Olen kehittänyt uudissanan muuttuvan työelämän tarpeisiin. Pesonen tarkoittaa pitkää, eläköitymiseen päättyvää työuraa saman organisaation palveluksessa. Etymologia johtaa erääseen lähipiiriini kuuluvaan edellisen sukupolven edustajaan. Hänen jäädessään eläkkeelle työporukka juhli pitkää uraa kuulopuheiden perusteella railakkaasti, ja paikallislehti teki tietenkin kunnioitetusta eläköityjästä jutun.

Minun sukupolvelleni pesonen on harvinainen, suorastaan eksoottinen ilmiö. Se herättää hämmentynyttä kunnioitusta. 40 vuotta samassa työpaikassa? Minun maailmassani täysin epärealistista, koska 1) valmistumme vasta kolmikymppisinä (tosin tietenkin myös eläkeikä noussee kohta samassa suhteessa) ja 2) henkeäni ahdistaa jo kymmenenkin vuoden sitoutuminen saman yrityksen asiaan. Tämä on tietenkin hyvä, sillä harvalle ikätovereistani on kovin pitkiä työuria tarjollakaan.

Luin vastikään Ilona Korhosen työttömyydestä ja työpaikkakiusaamisesta kertovan teoksen Työn taso riittämätön (Atena 2010). Tositapahtumiin perustuvassa kirjassa kulttuurialan maisteri tuskaili työnhaun kanssa. Tilanne oli (ja lähipiirin kokemuksista päätellen vaikuttaa yhä olevan) tämä: yhden kuukauden mittaista markkinointikoordinaattorin puolipäiväpestiä haki 41 ihmistä. Vuosikausien yliopisto-opinnot ja 10 vuoden työkokemus eivät auttaneet paikan saamisessa. Kokopäiväpesteissä hakijamäärät mitattiin sadoissa.

Ainakin kulttuuria liippavilla aloilla pesonen taitaa olla lopullisesti utopiaa. Saatammekin tarvita vielä uuden sanan: pätkäpesonen. Se tarkoittaa ketjutettuja määräaikaisuuksia, joista yhteensä saattaa muodostua jopa kymmenen vuoden mittainen pesonen. Hurraa!