Huomasin juuri Kotimaan uutisen siitä, että piispa Jari Jolkkosen lapset eivät osallistu Latokartanon koulun kevätjuhlaan, kun siellä ei lauleta Suvivirttä.

Sitä seurannut keskustelu kommenttiosiossa paljastui mielenkiintoiseksi. Johannes Ijäksen jutussa haastattelema koulun rehtori Satu Honkala tuli heti alkumetreillä mukaan kommentointiin ja jatkoi sitä koko illan. Vaikka muiden keskustelijoiden näkemykset olivat pääosin vastakkaisia hänen näkemyksensä kanssa, hän väsymättä perusteli päätöksensä syitä.

Minusta ihan loogista: Latokartanon kevätjuhlassa ei ole koskaan ennenkään Suvivirttä laulettu, ja jos kolmasosa koulun oppilaista joutuisi poistumaan sen ajaksi salista, olisihan se aika tylsää. Lisäksi erillinen, suvivirrellinen juhla oli viikolla järjestetty. Minusta se on parempi perustelu kuin se, että ”me niin tykätään Suvivirrestä, se kuuluu perinteeseen jota ei saa muuttaa”. Eikö sitä virttä voi luukuttaa repeatillä, kun on kotiutunut kevätjuhlasta? Onko kaikissa kouluissa oltava tässä asiassa yhtenäiset käytännöt maailman tappiin asti? Kuvittelevatko ihmiset oikeasti, että tästä virrettömyydestä tämä meidän Suomemme nyt rapautuu? (Ja toisaalta: entä jos virsi olisi esitetty, mutta instrumentaalisesti?)

Oli miten oli. Minä tykkään Suvivirrestä. Mutta vielä enemmän tykkään siitä, että kerrankin joku vähän hankalan uutisen kohde panee itsensä alttiiksi ja uskaltaa osallistua siitä käytävään keskusteluun rohkeasti. Se on kunnioitettavaa avoimuutta. Hyvä Satu Honkala! Ottakaamme esimerkkiä.