Innostun selittämättömästi jutuista, jotka haastavat jonkin vallitsevan tavan toimia, etenkin kun se liittyy kuluttamiseen.

Muutama päivä sitten Haagaan perustettiin Suomen ensimmäinen Buy Nothing -ryhmä. Se on kansainväliseen liikkeeseen kuuluva paikallinen Facebook-ryhmä, jossa tarkoituksena on lahjoittaa ja pyytää tavaraa, aikaa, palveluksia tai mitä nyt keksiikin. Raha tai muu korvaus ei vaihda omistajaa, ajatuksena on vain kiitollisuuden viljeleminen. Minusta se on ihanaa. Vain ajatus siitä, että voisimme jakaa, antaa ja ottaa vastaan tarvitsemaamme hyvällä mielellä ja ilman rahaa – ah! Se tuntuu sopivasti olevan vastoin kaikkea totuttua ja haastavan ajattelua. Erityisen vaikealta tuntuisi ottaa vastaan jotakin oikeasti arvokasta, vaikkapa apua sellaisessa hommassa josta ei itse selviä. Voisikohan sitä tuollaisessa ryhmässä harjoitella?

Tänään törmäsin somefeedissäni tähän Virve Fredmanin jo alkukesästä ilmestyneeseen juttuun siitä, miten hän käytti kahdeksan kuukautta pääosin vain kahta mekkoa. Lopputulema oli, että hän koki valintansa vapauttavaksi eikä kyllästynyt lainkaan.

Ryhdyin heti miettimään, mitkä vaatteet valitsisin, jos käyttäisin vain kahta vaatekertaani. Tämä Kude Designin musta mekko olisi aika ilmeinen valinta, se sopisi nimittäin melkein mihin tahansa tilaisuuteen (ja on edelleen priimakunnossa). Kaksivuotiaan kanssa touhuava tarvitsisi kyllä hiukan kahta mekkoa enemmän valinnanvaraa garderoobiin, sillä vaatteet likaantuvat milloin mistäkin yllättävästä keissistä johtuen aika usein. Silti huvittaisi kokeilla jotakin tällaista yksinkertaistusta, ihan vain huvin vuoksi. Miten se muuttaisi ajattelua?

Somessa törmäsin tässä kesällä myös Arvokkaaseen maailmaan, joka on Pipsa Valkeilan sympaattinen instatili kolmehenkisestä perheestä, joka pyrkii olemaan kuluttamatta turhaan ja ostamatta mitään. Siinäkin hauskinta on minusta ajattelun haastaminen. Perheessä on vähän omaa lastani nuorempi lapsi, ja mietin Pipsan tiliä seurattuani muun muassa sitä, olisiko minusta hankkimaan kaikki taaperon vaatteet ilmaislähteistä, ja jos (tai ehkä kun!) ei, miksi ei. Olisiko syy tyyliä enemmän sosiaalisessa odotuksenmukaisuudessa?