Tyhjinä hetkinä löydän itseni usein Facebookista kaupunginosani kierrätyspalstalta. Selailen sitä huvikseni. Joskus myyn jotain itsekin.
Palstalla pyörivistä yli 10 000 ihmisestä varmaankin 90 prosenttia on yhdellä tavalla kaltaisiani. He ovat naisia. Monet heistä myyvät pitkää listaa kamoja parilla eurolla kappale.
Kaikki hommaa kokeilleet tietävät, että tuotteiden myyntikuntoon laittamisessa ja kuvaamisessa sekä etenkin lisätietojen tarjoamisessa ja tapaamisesta sopimisessa vierähtää yllättävän kauan. Tuntipalkka jää onnettomaksi. Silti teemme sitä.
Minua askarruttaa, miksi melkein kaikki kierrättäjät ovat naisia – myös ne, jotka kauppaavat miesten vaatteita? Vastikään kaupunginosan kierrätysryhmässä oli sellainen poikkeustapaus kuin mies, joka tarjosi lastenvaatteita. Mutta hän toimi toisin kuin useimmat naiset. Tuotteita oli kaksi settiä – ei irtomyyntiä – ja molempien hinta oli nolla euroa. Kuulosti virtaviivaiselta ja herätti toisen kysymyksen: miksi monet naiset ajattelevat jo kertaalleen maksetuista housuista saatavia paria euroa merkittävänä tulona mutta miehet usein eivät? Vai sumplaammeko Facebook-palstoilla jostakin muusta syystä?
Tarkistaessani HSY:n jäteoppaasta taas kerran jonkin roskan oikeaa loppusijoituspaikkaa mietin, onko kierrätys muutenkin naisten hommaa. Kuinka moni yksin asuva mies kierrättää tarkasti kaiken (ja kuinka moni yksin asuva nainen)? Jos pitäisi lyödä vetoa, arvelisin että pullot ja lehdet kierrätetään Suomessa aika hyvin sukupuolesta riippumatta, mutta kaiken muun kierrätyksen arvaisin olevan naisten harteilla. Mitenköhän oikeasti on?
Tekisi mieleni päätellä, että vielä 2010-luvullakin naiset katsovat mitä pienimpiä yksityiskohtia – tyhjenneen viilipurkin oikeaa loppusijoituspaikkaa ja vauvan hiukan nukkaisen bodyn jälleenmyyntiarvoa – kun taas miehet keskittyvät isompiin kokonaisuuksiin. Tämä on tietenkin yleistys, enkä varsinkaan usko että se on myötäsyntyistä. Mutta jotakin on kasvatuksessamme, joka saa naisista esille tämän ”tuostakin voisi vain puolen tunnin työllä saada puolitoista euroa” -asenteen helpommin kuin miehissä. Se vaivaa minua.
Kiinnitän toistuvasti huomiota siihen, että vaatekierrätyksestä puhuttaessa naiset tuskailevat kirpputoripöytien varailun, kamojen säilömisen ja ees taas roudailun kanssa, koska eivät malta laittaa kaikkia vaatteitaan ilmaiseksi kiertoon. Vaikka niille ei ole enää omaa käyttöä ja vaikka niihin kulutettu raha on jo mennyt. Toimin näin itsekin, mutta en ymmärrä logiikkaa.
Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.
Ja todellakin: itsekin olen kierrättäjänainen. Kun perheessämme tulee aika myydä tai ostaa, minä laadin aina ilmoitukset ja hoidan sumplimiset. Keskustelimme asiasta puolison kanssa ja totesimme, että näin tapahtuu, koska minä ”pidän siitä hommasta enemmän”.
Mutta ei se ihan täsmälleen niinkään ole. En todellakaan rakasta sumplia Facebook-kirppiksellä av:ita ja yv:itä, mutta jotenkin se vaan tuntuu tarpeelliselta silti – kun taas puoliso kippaisi kaiken suoraan kierrätyslootaan. Saan toki jonkinlaista tyydytystä saadessani tavaran eteenpäin ja kuullessani, että se tulee uudessa kodissa käyttöön. Mutta onko se hommaan käytetyn ajan arvoista vai osallistunko tässä nyt johonkin harha-ajatteluun, joka estää sukupuoleni edustajilta todella tärkeät asiat elämässä? (Ja sitten taas: arvottaako tällainen ajatus kierrätyspuuhat jotenkin huonommiksi harrastuksiksi kuin jotkin toiset puuhat?)
Entä jos vaan roudaisin kaiken kotoa poistuvan Kierrätyskeskukseen, miettimättä asiaa sen pidemmälle? Totuus on, että se ei aiheuttaisi perheellemme taloudellisia menetyksiä, jos lasken omalle työlleni lainkaan hintaa. Tekisikö se elämästäni tylsempää, helpompaa, vähemmän tai enemmän tyydyttävää?
Tekstityöläinen 
Heippa Laura, kirjoitin vaateröykkiöistäni omassa blogissani tämän tekstisi innoittamana.
Hauskinta blogeissa on se, että usein tulee toisten teksteistä joko huomaamatta tai ihan tiedostaen kipinä omaan 🙂
Mä en ole oikeastaan ikinä myynyt kamojani kirppiksillä, enkä todellakaan käyttäisi aikaani siihen sumplimiseen parin euron takia. Ainoastaan muuttojen yhteydessä on joskus tullut myytyä pari huonekalua huuto.netin tyyppisillä sivuilla. Meidänkin taloudessamme asian olen hoitanut minä, mutta ihan siksi, että tosissani tykkään järjestelemisestä enemmän ja kontrollifriikkinä pidän mieluiten langat omissa hyppysissäni. Toinen vaihtoehto on nimittäin se, että kyselen jatkuvasti toiselta, onko asia jo hoidettu… Edellisen myymämme tavaran (ylimääräisen sängyn) hoiti eteenpäin mies eikä siinä kestänytkään kuin noin puoli vuotta.
Käyttökelpoisia vaatteita meiltä lähtee kiertoon niin vähän, että ne on tullut annettua suoraan hyväntekeväisyyteen.
Mietin tätä sukupuolen ja kierrättämisen yhteyttä ja totesin tietäväni pari hyvin kierrätystietoista miestä: veljeni ja lankoni. Veli ehkä enemmän roskien suhteen (vaikka lastenvaatteet heilläkin on suuri osa kierrätettyjä), mutta lanko haluaa käyttää kaiken todella loppuun saakka aina niin pitkälle, että siskoni välillä repii hiuksiaan hiutuneiden vaatteiden kohdalla 😀 Ihaltava periaate, mutta itseäni vaivaa esiintyä julkisesti esim. varsin nyppyyntyneissä tai muuten kulahtaneissa vaatteissa.
Mäkin kyllä tiedän miehiä, jotka kierrättävät innokkaasti. Ja kierrätystähän sekin on, että laittaa kaiken kierrätyslootaan. (Ja kaikkein järkevintä on tietty tuo, että käyttää vaatteet loppuun asti.) Mutta silti esimerkiksi nuo Facebook-palstat ovat täynnä naisia.
Onkohan kierrätyksellä naisille enemmän sosiaalisia funktioita? Nauttiiko moni siitä yv, av, jono -hommasta? Musta on ihan kiva joskus myydä kirppiksellä, kun siellä näkee monenlaista porukkaa, vaikka ei siinä rahallisesti järkeä ole (siis jos laskee työtunnilleen hinnan, kuten yrittäjä helposti tulee tehneeksi…). Samoin jotain hauskaa on kierrättää paikallisessa Fb-ryhmässä ja tavata tyyppi, jolle jokin tavara on menossa. Mutta sitten taas jotenkin toisinkin sen ajan voisi käyttää.
Itse asiassa mustakin oli tosi hauska tavata tyyppejä joille myytiin/annettiin tavaroita Hollannista lähtiessämme. Yksi hurjan kiva opiskelijapariskunta tuli noutamaan vanhaa Ikean kirjahyllyä ilmaiseksi, ja tuupattiin niille samalla yöpöydät ja toinenkin hylly (ja parempia päiviä nähneet arkipyörämme). Itse asiassa myös lainattiin meijän naapurin autoa ja kuljetettiin ne niille kilometrin päähän, kun tyypeillä ei ollut kuljetusta omasta takaa – olivat meinanneet kantaa kirjahyllyn osat kävellen.
Sen sijaan toi FB-kirppistouhu kuulostaa mun korvaan ihan helvetiltä. Oon kuullut siitä (nimenomaan naisten) säätämisestä sellaisia kauhutarinoita, etten ikinä kokeilisi itse.
Olet niin ytimessä että hirvittää. Aloin todella miettiä omaa toimintaani ja sen mielekkyyttä, sekä tämänkin (meta?)työn suskupuolijakoa. Otetaan nyt tähän alkuun disclaimer, että perheet ovat erilaisia. Mutta jos ajattelen tuttavapiiriäni, niin niissä miehet eivät ole kierrätysvastaisia, mutta eivät myöskään ota asiasta sen kummempaa stressiä. Oletan, että yksi syy on siinä, että naiset ovat omaksuneet tämän tietotaidon itselleen, eikä miesten tarvitse sen vuoksi vaivautua. Kierrätys kuuluu sellaiseen samanlaiseen puolinäkymättömään kotityöhön kuten esim. lastenvaatteiden hankkiminen, joka vaatii kuitenkin perehtyneisyyttä. Jos toinen ottaa homman alusta asti hoitaakseen, toisen ei tarvitse aktivoitua.
Toisaalta luulen, että miehet eivät ylipäätään vain jaksa stressata asiasta suuremmin. Naiset laskevat ne viilipurkit ja tuskailevat että maailma tuhoutuu. Miehet eivät jostain syystä pode vastaavaa tuskaa – tai ainakaan suurin osa tuntemistani miehistä ei pode.
Pysäyttävin havainto oli tässä kuitenkin tuo hyväntekeväisyyden ja niiden muutaman euron raapiminen niistä ”paremmista” vaatteista. Kuvailit juuri sen, mitä itse teen, sillä erotuksella että en meinaa saada niitä parempia vaatteita koskaan edes myyntiin asti. Kiitos inspiraatiosta. Pakkaan ne tänään kaikki suoraan kassiin ja kuskaan Fidalle.
Just tolta mustakin tuntuu, että miehet harvemmin stressaavat näistä, vaikka eivät varmaankaan ole mitenkään epäympäristöystävällisempiä keskimäärin. Siinäpä se just. Onko tämä sellainen asia, josta kannattaa hulluna stressata, vai voisiko vaan kierrättää yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla? Mittasuhteita siis mietin.
Hauskaa, että inspiroiduit. Tuli hyvä mieli 🙂
Paluuviite: Mullistava oivallus | Arkijärki
Jätteiden lajittelu on meillä mun hommaani ja välillä joudun ojentamaan tuota toista (tai dyykkailemaan itse roskiksiamme oikeaan järjestykseen). Sen sijaan lapsuudenkodissani isä on lajittelukuningas, hän erottelee esim. pienimmätkin metallinpalaset oikeaan astiaan. Ja onneksi niinkin päin, koska muakin meinasi ruveta vähän ärsyttämään tämä naisten pikkupuuhastelu, johon miehet jostain syystä ei katso tarpeelliseksi osallistua (kärjistys). 😀 Anoppini taas ei lajittele mitään. Kaikki sanomalehtiä myöten taitaa mennä samaa astiaan, vaikka kerrostalon pihassa olisi täysvarusteltu jätekatos. Se on kyllä puistattavaa, mutta eipä tarvitse ihmetellä, miksei pojallaan ole lajittelu selkäytimessä.
Käyttötavarasta en osaa sanoa, sitä meillä on ylimääräisenä nykyään niin vähän. Olen pariin kertaan myynyt kirpparilla, mutta nykyisin kaikki menee kyllä keräyslaatikoihin. Facebook-kirppiksistä ei ole mitään kokemusta, eikä varmasti tulekaan. Miehen on ollut tarkoitus myydä ainakin jotain autokamaa netissä jo varmaan kolme vuotta, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut, koska tori.fi-tunnarit ovat hukassa. 😀
Sehän olisi parasta, että kukaan ei kantaisi kotiin turhaa kamaa, jota sitten hetken päästä ollaan myymässä tai lahjoittamassa jonnekin. Voisiko olla, että naiset ainakin joissain tavararyhmissä tekevät tätä enemmän? (Esim. kaiken maailman tuikkukipot ja vaatekaupan heräteostokset.)
Voi olla tosiaan, että naiset ostavat ainakin kappalemääräisesti enemmän tavaroita. Miehet ehkä ostavat kalliimpia mutta vähemmän? (Voi olla, että olen stereotypioiden kourissa nyt.) Tietty on ihan järkeenkäypää ja vastuullista haluta itse kierrättääkin hankkimansa tavarat.
Paras tilanne on varmasti se, että kierrätettävää tulee vähän, mutta aina sitä jonkin verran tulee. Omat isovanhempani eivät heittäneet juuri mitään pois, mutta heilläpä onkin sitten ulkorakennukset täynnä kamaa vuosikymmenten ajalta… En tiedä onko se parempi.
Tuo tori-tunnusten hukkuminen muuten on hyvä esimerkki yhdestä pikkuasiasta, joka vaikeuttaa kovasti vanhan tavaran myymistä. Tällaisia pikkujuttuja on siinä hommassa tosi monta. Yksittäin ne ovat pieniä mutta joka ainoaa on tylsä selvittää…
Mä myin joskus fb-kirppiksillä lastenvaatteita, kun olin vielä hoitovapaalla. Aika nopeasti huomasin, että ei oo mun juttu. Hirveä säätö ja todella pieni palkkio. Nyt vien lasten vanhat, käyttökelpoiset kamat kerran vuodessa Ipanaiseen, jossa mun ei tarvitse huolehtia muusta kuin puhtaiden vaatteiden pakkaamisesta.
Omat kierrätysvaatteeni olen aina vienyt kierrätyslootaan kiertämättä kirpputorin kautta. Aikuisten vaatteet kiertävät lastenvaatteita paljon huonommin, joten siinä on vielä isompi säätö vielä pienemmällä palkkiolla. Ei kiitos, käytän aikani mieluummin toisin (ja pyrin siihen, että kierrätettävää olisi mahdollisimman vähän eli että käyttäisin vaatteeni lumpuksi).
Kuulostaa viisaalta. Mäkin olen päättänyt, etten myy Facebookissa alle kahdenkympin tavaroita, liikaa vaivaa. Mutta olen kyllä silti joskus myynyt, tai sitten antanut jotakin pois. En oikeasti tiedä, mikä sinne vetää. (Vaatteiden myynti Facebookissa on kyllä niin hirveän oloista, että siitä yritän pysytellä erossa.)
Paluuviite: Onko vaatteilla kieli ja kuka sitä osaa | Tekstityöläinen
Paluuviite: Nainen tienaa potkuhousuilla 30 senttiä | Arkijärki
Oma kokemukseni pienituloisena on, että kirppisjuttujen myynnillä yrittää juurikin saada vähän ”omiaan takaisin”. Pyrin pienituloisuudesta huolimatta ostamaan vaatteita kotimaisilta suunnittelijoilta ym. ja olemaan tarkka vaatteita ostaessani, mutta toisinaan käy kuitenkin niin, ettei vaate tunnukaan omalta ja päätyy sitten myyntiin. Koska rahaa ei ole paljon, niin kallis virheostos harmittaa todella paljon ja sitten sitä yrittää saada sen myynnillä vähän tuloja korvaamaan menetystä. Huomaan ainakin oman puolison (mies) kanssa, että kun hänen tyylinsä ovat mustat farkut ja musta paita, niin virheostojakin tapahtuu harvemmin, kun taas minulla, joka rakastan mielenkiintoisia leikkauksia ynnä muuta sellaista (ja joskus nämä leikkaukset vain sitten ovat käytössä vähän… liiankin mielenkiintoisia). Tuskailenkin sen kanssa, että joskus saisin kerättyä niin toimivan vaatekaapin, ettei sinne eksyisi enää sellaisia virheostoja, jotka eivät päädy käyttöön.