Lapsena ihmettelin, miten aikuiset osaavat elää. Oli paljon kummallisia sanoja ja erikoisia toimintoja, jotka tuntuivat toistuvan säännöllisesti ja jollakin omituisella logiikalla: auton katsastus, veroilmoitus ja kodin remontti esimerkiksi. Mistä he tiesivät miten, ja milloin?
Kaksikymppisenä kuvittelin, että vastausten olisi pitänyt jo tulla minuun. Olin nolona. Aika moni asia tuntui aivan yhtä heprealta kuin ennenkin, mutta silti minua nimitettiin aikuiseksi. Koulussa oli kyllä tarjouduttu opettamaan derivoimista, mutta kukaan ei ollut kertonut mitään veroilmoituksista tai vuokra-asujan oikeuksista. Kysyä ei voinut, koska kyllähän aikuisen nyt piti tietää.
Onneksi kävin toimittajakoulun, jossa opettaja käski muistaa kysyä tyhmiä. Tajusin, että tämä on hyvä rooli: tässä saa kysyä leimautumatta idiootiksi. (Tai blondiksi. Tai tytöksi. Onhan niitä kutsumanimiä.)
Silti ihmisen vain pitäisi tietää yhtä ja toista. Tänään soitin TeleFinlandille, kun kännykkälaskuni oli kasvanut 50 eurolla datasiirron takia. Mitä ihmettä? En edes käytä nettiä kännykässä, vähän se on ollut sellainen periaateasiakin. Olen varmistanut, että puhelimen näytössä lukee: ”ei hae WLAN-yhteyttä”.
TeleFinlandin ystävällinen nuori nainen tiesi heti, mistä on kyse. ”Onko sulla uusi puhelin?” On. ”Se on hakenut päivityksiä.” Tämän se on ystävällisesti tehnyt kertomatta minulle mitään. Nuori nainen osasi suoralta kädeltä sanoa, että voi hyvittää datasiirrosta aiheutuneista kustannuksista puolet. Lisäksi piti ostaa palvelunsiirtopaketti, 4,90e/kk, jolla hinnalla puhelin voi toteuttaa päivityshimojaan ilman erillisiä kustannuksia (ja nettiäkin voi käyttää siinä sivussa).
Tuli sellainen vaikutelma, että en ole ihan ensimmäinen enkä toinenkaan ihminen, jolle on käynyt sama kämmi. Puhelinoperaattorit tienannevat kiitettävästi siitä, että uusien puhelimien ostajille kerrotaan pari pikku juttua aika leväperäisesti (sitä paitsi minä sain oman luurini lahjaksi). Kuuluuko tämä datasiirtoasia siis nykyään niihin seikkoihin, jotka aikuisen ihmisen vain pitää tietää? Ehkä.
Mielelläni tilaisin jonkin tahon siirtämään dataa puhelimeni sijasta aivoihini aina silloin, kun keksitään jokin uusi, minun rahatilanteeseeni vaikuttava pitää-tietää. Samaan pakettiin haluaisin myös find-toiminnon tiedonhakua helpottamaan. Kiitos.