Lueskelin eilen Setan toimittajaopasta. Innostuin luettuani Hesarin oivan jutun tyypistä, jonka tyttöystävästä oli tullut poikaystävä.
Kannatti, tietenkin. En ollut aikaisemmin ajatellut, että on harhaanjohtavaa sanoa transseksuaalinen, kun kyse on transsukupuolisesta. Esimerkiksi. Paljon tiedostamatonta on siellä, missä luulee tiedostavansa.
Työtoverini toi taannoin Facebookissa esille, että heterot puhuvat hyvin paljon seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kerrotaan ”mun miehestä” tai ihaillaan vaikkapa kuumia palomiehiä. Heitetään läppää, jossa on vahva hetero-oletus. Totta tosiaan.
Lehtijuttua kirjoittaessani mietin usein (aina?) sukupuolta ja ikää. Onko aiheellista kertoa, mitä haastateltavan puolisolla tai lapsilla on jalkovälissään? Haluaako lukija tietää, minkä ikäinen haastateltava on? Monesti tällaisia tietoja pidetään selviöinä – tietenkin ne on kerrottava jutussa! Vaikka kyse olisi työstä ja yhteiskunnallisista mielipiteistä.
Samalla nämä asiat vaikuttavat paljon tulkintaan. Haastateltavan puheet tulkitaan toisin, jos hänen kumppaninsa on hänen kanssaan samaa sukupuolta. Samoin hänet on helpompi leimata johonkin kategoriaan (myös negatiivisesti), jos hänen ikänsä kerrotaan. Toisaalta molemmilla asioilla saattaa joskus olla merkitystä. Mutta milloin?
Kirjoitin taannoin jutun miehestä, jolla oli mielenkiintoinen työ. Hänen ikäänsä ei kerrottu jutussa, vaikka mielenkiintoista oli, että hän ei ollut vanha. Ikä kävi suurin piirtein ilmi kuvasta. Jutussa kerrottiin hänen perheestään sen verran, että esille tuli seksuaalinen suuntautuminen (hetero) ja lasten sukupuolet.
Olisin voinut kirjoittaa vain puolisosta ja lapsista. Tämä olisi ollut ehkä viisaampaa. Ainakaan lasten kohdalla emme tiedä, mitä sukupuolta he kokevat olevansa. Kuitenkin kirjoitin, kuten haastateltava puhui, eikä se ollut vahinko. Minusta jotakin mielenkiintoista kertoi se, että hän puhui vaimosta ja halusi tuoda esille lasten sukupuolet: hän oli melko perinteinen tyyppi eikä ehkä erityisen sensitiivinen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä asioissa.
Silti jäin miettimään. Olisiko minun kuitenkin toimittajana pitänyt kirjoittaa toisin?