Lisäpotkua omille aikeilleni antoivat Järvenpäässä Tanhuniityn ruokapiiriä jo parikymmentä vuotta vetänyt Lea Alanko ja Oulunkylän ruokapiiriä vetävä Hannele Kirjavainen, jonka haastattelusta kirjoittamani juttu ilmestyi Kirkossa ja kaupungissa joitakin viikkoja takaperin. Jutussa on myös muutama vinkki piirin perustamiseen.

Olen itse ollut vaikuttunut paitsi naapuruston innosta osallistua ruokapiirin toimintaan, myös kotiseurakuntani Haagan seurakunnan suhtautumisesta asiaan. Sieltä on tarjottu käyttöömme hyvä jakelutila, ja seurakunnan vahtimestarit ovat lupautuneet ottamaan vastaan tuotteet päiväsaikaan, kun tuottajat tuovat ne paikalle. He ovat luvanneet huolehtia myös siivouksesta. Tämä on aivan merkittävä helpotus piirin vetäjälle.

Olen asunut Haagassa vuoden, enkä sinä aikana ollut käynyt Hakavuoren kirkossa – ennen ruokapiiriä. Kuulun kuitenkin kirkkoon mielelläni, ja olen iloinen, että sekin vaikuttaa kuuluvan mielellään minun elämääni. Seurakunnan ylivahtimestari Kari Keto sanoi hänet tavatessani, että pitää ruokapiiriä juuri kirkon arvojen mukaisena toimintana. Aamen! Kaiken lisäksi kirkko toimii ruokapiirin jakelupaikkana mainiosti ihan käytännössä: se on myös postmodernissa Suomessa keskellä kylää.

”Kun lapset ovat kasvaneet yli hiekkalaatikkoiän, oman alueen asukkaita voi tavata lähinnä kaljakuppilassa tai kirkossa. Yhteinen perunannosto ei ole yhtään hullumpi tapa tutustua”, Olli Repo selitti omaa tausta-ajatustaan elokuussa. Samaa voi sanoa ihan tavallisesta ruokapiirin jakelustakin. Aika harvassa paikassa tapaa naapurustoa samassa määrin, ja vielä hymyssä suin.

Haagan ruokapiiristä saa lisätietoa tästä artikkelista.