Tekevä oppii

Terveisiä taloyhtiön hallituksesta. Se on se elin, johon kukaan ei oikein halua, johon joutuvia säälitään ja joka kuitenkin tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat aika monen ihmisen rahatilanteeseen varsin keskeisesti. (Niin, minäkin jouduin sinne vahingossa ja pahaa aavistamatta.)

Myönnettävä on, että vuosi hallituksessa antaa aika hyvää perspektiiviä taloyhtiön toimintaan, talon kuntoon ja remontointiin sekä asumiskustannusten syntyyn. Tietenkin tämä on vasta alkua. Suosittelen silti vaikka vain vuotta hallituksessa jokaiselle taloyhtiön osakkaalle.

Jo tässä ajassa olen ymmärtänyt, että minun taloni kaltaisessa 15 asunnon yhtiössä osakkaiden aktiivisuus säästää ihan oikeasti rahaa. Paljon rahaa. Meidän talossa on onneksi monta sellaista tyyppiä, jotka mieluusti puuhaavat yhtiön puolesta.

Hahmottelin jokin aika sitten taloyhtiölle strategiaa, jota sillä ei vanhastaan ole. Koska arkiset kulumme ovat tällä hetkellä pilvissä, ehdotin perustettaviksi työryhmiä, jotka paneutuisivat niiden alentamiseen.

Epärealistista, sanoivat jotkut. Kerrostalossa halutaan asua juuri siksi, että ei tarvitse itse huolehtia mistään. Ehkä. Mutta ihmettelen silti: maksavatko ihmiset tosiaan mieluummin aivan ylikorkeaa hoitovastiketta ja isoja ja ehkä tarpeettomia remontteja kuin laittavat esimerkiksi tunnin kuussa aikaansa taloyhtiön asioihin?

Oma kokemukseni on, että narisemisesta ja sokeasta maksamisesta tulee vain paha ja voimaton mieli. Tekemällä ja vaikuttamalla asioihin sen sijaan oppii uutta – ja saa joskus jopa onnistumisen kokemuksia. Aikaa hallitustyöhön on toki mennyt, mutta ilman sitä en tietäisi mitään putkiliitoksista, salaojista, kaupungin viemäriverkosta, jäteveden ja huleveden erosta tai siitä, että sähköpääkeskusta ei ehkä kuitenkaan kannattaisi laittaa lämmönjakohuoneeseen. (Jollain kierolla tavalla tämä kaikki on mielenkiintoista.) Enkä olisi keksinyt yhtä hyvää asiakastakaan.

Viestini on siis tämä: ei se hallitus niin paha paikka ole. Ja lisäksi: pienellä aktiivisuudella voi säästää monta euroa kuussa, vaikkei edes istuisi hallituksessa. Kokeile vaikka. Aktiivisuutta ei ole kielletty keneltäkään.

Edit 3.4.: Monia kuulemma ahdistaa taloyhtiön hallitus valtavan vastuun tähden. Teen aiheesta juttua. Millaisissa tilanteissa sinä pelkäisit joutuvasi korvausvelvolliseksi?

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s